Artikkelit

Miten sinnikkyyttä opitaan?

Julkaistu 29.7.2017 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Johdanto

Sujuvuus ja vahvistaminen ovat eläinkoulutuksessa kaksi hyvin keskeistä ja käytännöllistä oppimista kuvailevaa käsitettä. Vahvistamista tehdään jokaisen toiston aikana ja päätteeksi, kun sujuvuus näkyy puolestaan kahden peräkkäisen toiston tai kahden erillisen harjoituskerran vertailussa. Niitä voidaan havainnoida koko ajan ja niiden tunnistaminen helpottaa myös ihmisten yhtenäistä havainnointia ryhmässä. Toisinaan katsominen ja näkeminen muuttuvat eri asioiksi ja hämmennys muuttaa havainnot epätarkoiksi tulkinnoiksi.

Kirjoitan koiran käyttäytymisen sujuvuuden ja vahvistamisen yhdestä tärkeästä taustatekijästä. Oppimisen näkökulmasta taitojen kouluttaminen sujuvaksi ei aina ole helppoa ja vahvistuminen saattaa pysähtyä kesken harjoituksen. Silloin tarvitsemme ymmärrystä toistamisen voimalla saavutetusta käyttäytymisen pysyvyydestä. Pysyvyyttä kuvaillaan yleiskielisesti sinnikkyydeksi ja koiralle annetuksi ominaisuudeksi, vaikka oppiminen ja kouluttajan oma toiminta vaikuttavat siihen voimakkaasti. Näin ollen koulutuksessa pysyvyyttä tavoittelemalla voidaan välttää koulutuksen pahimmat, harjoituksen keskeneräisyydestä johtuvat, sudenkuopat.

Rajaan tämän artikkelin sisällön ihmisen aktiivisen ongelmanratkaisun näkökulmaan, jolloin eläinkoulutuksen perustutkimus ja oppikirjamaisen selkeä eteneminen eivät jää niin etäisiksi oman koiran kanssa harjoittelusta. On hyvin palkitsevaa harjoitella, kun koirakin on täysillä mukana – joskus lähtökohdat eivät vain ole täysin ihanteelliset.

Toimiiko toiston voima varmasti kaikille koirille?

Koira toistaa aina jotain. Toistamalla muodostuvat myös tavat ja rutiinit. Hyvin suunniteltu harjoituksemme saattaa kilpailla samanaikaisesti vahvistuvaa tai jo aiemmin vahvistunutta ei-haluttua käyttäytymistä vastaan. Se tarkoittaa käytännössä:

  • Hyvin yleistä on koiran ohitustilanteissa katsekontaktin lisäksi koiran olotilaa kiihdyttävien nopeiden askelten ja liikkeiden vahvistuminen (liian vaihtelevan käyttäytymisen vahvistaminen).
  • Koiran jäljestäessä liian nopeasti ja kiihtyneesti, se ei pysty ilmaisemaan esineitä niitä havaitessaan (käyttäytymisten ketjuttumisen estyminen).

Tällaisen puoliksi onnistuneen harjoituksen vaikutus koiran rauhattomaan olotilaan ja remmirähinän yllä pysymiseen ei kumoa tärkeimpien peruskäsitteiden toimivuutta tosielämän tilanteissa, vaan päinvastoin korostaa niitä (Hall, 2017). Seuraavien harjoitusten sujuvuutta tulee vain tarkastella yksityiskohtaisemmin ja siten koiran stressinhallinta ja sinnikkyys pääsevät kehittymään koulutuksen avulla (Rooney et al., 2016).

Toistojen avulla harjoitellut taidot ja tehtävien suorittaminen muodostuvat sujuviksi eri ympäristöissä. Kun opittu käyttäytyminen on yleistynyt eri paikkoihin tai tilanteisiin ja onnistumisia on kertynyt erilaisten häiriötekijöiden aikana harjoittelusta, harjoitus on helposti toistettavissa myös yllättäen. Koira siis muistaa tuon tehtävän hyvin helposti ja on nopeasti valmis sen suorittamiseen. Esimerkiksi luoksetulon kohdalla koiran ollessa vapaana tämä yllätyksellinen toistettavuus on luotettavuuden avaintekijä. Vaikka koira olisi kaukana ja hidas liikkumaan, välitön kutsun jälkeinen luoksetulon aloittaminen pitää tulla kuin selkäytimestä. Sujuvuus rakentaa myös motivaatiota yksi onnistunut toisto kerrallaan.

Jos harjoittelu eri paikoissa on perustettu 20-20-20-sääntöön, yllättäviä tilanteita on toki jatkuvasti vähemmän ja koira on tottuneempi elinympäristöihinsä. Käytännössä ennen tuon 8000 toiston täyttymistä ja harjoituksen arjen- tai kokeenkestävää valmiutta voi tapahtua yllättäviä vastoinkäymisiä. Kaikki ei ehkä menekään yhtä erinomaisesti kuin oppikirjassa, joten toistoja saattaa kertyä hiljalleen epäjohdonmukaisemmista, liian vaikeista tai ongelmia ylläpitävistä harjoituksista. Tyyppiesimerkkinä on onnistunut luoksetulo tai luoksetulojen sarja, jonka jälkeen koira pyrkii palaamaan houkutusten perään. Se siis kerää kaikki saatavilla olevat palkkiot sekä sinun luota että muualta ympäristöstä – tällainen voi nopeuttaa impulsiivisen käyttäytymisen oppimista.

Mistä ihmeestä sinnikkyyttä saa lisää?

Vuosien varrella olen tavannut monia koiria, joiden kanssa arjenkestävän taidon osaaminen on vaatinut poikkeuksellisen paljon harjoitusta. Selkeän tavoitetta kohti harjoittelun ohella ei-halutun käyttäytymisen vahvistuminen voi viedä aivan liikaa aikaa. Ihannetilanteessa vain vahvistettaisiin onnistumisia ja annettaisiin epäonnistumisten sammua itsekseen taustalla. Yleensä koira ei kuitenkaan yritä onnistua ihan niin sinnikkäästi kuin mitä tavoitteemme, ideamme ja haaveemme edellyttäisivät.

Sammuttaminen ja sen aiheuttama turhautuminen on erittäin tehokas keino lisätä aktiiviselle työ- ja harrastuskoiralle opetettuun suoritukseen lisää sinnikkyyttä (persistence) kahdella ehdolla:

  1. Koiran perinnöllisten ominaisuuksien (kuten temperamentin) pitää estää käyttäytymisen sammumista (resistance to extinction) eli sen vähenemistä vahvistamisen päätyttyä ja
  2. Ihmisen pitää tietää (yksilön koulutushistoriaan nojaten) tarkasti, mitä tulee tapahtumaan, kun koiran taitoja koetellaan palkkiota pidättäen.

Turhauttamalla koiran saa helposti ja hallitsemattomasti ääntelemään. Esimerkiksi namit kädessä houkutellen toteutettu kouluttaminen on omiaan lisäämään koiran vinkumista kokeenomaisen suorituksen aikana. Houkuttelun avulla pääsee nopeasti alkuun, mutta sen myötä turhautumista ei voida käyttää kovinkaan tehokkaasti tai riskittömästi apuna sinnikkyyden harjoittelussa. Houkuttelu voi nimittäin aiheuttaa koiralle turhautumista, ellei sitä ei häivytetä riittävän nopeasti alkuharjoitusten jälkeen. Taitojen ja sinnikkyyden koetteleminen voi toimia turvallisesti vain, jos tuhansien toistojen pohjatyö on tehty riittävän huolellisesti ja koiraa aktivoivaa positiivista vahvistamista on käytetty koulutusprosessin alusta loppuun. Muutoin kaiken vahvistamisen ohella sammuttaminen vain lisää koiran turhautumista ja koira alkaakin tehdä jotain aivan muuta kuin olimme toivoneet. Sinnikkyyttä voi siis ajatella siten, että koiralla pitäisi olla jo korkea motivaatio jatkaa tehtävän parissa, vaikka palkkio ei tulisi lähimainkaan tutussa kohdassa.

Positiivisen vahvistamisen tekniikoiden kehittyminen tapahtuu vielä tänäkin päivänä arjen todellisten tarpeiden ja koirien vaativien työtehtävien vuoksi. Koulutuskeskusteluissa kuulee tasaisin väliajoin, kuinka vaativien koirien omistajat pitävät pitkän aikavälin tavoitteitaan ja positiivista vahvistamista liian vaikeana yhtälönä. Aivan kuin positiivinen vahvistaminen olisi vain helposti eri ympäristöihin sopeutuvien ja makupaloista tykkäävien koirien etuoikeus. Tällaisen vaativan koiran rotu voi olla tavoitteesta riippumatta chihuahua, rottweiler, australianpaimenkoira tai vaikka kettuterrieri – jokaisessa roturyhmässä on varmasti omat vaativat yksilönsä omissa vaativissa olosuhteissaan.

Koirien oppiminen tunnetaan hyvin, mutta yksittäisinä palasina löytyvää hyvää tietoa voi olla vaikea koota itse yhteen. Esimerkiksi työkoirien ja eläinkoulutuksen ammattilaisten kouluttamisessa positiivinen vahvistaminen on keskeisin komponentti (Rooney et al., 2016; Hall, 2017) ja kaikki virallinen työ eläinkoulutuksen parissa on alkanut muuttua kohti eettistä suunnan näyttämistä. Tämä näkökulma voi tosin jäädä täysin pimentoon arkisissa kahvipöytäkeskusteluissa. Lopputulos on kuitenkin aina hyvin yleistajuinen: suunnitellut toistot on vain tehtävä, kunnes koiran taidot riittävät elettyyn arkeen ja työtehtävästä ihanteellisesti suoriutumiseen.

Miten vaativa koira huomioidaan yksilönä?

Koiran rotutyyppi, temperamentti, oppimishistoria tai terveystilanne eivät poissulje kolmea tosiseikkaa:

  1. Positiivinen vahvistaminen on tehokkain tapa oppia ja opettaa uutta.
  2. Kohtuullinen (sekä hyvä että huono) stressi nopeuttaa oppimista lyhyellä aikavälillä.
  3. Stressistä nopeasti palautuminen on oppimiskyvyn kehittymisen edellytys pidemmällä aikavälillä.

Otetaan esimerkiksi aktiivinen koira ja sille erikseen jalostuksen myötä muodostunut, helposti vahvistuva ja yleistyvä motivaatio etsintään tai jahtaamiseen. Tällaisen koiran käyttäytymistarpeet voivat olla yllättävän mittavat ja niiden täyttymättä jääminen voi johtaa pakko-oireiseen käyttäytymiseen. Koira saattaa esimerkiksi nuolla ja pureskella itseään pakkomielteisesti, jahdata varjoja tai kipittää vinkuen ympyrää (Vermeire et al. 2012).

Taustalla olevia syitä voi löytää mm. koiran uni-valverytmistä (Vermeire et al., 2012), jos unen ja levon tarpeeseen johtavaa tekemistä on liian vähän. Vielä tärkeämpänä ja vaarallisempana on pakko-oireisen käyttäytymisen toistamisen riippuvuutta aiheuttava vaikutus. Käytännössä aina koiran kiihtyessä vahvistuu alttius entistä voimakkaampaan pakko-oireiseen käyttäytymiseen, vaikka se saataisiin hetkellisesti estettyä.

Juuri positiivisen vahvistamisen tekniikoita on kehitetty pakko-oireisen käyttäytymisen purkamiseksi (Hall, 2017) ja sana sovellettu jo oppimiseen erikoistuneen sovelletun käyttäytymisanalyysin tieteenalan nimessä kertoo näiden tekniikoiden arkisuudesta. Joten jos törmäät väitteeseen, etteivät positiivisen vahvistamisen tekniikat toimi vaativalle koiralle, sen perustelu on mitä todennäköisimmin ohuempi kuin irlanninsetteri. Tutkimusviitteitä väitettä vastaan on tuhansia (tai kymmeniä tuhansia) ja määrä kasvaa koko jatkuvasti nopeammin. Toimivuuden puolustamisen tai vastustamisen sijaan on mielekkäämpää pohtia, miksi positiivisen vahvistamisen tekniikat toimivat ja miten se tieto siirretään käytännön toimintaan!

Miten aktiivisen koiran käyttäytymistarpeet tai pakko-oireet liittyvät toiston voimaan? Yhdistävä tekijä on teoria käyttäytymisen pysyvyydestä (engl. behavioral momentum theory, ks. esim. Cooper et al., 2007; Hall, 2017). Yleiskielisesti koiraihmiset sanovat koiriaan esimerkiksi itsepintaisiksi räyhääjiksi tai liian sinnikkäiksi irrottamaan leluistaan. Heidän kuvailemassaan käyttäytymisessä on pysyvyyttä. Se toistuu yhtä tarkasti, viiveettömästi ja usein, eikä ympäristön muuttaminen vähennä tuon sujuvan käyttäytymisen esiintyvyyttä – pallohullu on pallohullu omassa pihassa, treenihallissa ja kaverin kesämökillä. Tällainen pysyvä käyttäytyminen myös vahvistuu kuin itsestään tapahtuessaan, toistoja kertyy arjessa helposti ja käyttäytymistä ylläpitävä vahviste ei ole enää koiranomistajan hallinnassa.

Harjoituksen sujuvuus ja jatkuva vahvistaminen johtavat käyttäytymisen pysyvyyteen. Jatkossa koira muistaa opetetun taidon nopeammin yllättävässä tilanteessa, osaa sen varmemmin alusta loppuun ja pystyy toistamaan sitä useampia kertoja peräjälkeen.

Koiranomistajien kuvailuissa määreet muistuttavat oppikirjaesimerkkiä ja sanakirjan mukaista määritelmää sujuvuudesta (ks. esim. Tuomisto & Parkkinen, 2014). Kohteena voi olla koulutetun tavoitekäyttäytymisen sijaan myös ei-haluttu käyttäytyminen, jonka oppimiseen koiraa ei ole tarkoituksellisesti ja tavoitteellisesti ohjattu. Näin ollen käytössämme on runsaasti ajantasaista ja arkisten kertomusten kanssa samaa linjaa kulkevaa, niitä täydentävää ja aktiivista ongelmanratkaisua tukevaa perus- ja soveltavaa tutkimusta (mm. Cooper et al., 2007; Pritchard et al., 2014; Riemer et al., 2016; Rooney et al., 2016; Hall, 2017).

Vahvisteiden välinen kilpajuoksu

Käyttäytymisen pysyvyyteen liitetään kolme pääkohtaa, kun sitä verrataan kilpailutilanteen tavoin häiriötekijöiden vaikutukseen (mm. Pritchard et al. 2014; Hall 2017). Esimerkiksi ohitustilanteessa tai ryhmäkoulutuksessa vihjesana ”Istu!” ja siihen yhdistynyt palkkio (positiivinen vahviste) kilpailevat vastaantulevan koiran luokse pääsemistä (positiivinen vahviste) tai räyhäämällä tilanteesta kauemmas pääsemistä (negatiivinen vahviste) vastaan. Tositilanteissa yhden vahvisteen poistuminen ei siis tarkoita tilanteen muuttumista tyhjiöksi, vaan kaikki kilpailevat vahvisteet pitäisi tunnistaa hyvissä ajoin. Usein puhutaan suunnitellusta vahvisteesta, jota pystymme käyttämään ja piraattivahvisteista, joita emme halua koiran tavoittavan.

Näiden kolmen kysymyksen avulla tunnistat, milloin olet kouluttanut koiran pitkälle ja vahvisteet pysyvät varmemmin hallussasi:

  1. Kumman merkitys eli yhteys palkkioon tai helpotukseen sammuu toistojen myötä helpommin, istu-sanan vai koirahavainnon?
  2. Jos koira on jo saanut räyhätä itsensä väsyneeksi tai syönyt mahansa täyteen makupaloja, kumpi vahviste toimii loppupeleissä pidempään ja tehokkaammin? Yksittäinen haukahdus tai ponnistus toista koiraa kohti voidaan laskea yhden makupalan arvoiseksi, kun lasketaan vertailumielessä vahvisteiden määriä.
  3. Aiheuttaako ihan uudenlaisen koiran näkeminen poikkeuksellisessa tilanteessa räyhäämistä/innostusta yhtä varmasti kuin vieraassa tilanteessa tai oudossa asennossa sanottu istu-vihjesana istumista?

Käyttäytymisen alttius muuttua häiriötekijöiden vuoksi on pysyvyyden teorian mukaan suorassa yhteydessä häiriötekijän voimakkuuteen. Tässä voi verrata myös sitä, kuinka erilainen osaamistason mukainen harjoitustilanne on verrattuna lopputavoitteen mukaiseen tositilanteeseen. Käänteisesti tavoitekäyttäytymisen vahvistehistorian rikkaus puolestaan vähentää häiriötekijöihin reagoimista (Hall, 2017). Opitut ja opeteltavat taidot siis nopeuttavat harjoitustilanteisiin sopeutumista. Näiden syiden vuoksi esimerkiksi ohitusongelmia ratkotaan riittävän pitkällä välimatkalla ja vahvistaen jotain muuta kuin räyhäämistä – ja läheltä ohittaminen puolestaan repsauttaa koiran takaisin tuttuun räyhäämiseen. Yleensä koiranomistajien tavoitteena olisi kuitenkin päästä toisista koirista melko läheltä ohi. Jäljestävän koiran eteneminen taas saattaa vahvistua niin nopeasti, että matkan varrella olevat esineet eivät toimi edes vauhtia hidastavina häiriötekijöinä. Vahvistehistorian ja hyvien suunnitelmien perusteella esineiden havaitsemisen pitäisi johtaa nopeaan ilmaisuun ja linkittyä mahdollisuuteen päästä jatkamaan jäljestämistä. Näin ollen päädymme keskeiseen kysymykseen: Millaisia niiden toistojen sitten pitäisi olla tavoitteiden saavuttamiseksi?

Tunnista koirasi vahvuudet – ”tyhjä taulu” on vain myytti

Positiivinen vahvistaminen on usein motoristen taitojen osittamista ja erillisharjoittelua, koska muutoin harjoitustilanne ja lopullinen tilanne ovat liian samanlaisia ja matkan varrella tapahtuvia tarkkuusvirheitä ei voida estää tapahtumasta. Liian vaativat harjoitukset voivat johtaa yksittäisistä onnistumisista huolimatta olosuhteiden ja kiihtyvän olotilan välisen yhteyden vahvistumiseen. Tämä on niin sanotun korvaavan käyttäytymisen tai vanhentuneen vastaehdollistamisen suurin ongelma, sillä se jättää ulkopuolelle kaikki heikommin elinympäristöönsä sopeutuvat tai hitaammin käyttäytymistä ketjuttavat koirat.

Omaan tieteenalaan perehtyminen opettaa tunnistamaan, mikä toimii, miksi se toimii, miten ja milloin se toimii, kenelle se toimii erityisen hyvin ja millaisin seurauksin. Siten kehittyivät laajemmin väestötasolla toimivat harjoitustekniikat, jotka huomioivat myös heikommin sopeutuvat ja ympäristön kannalta vaativat yksilöt.

Seuraavaksi tarkastelen yhtä käytännönläheistä vaihtoehtoa oman harjoittelun onnistumisprosentin parantamiseen ja ei-halutun käyttäytymisen estämiseen. Jotta ongelmanratkaisu olisi hyvin aktiivista ja sen aloittaminen tapahtuisi nopeasti, ensimmäisenä harjoitusvaiheena tavoitteen asettamisen kanssa pyritään tunnistamaan koiran taidolliset vahvuudet.

Mitä koira osaa jo toistaa vähintään 80 %:n todennäköisyydellä eri tilanteissa? Monesti istuminen, katsekontakti, kuonokosketus käteen, syöminen, kontaktipeli ja etsiminen ovat riittävän helppoja ja nopeasti sujuvaksi muuttuvia, jotta niitä voitaisiin käyttää kilpailemaan häiriötekijöitä vastaan. Istumisesta ei tarvitse välttämättä olla vielä 8000 ihanteellisesti onnistunutta ja palkittua toistoa, sillä ylipäätään vahvistehistorian olemassaolo auttaa ongelmanratkaisussa nopeammin alkuun. Jos käytössäsi on parhaimmillaan vain 60 %:n varmuudella onnistuva taito, harjoittele sitä ensin yleistämisen avulla sujuvammaksi useassa helpossa tilanteessa ja vältä kokonaan liian vaikeita tilanteita.

Viimeistään kahden viikon harjoittelulla (sisältäen lepopäivät) pääset jo hyvään vauhtiin. Koira ei koskaan ole tyhjä taulu, mutta jos se ei osaa ensimmäistäkään temppua hyvin, valitse vähiten huonosti osattu temppu.

Positiivisen vahvistamisen tekniikoiden avulla opitut taidot johtavat myös uusien taitojen oppimiseen. Niiden käyttäminen ei ole ainoastaan tehokasta, vaan myös äärimmäisen kiehtovaa!

Käyttäytymisen pysyvyyttä harjoitellaan yksinkertaisten ketjujen avulla, joihin liittyy vahvisteiden hallittu ja suunnitelmallinen viivyttäminen (Cooper et al., 2007). Kyse on vapaasti käännettynä ja muotoiltuna suurella todennäköisyydellä onnistuneesti toistettavista sarjoista (engl. high-probability request sequence), joiden avulla tavoitekäyttäytymistä muutetaan pysyvämmäksi. Toisin sanoen seuraavaksi esiteltävässä harjoitustavassa tavoitellaan toiminnan sujuvuutta ja tavoitekäyttäytymisen vahvistamista, joiden avulla koulutetun käyttäytymisen pysyvyys tulee mahdolliseksi.

Seuraavien harjoitusvaiheiden ’Helppo tehtävä’ voi olla 80 %:n varmuudella toimiva ja ’vaikea tehtävä’ 60 %:n varmuudella toimiva, mutta vaikeamman tehtävän onnistuminen varmistetaan sijoittamalla se helpon tehtävän ja vahvisteen väliin.

Kolme ensimmäistä harjoitusvaihetta ovat:

  1. Harjoitus: Helppo tehtävä – vahviste
  2. Harjoitus: Helppo tehtävä – helppo tehtävä uudelleen – vahviste
  3. Harjoitus: Helppo tehtävä – helppo tehtävä – vaikeampi tehtävä – vahviste

Jos koira osaa koskettaa kuonollaan käsikohdetta ja seuraamisliikkeen alkeet (asento, sijainti, askellaji liikkeessä ja vihjesana lennosta aloittamiseen, tässä esimerkissä ilman perusasentoa), käytännössä kolmosvaiheen yksi toisto näyttäisi tältä:

Kävele eteenpäin, ojenna käsikohde näkyviin ja sano: ”Koske!” – koira ravaa vierelläsi ja tökkää kuonollaan käsikohdetta – osuman myötä siirrä käsikohde eteenpäin uudelleen tavoiteltavaksi kohteeksi, sano: ”Koske!” ja jatka samalla etenemistä – koira tökkää kuonollaan käsikohdetta toisen kerran – häivytä käsikohde koiran edestä, jatka etenemistä ja sano: ”Seuraa!” – koira jatkaa vierellä ravaamista, mutta käsikohteen sijaan tarjoaakin katsekontaktia – hihkaise: ”Jes!” ja aloita palkitseminen. Aloita uusi toisto palkitsemisen päättyessä mahdollisimman sujuvasti, jotta jo 3-5 toiston sarjat auttaisivat pysyvyyden harjoittelussa.

Erillisen harjoittelun avulla aiemmin 80 %:n varmuudella onnistunut tehtävä saadaan näissä pysyvyyttä (eli sinnikkyyttä) opettavissa sarjoissa tarkemmaksi, viiveettömämmäksi ja vielä varmemmin onnistuvaksi. Tasorajat voi ajatella siten, että 80 %:n onnistuminen nousee mahdollisimman lähelle 100 %:a ja 60 %:n onnistuminen puolestaan 80 %:n kohdalle (Cooper et al. 2007). Kun yksi helppo tehtävä on koulutettu häiriöitä kestäväksi eli pysyväksi, seuraava onnistuu nopeammin ja ennen pitkää koira pystyy omaksumaan aivan uusia taitoja myös aiemmin vaativaksi ajatellussa tilanteessa. Koirien kohdalla oppimisnopeus näyttäisi kehittyvän nopeasti perustaitojen oppimisen ja eri ympäristöihin sopeutumisen yhteisvaikutuksen avulla. Näin ollen puutteellinen sosiaalistaminen on jossain määrin korvattavissa koulutuksen keinoin.

Pitkälle koulutetut koirat eivät elinkaarensa aikana ehtisi oppia yli 100 erilaista tehtävää hyvin, jos jokaisen taitaminen olisi yhtä työlästä kuin parin ensimmäisen.

Valitse siis ensimmäiseksi jokin todella helppo tehtävä, sillä sen myötä muut tehtävät muuttuvat nopeammin helpommiksi. Esimerkissäni käsikohteen käyttäminen seuraamisliikkeen edellä toimii myös verryttelevinä toistoina, jolloin työläämpikin harjoittelu saadaan tuntumaan toteuttajalleen hyödyllisemmältä ja palkitsevammalta.

Haluan erikseen painottaa, että helppo tehtävä ei tarkoita vähäpätöistä, huolimattomasti suoritettavaa ja vahvistettavaa tehtävää, vaan mahdollisimman varmasti onnistuvaa tehtävää, jonka kriteeriportaat pysyvät mielessä myös yllättävässä tilanteessa. Jos koira ei esimerkiksi yleistämisharjoituksessa pysty jokaisella toistolla istumaan, palkitse onnistumisista sitäkin useammin. Älä suotta keskity hetkellisiin virheisiin perustaitoja harjoitellessa ja tuhlaa aikaasi vääntämällä koiraa istumisasentoon, sillä se ohjaa ajamaan harjoitusta ja koiraa kohti virheitä myös jatkossa.

Vältä nämä kolme sudenkuoppaa!

Jotta taitojen kehittyminen sujuvaksi tapahtuisi ihanteellisella tavalla, vahvuuksien kehittämisen ohella huomioidaan muutama mahdollinen sudenkuoppa. Tuhansia toistoja harjoitellessa koira nimittäin ehtii opetella paljon muutakin kuin esimerkiksi istumista. Tuhannet toistot kertyvät aina jostain, pennun kanssa aloitettua harjoitusta kannattaa jatkaa läpi koiran elinkaaren. Kun jokin käyttäytyminen toistuu 30 kertaa päivässä 10 vuoden ajan, rutiini on muodostunut yli 100 000 toiston ajan. Haluatko näin rikkaan vahvistehistorian mieluummin istumiselle vai haukahtamiselle? Kumpaa koira tulee suosimaan jatkossa, harjoitellaan ensimmäisten tuhansien toistojen aikana.

Jos 8000 toistoa tarkoittaa parhaassa tapauksessa sujuvaa eli helposti toistettavaa käyttäytymistä eri tilanteissa ja suurin työ tehdään jo ensimmäisen taidon harjoittelussa, 100 000 toiston kertyminen arjen ohella tarkoittaa hyvin vaivatonta elämää koiran kanssa. Koulutusmenetelmän valinta ja siinä johdonmukaisesti pysyminen näkyvät nimittäin koiran vanhenemisen myötä sen virkeydessä ja sosiaalisuudessa. Seuraavista kolmesta sudenkuopasta onkin syytä tulla tietoiseksi, sillä muuten kognitiiviset vinoumat ohjaavat ajattelemaan harjoittelua ja menetelmävalintoja ihmiskeskeisemmin. Sellaisen sivuraiteen kokeilemisen myötä heitetään hukkaan paljon hyvää harjoitusaikaa ja huonoon onneen yhdistyneenä myös koiran terveellinen eläköityminen.

Sudenkuoppa 1

Tahaton ongelmakäyttäytymisen vahvistaminen tapahtuu kuin huomaamatta. Siihen riittää, että harjoitellaan samankaltaisessa tilanteessa kuin mihin alkuperäinen ongelmakäyttäytyminen liittyy. Paikka, läsnä olevat ihmiset ja muut eläimet, ääni- ja hajumaailma, samat palkkiot käytössä kuin ongelmien alkaessa ja vähän tavanomaista ahkerammin palkitseminen voivat vahvistaa ongelmakäyttäytymiseen linkittyneitä olosuhteita. Lopputulos on selvä: koira repsahtaa ennen pitkää taidollisesti takaisin lähtöruutuun, kun tositilanne arjessa, työssä tai koetilanteessa tulee vastaan.

Aloita hallitulla ongelmatilanteeseen siirtymisellä ja sieltä poistumisella. Lisää vähitellen onnistumisten myötä niitä häiriötekijöitä, jotka estävät tavoittelemasi käyttäytymisen vahvistumisen.

Sudenkuoppa 2

Unohda pelkistetty vastaehdollistaminen tai liian vaikeisiin tilanteisiin hakeutuminen ja keskity varmempien taitojen vahvistamiseen rauhallisissa olosuhteissa. Silloin pystyt pitkälläkin aikavälillä arvioimaan tarkemmin, että yhdistät valitsemaasi vahvisteeseen sekä tekemistä että oppimisen olosuhteita. Pelkkä syöminen, katsekontakti ja pinoutuville ärsykkeille altistaminen voi olla tavattoman passivoivaa toimintaan valmiille koiralle, jolloin sen viretilan muutos opettaa tilanteesta liian kiihdyttävän. On kuitenkin mahdollista, että kiihdyttävässä tilanteessa pelkkä syöminen ja/tai katsekontakti voi rauhoittaa koiraa ja siten vastaehdollistamista tapahtuu ihanteellisella tavalla.

Harjoittelun edetessä ympäristöjä vaihdellaan maltillisesti ja tuon yleistämisen sivutuotteena koira ”vastaehdollistuu” eli periaatteena kyse on varmasti toimivasta ilmiöstä. Leikki esimerkiksi rentouttaa koiraa ja parantaa sen oppimiskykyä, jos leikki on kuin vauhdikasta vuoropuhelua, rentouttavaa (alun kiihdyttävyydestään huolimatta) ja hallittua (esimerkiksi koiran leuat rentoutuvat irrottamisen alkaessa). Yksinkertaisimmillaan koiran saa ”vastaehdollistumaan” vaikeampiin tilanteisiin leikkimällä sen kanssa kaikkialla. Tässä tulee kuitenkin huomioida, että ympäristön vaihtuessa koira ei välttämättä pysty leikkimään ensimmäiseen 5-15 minuuttiin ennen paikan tai tilanteen tutummaksi ja turvallisemmaksi oppimista.

Leikkimisen ohella esimerkiksi makupalojen etsiminen on hyvä tapa täyttää totuttaa koiraa eri ympäristöihin ja samanaikaisesti täyttää sen käyttäytymistarpeita, jolloin vastaehdollistuminen tapahtuu jälleen kuin itsestään. Etsimistä kannattaa hyödyntää esimerkiksi kiireisen elämän ohella tai pentujen ja pelokkaiden koirien kanssa. Hyvin aktiivisen koiran kanssa etsiminen voi olla tarkkuutta vaativaa pienten esineiden löytämistä erilaisilta alustoilta, kun toisessa ääripäässä kuononkäytön aloittelija löytää ravintonsa nurmikolta.

Sudenkuoppa 3

Sinnikkyys (engl. persistence) ja vastustus sammuttamiseen (engl. resistance to extinction) ovat osin perinnöllisiä ja tarkoituksellisesti jalostuksen myötä hankittuja ja sellaisina niitä ominaisuuksia tulisi myös kunnioittaa. Jotkut käyttäytymiset ovat puoli-ilmaiseksi pysyviä, kun toisia taas vahvistetaan tuhottomia määriä. Johonkin tiettyyn tehtävään sinnikkyyden näkökulmasta jalostettu tai epäonnistuneen jalostuksen seurauksena arka koira tarvitsee paljon säännöllistä harjoittelua irrotakseen itselleen tyypillisestä käyttäytymisestä.

Taipumukset siis lisäävät vahvistumisen nopeutta ja jokaisen tienatun vahvisteen arvoa. Näin ollen motivaatiokin yksilölle tyypilliseen käyttäytymiseen alkaa rakentua jo hyvissä ajoin ennen luovutusikää. Varhaisten kokemusten merkityksen tiedetään olevan valtava koiran tulevaisuudelle. Taipumusten vaikutusta kannattaa ajatella käyttäytymistarpeina, joita koira pyrkii täyttämään päivittäin joka tapauksessa. Ihminen voi nerokkuudessaan luoda tarpeiden ulostulolle monia erilaisia vaihtoehtoja. Koiran taipumuksia voi hyödyntää tarjoamalle koiralle säännöllistä harjoittelua ja yleisesti ottaen aktiivisen, monipuolisen ja valinnanmahdollisuuksia täynnä olevan elämän.

Positiivinen vahvistaminen toimii erinomaisesti perimänkin rinnalla, mutta sammuttaminen eli palkitsematta jättäminen tai vaihtoehtoisesti pakko- ja rankaisukeinot eivät. Sillä mitä muuta koira toistaisi stressaantuessaan tai käyttäytymistarpeiden kasvaessa kuin käyttäytymistä, joka on sille helpoina ja tyypillisintä? Yleisesti ottaen koiran elinolosuhteet muuttuvat stressaaviksi ja jopa hyvin epämiellyttäviksi, jos esimerkiksi sen ruokinta on virikkeetöntä kuin auton tankkaaminen – sivuvaikutuksena ilmenevä ruoan pakonomainen ahmiminen voi tosin olla asia, jonka kanssa ihminen pystyy elämään. Samankaltaiset ilmiöitä esiintyy niin liikunnan ja hihnakäyttäytymisen kuin sosiaalisen kanssakäymisen ja yksinolon yhteydessä.

Koiraa ei ole luoksetulon oppimisen kannalta järkevä jättää huomiotta, jos se karkaa hirven perään – karkumatka vain jatkuisi. Pakko- ja rankaisukeinot lisäävät koiran ja omistajan stressiä (ks. esim. Rooney et al. 2016) ja käyttäytymisen onnistuneenkin estämisen ohella ne vahvistavat ja ylläpitävät fysiologisen viretilan ja tilanteen välistä yhteyttä. Erittäin keskeistä koiran kanssa elämisessä onkin, päästetäänkö se esimerkiksi riskitilanteessa juoksemaan vapaana.

Jo viiden kuukauden ikäinen pentu näyttää selkeää suuntaa, mikä sen kanssa voi olla moninkertaisena haasteena vuoden kuluttua (Riemer et al., 2016). Näin ollen kolmanteen kohtaan yhdistyy koiran kehitys sekä kaksi edellistä sudenkuoppaa. Tämän sudenkuopan voi välttää tutustumalla omaan koiraan avoimesti joka päivä uudelleen.

Lopuksi

Uusien taitojen kouluttaminen koiralle on inspiroivaa arjen ja tositilanteiden potentiaalisista haasteista huolimatta – tai ehkä juuri noiden haasteiden vuoksi. Positiivinen vahvistaminen toimii erinomaisesti, kun vain huomioidaan siihen liittyvät, kouluttajan päätöksentekoa haastavat, sudenkuopat. Onneksi ne tunnetaan hyvin kattavasti ja mahdollisuudet aktiivisen ongelmanratkaisun harjoittamiseen ovat erinomaiset.

Harjoittele tarkasti ja mahdollisimman virheettömästi tavoitekäyttäytymistä positiivisen vahvistamisen avulla. Vaikka olisit ollut samassa tilanteessa jo sata kertaa, keskity harjoitukseen ja anna koiran tehdä oma osuutensa alusta loppuun. Voit järjestää itsellesi ja koiralle paljon helppoja tilanteita, joissa saatte rauhassa keskittyä taitojen hiomiseen.

Rajoita ei-halutun käyttäytymisen negatiivinen vahvistuminen, kuten räyhääminen jo etukäteen valitsemalla harjoituspaikat tarkasti. Toisin sanoen positiivinen vahvistaminen on aina mahdollista ja sen tehokkuuteen voi itse vaikuttaa. Yhtä mahdollista on asettaa koira tilanteeseen, jossa positiivinen vahvistaminen ei voi toteutua ja johon koira ei tule hyvistä aikeista huolimatta pysyvästi sopeutumaan. Tarvittaessa voi keskeyttää harjoituksen ajoissa ja pitää tauon. Ohjatuissa koulutuksissakin improvisointi on vain osoitus omien taitojen mahdollisimman luovasta soveltamisesta.

Tässä artikkelissa mainitut sudenkuopat liittyvät keskeisesti puutteisiin koiran käyttäytymistarpeiden täyttymisessä. Ne asettavat harjoituksen kilpailemaan positiivisen ja negatiivisen vahvistumisen välillä, joka johdattaa yksiselitteiseen päätelmään: Jos ei-haluttu käyttäytyminen pääsee vahvistumaan negatiivisesti, mikä tahansa pakko- ja rankaisukeinojen avulla kokeiltu tai koulutettu vaihtoehto ylläpitää sekä oppimisympäristön että käyttäytymisen yhteyttä negatiiviseen vahvisteeseen. Alleviivatakseni tätä asiaa vielä vähän voimakkaammin: pakko- ja rankaisukeinot eivät ole positiivisen vahvistamisen menetelmiä ja niiden avulla ei voida saavuttaa samoja tavoitteita.

Positiivinen vahvistaminen nostetaan päällimmäiseksi oppimisen olosuhteita muuttamalla. Terve ja tarpeensa täyttänyt koira kiinnostuu uuden oppimisesta ja pystyy siihen. Sen lähtökohdan avulla onnistuminen on suoraviivaisempaa, turvallisempaa ja ylipäätään mahdollisempaa. Aloittelijan kannattaa edetä hitaammin, jotta perustaidot tulisi opetettua koiralle mahdollisimman varmoiksi. Niistä on jatkossa hyötyä aivan varmasti.

Muistilista nopeaan aloittamiseen:

  1. Varmimmin onnistuvan tehtävän tunnistaminen ja yleistäminen sujuvaksi eri tilanteissa
  2. Vaikeamman tehtävän harjoittelu vauhtiin helpoissa tilanteissa
  3. Helpompien ja vaikeampien tehtävien yhdistäminen sinnikkyyttä lisääviksi sarjoiksi

Lähteet:

Cooper, J.O. & Heron, T.E. & Heward, W.L. (2007) Applied Behavior Analysis (2nd edition). Upper Saddle River, New Jersey: Pearson.

Hall, N.J. (2017) Persistence and resistance to extinction in the domestic dog: Basic research and applications to canine training. Behavioural Processes 141(1), 67–74.

Pritchard, D. & Hoerger, M. & Mace, F.C. (2014) Treatment relapse and behavioral momentum theory. Journal of Applied Behavior Analysis 47(4): 814–833.

Riemer, S. & Müller, C. & Virányi, Z. & Huber, L. & Range, F. (2016) Individual and group level trajectories of behavioural development in Border collies. Applied Animal Behaviour Science 180:78–86.

Rooney, N.J. & Clark, C.C.A. & Casey, R.A. (2016) Minimizing fear and anxiety in working dogs: A review. Journal of Veterinary Behavior 16: 53–64.

Tuomisto, M.T. & Parkkinen, L. (2014) Käyttäytymisanalyysin sanakirja (neljäs painos). Tampere: Suomen Käyttäytymistieteellinen Tutkimuslaitos.

Vermeire, S. & Audenaert, K. & De Meester, R. & Vandermeulen, E. & Waelbers, T. & De Spiegeleer, B. & Eersels, J. & Dobbeleir, A. & Peremans, K. (2012) Serotonin 2A receptor, serotonin transporter and dopamine transporter alterations in dogs with compulsive behaviour as a promising model for human obsessive-compulsive disorder. Psychiatry Research: Neuroimaging 201(1): 78–87.