5 asiaa, jotka olisin halunnut tietää ennen ensimmäistä koiraa

Julkaistu 28.12.2017 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

1) Positiivinen vahvistaminen

Eläinkouluttajalegenda Bob Baileyn lausahdus ”Vahvistaminen ei ole tapahtuma, se on prosessi” kuulostaa ensikuulemalta lähinnä siltä, että toistoja on tehtävä valtavasti eikä yksittäisten palkkioiden antamista edes lasketa kouluttamiseksi. Fraasin voisi kuitenkin muotoilla vasta-alkajille, että ”älä tee koiran puolesta, vaan anna sille työrauha ja tilaa oivaltaa yhä uudelleen”.

Erilaisia koulutusmenetelmiä ja –filosofioita vertailemalla huomaa nopeasti, kuinka taitojen opettaminen palkkioiden avulla on koiralle paras vaihtoehto. Paras ei tarkoita aina itselle helpointa, nopeinta tai maalaisjärkisintä. Itse asiassa hyvin harva koirankouluttaja edes keksii itse käyttää positiivista vahvistamista opetusmielessä ja välttääkseen väärin oppimisen aiheuttamisen. Tämä näkyy käytännössä siten, ettei rankaisujen käyttäminen vähene palkkioiden antamisen myötä.

Positiivisen vahvistamisen ”parhaus” on sen ekologisessa validiteetissa eli koiralle palkkioilla opetetut taidot siirtyvät oikean elämän tilanteisiin pysyvämmin kuin houkuttelun, uhkailun tai rajoittamisen avulla opetetut. Ensin vain pitää valita, mitä koiralle tarkalleen haluaisi opettaa.

2) Identiteetti

Koira herättää ihmisissä uskomattoman voimakkaita tunteita. Koira on eräänlainen media myös ihmisten välisissä suhteissa ja identiteettien muodostumisessa. Olemme keskustelleet koulutuksissa usein siitä, miksi joku on valinnut elämäänsä tietyn näköisen, tietyillä käyttäytymistaipumuksilla varustetun tai tietynlaisista olosuhteista tulevan koiran. Näillä valinnoilla kerromme itsellemme ja muille, mitä arvostamme ja tarvitsemme elämiimme.

Lemmikin omistaminen on valtasuhde, jolloin on systemaattisesti valittava ja päätettävä olevansa aina koirien puolella. Oman toiminnan reflektointi onkin tärkeää, sillä elämyksellisiä onnistumisen ja voimaantumisen kokemuksia voi hankkia niin koiran kustannuksella kuin yhteisin ehdoin sen kanssa. Reflektoinnille suurin tarve lienee ajanjaksoina, jolloin koira ei vastaakaan odotuksiamme ja sopeudu arkeen ihanteellisesti. Käytännössä kyseessä voi olla jokainen koiran kanssa eletty päivä.

3) Koiratutkimusta tehdään koirille ja koiraihmisille

2000-luvun alussa ajattelin, ettei eläinten tutkimuksella ole käytännön koirankoulutuksen kanssa paljoakaan tekemistä – eikä sillä aina olekaan. Näin tieteellisen tutkimuksen vain etäisenä erikoiskiinnostuksena. Siitä lähtien koiratutkimuksessa onkin eletty kulta-aikaa, jonka myötä tieteellinen tutkimus on saanut jalansijaa kaikilla käytännön tahoilla. Jälkikäteen tuntuu onneksi lähinnä huvittavalta ajatella, miten itse seisoin oman ja koirien oppimisen esteenä.

Tällä hetkellä koiratutkimusta sovelletaan enenevissä määrin käytäntöön niin ammatillisella kuin yliopistollisella koulutusasteella sekä hyödynnetään ihmisten ja koirien jakamassa, monipuolistuvassa työelämässä. Jos joku vielä ajattelee tieteen ja käytännön olevan toisistaan irrallisia ja yhteensopimattomia koirien koulutuksessa, hänellä onkin kadehdittavan paljon opittavaa edessään.

4) Koiran hyvinvointi vai koiran oikeudet?

Eläinten oikeuksien ja hyvinvoinnin ajattelussa on usein yksi merkittävä ero. Hyvinvoinnin kanssa tehdään arjessa monenlaisia kompromisseja, vaikka koiran ja ihmisen tarpeet tai intressit olisivat yhteensovitettavissa. Oikeuksia puolestaan pidetään pysyvämpinä, arvopohjaisina asioina ja niitä ennemmin lisätään kuin poistetaan ajan myötä. Esimerkiksi säännöllinen vapaana liikkuminen, vähäisten yksinolojen järjestäminen, ruokinnan virikkeistäminen ja monipuolinen päivittäinen liikunta ovat hyvinvointiajattelussa valitettavan helposti luovittavissa.

Työpäivän jälkeen ilman koiraa harrastaminen tai pimeällä säällä metsälenkin väliin jättäminen saattavat kertoa, etteivät kohtuullinen yksinoloaika ja säännöllinen kuntoliikunta kuulu koiran oikeuksiin, eikä koiralla ole pysyvää säännöllistä mahdollisuutta näihin. Kompromissien sijaan metsälenkki kannattaakin korvata jollain vastaavalla aktiviteetilla ja pitkän yksinolon jälkeen on syytä viettää aikaa yhdessä tavanomaista enemmän. Koiran oikeuksien pohtiminen ja toteuttaminen eli hyvinvoinnin mahdollisuuksien lisääminen kertoo koiran päivittäisten tarpeiden hyväksymisestä ja niiden täyttämiseen omistautumisesta. Myös yksinolo voi pienissä määrin parantaa koiran hyvinvointia, jos siihen on tarvetta.

Koiran säännöllinen kouluttaminen palkitsemiseen perustuvilla menetelmillä johtaa sen oikeuksien takaamiseen, jolloin koulutettu koira myös saa luotettavuutensa vuoksi enemmän konkreettisia vapauksia ihmisten arjessa. Koirien oikeuksista puhumista ei yleensä pidetä aktivismina, vaan henkilökohtaisena vastuunottamisena. Tämänkin vuoksi koira on kiehtovan erikoinen eläinlaji. Se voi saada ihmisten maailmassa samoja oikeuksia kuin ihmiset, mutta sitä pidetään silti ei-inhimillisenä eläimenä. Kohdistamme koiriin kauneimmat haaveemme, pahimmat painajaisemme ja kaiken niiden väliltä.

5) Johdonmukaisuus

Useimmiten arkiajattelussa johdonmukaisuudella tarkoitetaan koiran kehumista aina sen tehdessä ”oikein” ja kieltämistä sen tehdessä ”väärin”. Tämä on yksi koiraa inhimillistävimmistä näkökulmista, koska periaate perustuu hyvin pitkälti ihmisten kasvatukseen ja sosiaalisten normien ymmärtämiseen. Tällaiseen lähestymistapaan meillä on myös sellaista kasvatuksellista pääomaa, jota voisimme vain koiraa lajina tuntematta käytännöllisesti soveltaa. Johdonmukaisuuden tulisi kuitenkin olla vain toisen vaihtoehdon käyttämistä ja tilanteiden järjestämistä omaa johdonmukaisuutta tukevaksi. Muutoin joudumme antamaan koiralle toistuvasti vaihtelevaa palautetta ja opetamme sen tarvitsemaan myös väärin tekemistä, jotta se voi ymmärtää, mitä siltä haluamme. Olisi vielä vahvempaa inhimillistämistä väittää, ettei näin tapahtuisi.

Juupas-eipäs-vuorottelu kehujen ja kieltojen välillä aiheuttaa loogisen päättelyn paradoksin. Koiraa ensinnäkin kielletään, jotta se lopettaisi väärin tekemisen ja päätyisi oikeaan vaihtoehtoon. Tällaiseen päättelyyn tarvitaan kuitenkin oma-aloitteisuutta, jota juuri kieltämisellä vähennetään. Epäjohdonmukaisen ohjaamisen ohella koiralle ominaista päättelyn avulla oppimista ei voida siten edes hyödyntää. Koiratutkimusten nopean arkeen siirtymisen vuoksi onkin keskusteltu, miten pitkän koirakokemuksen käytännöllinen arvo voi jopa vähentyä ilman opiskelua. Joidenkin tapojen johdonmukainen toistaminen ilman käytäntöjen päivittämistä on turhaa.

Lopuksi

Olen hyvin onnellinen siitä, kuinka hyvät mahdollisuudet uusilla koiranomistajilla ja aloittelevilla harrastajilla on nykyisin onnistua koiriensa kanssa! Yhtä hienoa on mielestäni vanhempien ja kokeneempien sukupolvien into opiskeluun, jolloin heidän kokemuksensa nousee todelliseen arvoonsa. Koiraihmisillä on nyt erinomaiset mahdollisuudet muuttaa koirille tarpeettomia ja haitallisia käytäntöjä niiden sopeutumista edistäviksi ja vuorovaikutteisiksi. Loputon into oppimiseen voi yhdistää ihmisiä ja heidän koiriaan.