Hävettääkö?

Kirjoittanut Jirka Vierimaa | Julkaistu 10.7.2012

Asia, johon ei osata vaikuttaa ajoissa

Monikohan on sanonut, lukenut tai kuullut sanottavan: ”Ei tämän kanssa voi mennä mihinkään normaalien koirien juttuihin” tai ”Tuo koira yrittää hallita ja pilata elämämme”? Lauseet ovat hyvin yleisiä ja kertovat koiranomistajien kokemasta häpeästä, joka liittyy koiran kanssa elämiseen. Häpeällä on erilaisia ilmenemismuotoja, jotka näissä esimerkeissä ilmenevät ihmisen käyttäytymisen tasolla tiettyjen tilanteiden välttämisenä ja toisaalta koiran syyllistämisenä. Ensimmäisessä esimerkkilauseessa koiraa pidetään sen yhteiskuntaan sopeutumattomuuden vuoksi epänormaalina ja etäisenä otuksena. Toisessa esimerkissä koira taas on hyvin aktiivinen ja määrätietoinen toimija, jolla on pahat mielessä. Esimerkit kertovat siitä, että kyse on hyvin intiimeistä ja ennen kaikkea vain inhimillisistä asioista. Niihin halutaan löytää ratkaisu ja ottaa etäisyyttä. Vaikka häpeän kokeminen olisikin merkittävä osa koiranomistajan elämää, saattaa sen tunnistaminen olla silti todella vaikeaa.

Välttäminen eli epämiellyttävästä tilanteesta pakeneminen on käyttäytymistä, jonka avulla epämiellyttäviin asioihin saadaan nopeasti etäisyyttä. Etäisyys ja helpotus ovat kuitenkin vain hetkellisiä, etenkin kun kyse on kymmenen vuoden pestistä koiran kanssa. Kun liian jännittävä tilanne kohdataan – esimerkiksi lähtö koiratapahtumaan tai eläinlääkäriin – ja jätetäänkin lähtemättä, vahvistuu valinta jäädä kotiin. Vahvistus toimii kuten repsahdus päihteiden käytön lopettamisen kohdalla eli senhetkiset pahoinvoinnin oireet (kuten pakottava, painostava olo) alkavat helpottaa välittömästi, kun elimistön kiihtymisestä päästään eroon. Hävettää se tuleva ja pomminvarma epäonnistuminen – jonka jälkeen taas hävettää, että hävettää niin paljon.

Koiran syyllistäminen saattaa ulkoisesti näyttää välttämistä voimakkaammalta keinolta, mutta käyttäytymisen motivaatiotekijät ovat samat eli tilanne tuntuu ihmiselle liian vaikealta. Syyttävä sormi osoittelee koiraa useimmiten silloin, kun ihminen ei ole onnistunut välttämään liian jännittävää tilannetta. Esimerkiksi päivittäin toistuva hihnalenkillä käyminen on yksi niistä asioista, joiden aikana häpeän kokeminen saattaa jatkuvasti voimistua. Kun välttämisen kohdalla etäisyyttä saadaan pakenemalla liian vaikeaa tilannetta, esimerkiksi lenkille lähtemistä, syyllistämisen kohdalla taas lenkille saatetaan lähteä hyvin tarmokkaasti, mutta koiraa alistavasti. Koira nähdään monesti häpeän syynä, koska häpeän kokeminen liittyy sen kanssa tapahtuneisiin asioihin ja ihmiselle liian vaikeisiin tilanteisiin. Kun omat taidot ja valmiudet ohjata koiraa ovat puutteelliset, koiran toiminta miellyttää huomattavasti harvemmin.

Syyllistäminen jää useimmiten vain ajatusten ja puheiden tasolle, sillä koiraa syyttämällä sen väärä käyttäytyminen tai oma huono olo pysyvät usein ennallaan tai saavat vain aiempaa negatiivisemman sävyn. Useimmat ymmärtävät nopeasti, että negatiivisuus muuttuu kierteeksi, jolloin kaikki ihmisen ja koiran välinen tekeminen on hyvin jännittynyttä. Siksi syyllistämistä yleisempää onkin vältellä niitä haasteellisia, arjessa usein toistuvia tilanteita, koska välttämisen avulla helpotus voidaan saavuttaa paljon aiemmin. Sekä syyllistämisen että välttämisen kohdalla ihminen onnistuu yleensä sopeutumaan omaan käyttäytymiseensä, mutta koiralla siihen ei ole mahdollisuutta. Tällaisissa tilanteissa koiran hyvinvointiin liittyviä tarpeita aletaankin usein kuin huomaamatta laiminlyödä. Liikunnan ja aktiviteettien määrää ja laatua vähennetään, ruokavaliota muutetaan halvemmaksi ja yksipuolisemmaksi ja eläinlääkärille menoa viivytellään. Tällaista saattaa tapahtua jopa kuukausien tai vuosien ajan ennen kuin itse huomataan tapahtuneen mitään muutosta.

Ihmisen häpeälle ja sen muodoille on useita syitä. Häpeätutkijat, kuten Malinen (2010), pitävät kuitenkin häpeää normaalina inhimillisenä tunteena ja tärkeänä sosiaalisena aistina. Sen avulla ihminen vertaa itseään muihin ja määrittelee siten, millainen hän itse on. Ihminen häpeää, koska uskoo, että joku arvioi häntä negatiivisesti (Talvio, 2011). Koiranomistajia hävettäviä asioita voivat olla vaikkapa riehakkaalla ja äänekkäällä hyppimisellä varustellut koirien ohitustilanteet puistossa tai koiran katoaminen leikkikavereiden kanssa koirapuiston perimmäiseen nurkkaan, kun otat talutushihnan esiin ja lähdet kävelemään kohti porttia. Ajatuksiin nousee helposti kysymys: “Mitähän muut ajattelevat?”

Olet aurinkokunnan surkein laumanjohtaja!

Koiranomistajat keskustelevat koiristaan paljon ja pohjaavat tietonsa useimmiten vain omiin kokemuksiinsa. Siksi keskustelujen syventyessä kohti ongelmatilanteita, keskustelijoiden välille repeytyy usein kuilu. Vuorovaikutuksesta tulee helposti kilpailevaa ja hierarkkista. Tällainen vuorovaikutuksellinen haaste on eräs myös ongelmakoulutuksessa esiintyvistä haasteista, sillä juuri harjoiteltavat ongelmatilanteet ovat useimmiten niitä häpeällisimpiä tilanteita.

”Olet epäonnistunut ja koirasi otti vallan.” Ihmiset oppivat käyttämään tällaisia syytteleviä ja häpeää aiheuttavia tehokeinoja jo esikouluiässä (tai aiemmin), ja siksi niillä voi olla helppo ohjailla myös aikuisia ihmisiä – jos koiranomistaja vain suostuu kuuntelemaan. Omasta koirasta kuullaan mieluummin kehuja kuin moitteita, joten osaamattomuutensa tunnistanut koiranomistaja saattaa olla itsensä taitavaksi kokevaa alttiimpi kokemaan häpeää. On huomattava, etteivät tällaiset kiusaamiseen verrattavat keinot ohjailla osaamatonta ihmistä opeta hänelle lainkaan uusia taitoja koiranomistajana.

Koiraongelmia voidaan myös yksinkertaistaa, mutta useimmiten niissä on kyse kahdesta hyvin monisyisestä asiasta: 1) koiran terveyden ja hyvinvoinnin tilan muutoksista ja niiden vaikutuksista käyttäytymiseen sekä 2) riehakkaan leikkikäyttäytymisen ja/tai levottomien hätäsignaalien tahattomasta vahvistamisesta eli ihmisen kokemattomuudesta ja tietämättömyydestä. Ihmisen koiranohjaustaitojen puutteet mahdollistavat siis sen, että koiralla on riittävästi aikaa harjoitella niitä asioita, joita ei jatkossa tarvita. Monesti matkassa on myös ripaus huonoa onnea, sillä koirien sairauksista ja niiden vaikutuksista käyttäytymiseen tiedetään ja puhutaan vielä melko vähän.

Koiraongelmia aiheuttavien asioiden selvittämiseen ja muuttamiseen tarvitaan monipuolisesti koulutettuja eläinalan ammattilaisia ja asiantuntijoita – mutta ei välttämättä lainkaan satunnaisen ohikulkijan mielipiteitä. Jos koira ei esimerkiksi pysty lepäämään öitä tai työpäiviä yhtäjaksoisesti puoleen vuoteen tai se vetää itsensä tajuttomaksi kuristavassa ketjupannassa, on ongelma kaikkialla muualla paitsi sen keskisormessa. Koiraongelmiaan pohtivalla ihmisellä Malisen (2010) nimeämä sosiaalinen aisti saattaa toimia liiankin herkästi, jolloin ihminen saattaa uskoa koirastaan millaisen väitteen tahansa.

Usein koiraongelmien kohdalla yhteyttä otetaan häpeän vuoksi liian myöhään, mikä on hyvin paradoksaalista. Talvion (2011) mukaan ihmisen käsitys itsestään määräytyy myös kuluttajana tehtyjen valintojen perusteella. Ongelmakoulutuksessa koiran kanssa harjoitteleva ihminen saattaa ajatella kuuluvansa siihen häpeälliseen ihmisryhmään, jolla on koiraongelmia. Todellisuudessa ongelmakoulutus on kuitenkin yksityisohjausta, jossa mahdollistetaan onnistumisia mistä tahansa lähtökohdista. Ohikulkijat tuskin edes huomaavat, liittyykö harjoittelu ongelmakäyttäytymiseen tai vaikkapa koiraurheiluun. Häpeällinen kokemus siitä, että tarvitsee ongelmakoulutusta koiransa kanssa, kuten ”kaikki muutkin epäonnistujat”, on siis useimmiten vain ihmisen oman pään sisällä tapahtuvaa ajattelua ja vertailua. Ulkopuoliset näkevät vain sen, että joku on vastuullinen koiranomistaja, joka harjoittelee koiransa kanssa järkeviä asioita.

Häpeästä kumpuavaan syyllistämiseen saattaa liittyä myös fyysistä vastakontrollia, jos häpeän kokemus tuntuu ylivoimaiselta esimerkiksi koiran tehdessä jotain väärin julkisella paikalla. Tällöin ihmisen vastakontrolli voi näyttäytyä joko hyökkäyksenä tai jopa pitkäkestoisena “kylmänä” käyttäytymisenä koiraa tai syytteleväntuntuista ihmistä kohtaan. ”Mies puri koiraa”, vitsailtiin myös Hienosti hihnassa -sarjassa. Vitsi on hyvin älykäs, sillä vastakontrolli on hyvin yleistä inhimillistä ongelmakäyttäytymistä, eikä ihmisen tulisi kohdistaa tällaisia inhimillisiä ongelmia koiraan. Tai sitten ongelmakoulutukseen tarvitaan vielä jokin uuden aallon metodi, joka yhdistää ihmisterapian ja koirankoulutuksen.

Asiakkaiden kokemuksia

Teetin lyhyen asiakaskyselyn lähiaikana kanssani yksityisohjauksessa harjoitelleille. Kysely koski häpeän syiden tunnistamista sekä niihin kokeiltuja vaikutuskeinoja. Vastaukset annettiin nimettömästi ja niiden muoto oli vapaa, mutta ne mukailivat toisiaan yllättävän paljon.

Yleisimmin vastaajia hävettää muiden ajatukset, kun oma koira käyttäytyy levottomasti, aggressiivisesti, epäsosiaalisesti ja ennen kaikkea äänekkäästi. Samanaikaisesti oma tietämättömyys ja neuvottomuus hankalissa tilanteissa lyö tiedon vasten kasvoja: Olet epäonnistunut oman koirasi kanssa.

Monissa vastauksissa esiintyi myös pohdintaa siitä, että olisi itse osallistunut luomaan tiettyjen koirarotujen stereotypioita ja etenkin lisännyt yleistä koiravihaa. Ne kasvottomat muut, ketkä tahansa ohikulkijat ja nettikeskustelijat, ovat epäonnistujalle vihaisia ja luovat yhteisvoimin hänelle huonon koiranomistajan maineen. Tällaiset ajatukset saattavat johtaa hankalien tilanteiden välttelyyn, vaikka kukaan ohikulkija ei olisikaan koskaan tullut huomauttamaan häiriköivästä koirasta.

Häpeää koetaan ja se tunnistetaan pääsääntöisesti heti, kun oma koira käyttäytyy toiveiden ja odotusten vastaisesti. Tämä kertoo mm. koiran ohjaamisen taidon ja koiranomistajille asetettujen velvollisuuksien kohtaamisen ristiriidasta. Tilanteita on pyritty korjaamaan pyytämällä anteeksi, poistumalla nopeasti tilanteesta, vähättelemällä tilanteen vakavuutta ja häpeämällä epäonnistumisia jo etukäteen. Vastauksissa esiintyi hyvin vähän viittauksia siihen, että omat epämiellyttävät tunteet johtaisivat koiran fyysiseen vahingoittamiseen.

Asenne ratkaisee, sanotaan. Tunnistamalla esimerkiksi koiran kivun tai pelon, pysähtymällä oman häpeän kohtaamiseen, harjoittelemalla useammin ja tavoitteellisemmin sekä keskittymällä koiran kanssa tekemiseen voi vaikuttaa merkittävästi onnistumiseen arkisissa tilanteissa. Vastausten perusteella jo näillä eväillä voi selättää häpeän – koiran sijaan. Ainoana poikkeuksena näytti olevan, jos käytetyt menetelmät koettiin itse arveluttaviksi. Tällöin akuuteista tilanteista saatetaan selvitä, mutta jälkikäteen oma toiminta hävettää, mahdollisesti aiempaa enemmän.

Onnistuneen harjoittelun tärkeänä sivutuotteena tapahtuu automaattisesti sellaisia muutoksia, joiden myötä koiranomistajat onnistuvat löytämään itsestään myös muita hyviä puolia. Muiden koiranomistajien mielipiteillä ei tarvitse olla väliä, vaikka niitä olisikin vaikea olla kuulematta. Häpeään liittyen oman tiedon ja taidon lisääntyminen sekä niiden avulla aikaansaadut pysyvät muutokset koiran käyttäytymisessä ovat olleet vahvimmin yhteydessä onnistumisen kokemuksiin.

Mikä neuvoksi?

1. Ennen koiran hankkimista

Ennen kuin hankit koiran, tapaa erilaisia koiria ja vietä niiden kanssa paljon aikaa. Kokeile opettaa niille uusia asioita erilaisissa tilanteissa palkkioiden avulla. Mieti, mitä annettavaa sinulla olisi koiralle vähintään seuraavan 10 vuoden ajan – älä niinkään mieti ensimmäisenä sitä, mitä annettavaa koiralla olisi sinulle. Etukäteen et voi päättää, millainen yhteisestä matkastanne tulee.

Käy koulutettujen ammattilaisten, kuten eläinlääkärin, -fysioterapeutin ja -kouluttajan luennoilla, jotta saat mahdollisimman ajankohtaista tietoa koirasta ja elämästä sen kanssa. Tämä on tasavertainen suositus myös niille, jotka ovat eläneet koirien kanssa jo vuosikymmenten ajan. Koiratutkimusta tehdään nykyisin paljon ja Suomessakin on tarjolla aiempaa monipuolisempaa eläinalan osaamista. Monet peruskäsitykset ovatkin saattaneet kääntyä jopa päälaelleen tiedon lisääntymisen myötä. Luotettavinta tietoa saat niiltä asiantuntijoilta, jotka on koulutettu alalleen ja perustavat osaamisensa tieteellisiin faktoihin. Hyvä opettaja ei koskaan opeta vain omiin näkemyksiinsä ja kokemuksiinsa pohjaten.

Rakenna ympärillesi tukiverkko. Jos sairastut tai lähdet matkoille, koiralla olisi hyvä olla vähintään yksi, mutta mielellään useampikin, koiran näkökulmasta tuttu ja luotettava hoitaja. Tukiverkkoa saatetaan tarvita myös työn ja opiskelun vuoksi. Tukiverkon puuttuminen liittyy moniin koiraongelmiin, joissa ihminen vain yrittää puurtaa yksin väsymiseen asti.

2. Oletko valmis kohtaamaan koiran?

Ihmiselle on hyvin tärkeää pystyä ohjaamaan omaa käyttäytymistään ja vaikuttaa sen avulla ympärillään tapahtuviin asioihin. Jos haluaa vain olla häpeämättä koiraansa ja etsii vaivatonta tietä, ei myöskään löydä harjoituksiinsa tavoitteita. Silloin halutaan vain, ettei jotain olisi ja että jostain huonosta päästäisiin eroon – ja sormi osoittaa koiraa: “En jaksa kuunnella sitä haukkumista”, “Ei se jaksa keskittyä” ja “Ei se sovellu tähän hommaan”. Miten sellaisia asioita ajattelemalla voisikaan onnistua ja kestää harjoituskaveriaan?

Mikäli koiraongelmiin liittyvä häpeä ja/tai sen välttäminen ovat ongelmakoulutuksen aloittamisen suurimmat motiivit, on harjoittelussa epäonnistuminen hyvin todennäköistä. Väärät syyt ohjaavat käyttäytymistä ja vaikutusmahdollisuudet ovat huonot.

Asettamalla itsellesi harjoitustavoitteen, saavat jo pienetkin onnistumiset vahvistusta positiivisella tavalla. Tavoitteenasi voi olla esimerkiksi opettaa koira kävelemään taluttajan vierellä ohitustilanteissa – ei saada koira lopettamaan hihnassa vetäminen ja haukkuminen, ne vähenevät siinä ohella aivan automaattisesti. Tunnistat positiivisen siitä, että pystyt hiljalleen rentoutumaan tilanteen alusta loppuun asti. Tämän jälkeen häpeäkään ei nosta päätään niin herkästi, koska keskittyminen on suunnattu oleellisiin asioihin ja onnistumisen kokemukset vauhdittavat harjoittelua. Tee onnistuminen itsellesi ennen kaikkea mahdolliseksi. Toiseksi, pidä siitä kiinni.

3. Tukiverkon ihmiset mukana muutoksessa

Käyttäytymisanalyytikko Michael C. Clayton (2010) aloitti laihduttamisen ja merkitsi painonsa taulukkoon kerran viikossa kahden vuoden ajan. Onnistuakseen hän laittoi taulukon työhuoneensa oveen kaikkien nähtäville, jolloin koko työyhteisö saattoi seurata hänen painoaan.

Claytonilla oli tavoite, hän tiesi lähtökohdan ja sai tukiverkoltaan jatkuvaa palautetta. Näin hänen ei tarvinnut laihduttaa epäonnistumisen pelossa ja joka tapauksessa hävetä edes vähän. Nuo kolme asiaa näyttävät puuttuvan myös silloin, kun ihmiset epäonnistuvat koiriensa kanssa tavalla tai toisella. Siksi halutaan tietää, mistä käyttäytyminen johtuu, miten harjoitellaan kohti parempaa ja onko harjoittelua tehty riittävästi.

Muutokset (niin ongelmakoulutuksessa kuin laihduttamisessakin) ovat usein pieniä ja jopa tylsän arkiselta kuulostavia, mutta silti hyvin merkityksellisiä. Toisin sanoen, Claytonin ei tarvinnut edes tosissaan yrittää laihduttamista onnistuakseen. Kerro tavoitteestasi muille ja opasta heidät tarvittaessa toimimaan samoin. Pidä heidät ajan tasalla ja keskustele heidän kanssaan. Koiranomistajat jakavat usein kokemuksiaan ja tässä olisi yksi loistava lähtökohta rakentaa keskusteluille yhteistä pohjaa ja saada tärkeää palautetta myös harjoittelun aikana.

4. Kokeile, pääsetkö itse alkuun

Kokeile uusien taitojen opettamista tai vanhojen aktivoimista ensin itseksesi palkkioiden avulla. Päätä se hetki, jolloin pyydät kouluttajan ohjaamaan teitä eteenpäin. Etenkin ongelmatilanteiden kohdalla, pysy päätöksessäsi ja ota yhteyttä mieluiten hieman liian aikaisin. Näin sinun ei tarvitse jojoilla edestakaisin onnistumisten ja epäonnistumisten välillä.

Tee asiat itsellesi ja koiralle helpoiksi ja kannattaviksi. Anna koiran ”ansaita” valtaosa ravinnostaan haluttujen asioiden harjoittelusta. Tutkijoiden mukaan (Inglis ym. 1997) ravinnon ansaitseminen on eläimille luontaista, elinympäristöön sopeutumiseen liittyvää käyttäytymistä. Koirasi hyvinvointi siis paranee, kun harjoittelet sen kanssa ruokapalkkioiden avulla – lisäksi ruokansa ansaitsemaan oppineen koiran tunnistaa jo kauempaakin. Tämä on helppo tapa harjoitella yhteistyötä yhdessä koiran kanssa. Sitoutumalla itse harjoitteluun kohti tavoitettasi, myös koira tulee haluamaan sitä samaa tavoitetta.

Millaisia esteitä saatat kohdata?

Ongelmakoulutuksessa kuulee usein käytettävän ohjauskeinona häpeää, jonka avulla neuvoton ihminen saadaan taipumaan jopa epätoivoisiin tekoihin. Koiranomistajia on saatu uskomaan epäonnistumiseen koiran kanssa niin vankasti, että ongelmakoulutuksen nimissä koiraan tulisi kohdistaa väkivaltaa tai että koira pitää lopettaa, jos väkivalta ei siihen tehoa. Tällaisia tilanteita kohdatessa kannattaa muistaa, että hyvä opettaja, valmentaja tai kouluttaja ei milloinkaan perusta osaamistaan itse keksittyihin ja/tai ei-eettisiin menetelmiin, pelkkiin omiin kokemuksiinsa tai edellytä asiakkaaltaan väkivaltaisten voima-, pakko- ja rankaisukeinojen käyttöä. Voimakeinojen – jopa pientenkin, kuten toistuva hihnasta nyppiminen – käyttö saattaa nimittäin vakiintua ihmisen koiranohjaustaitoihin nopeasti ja vain negatiivisella tavalla.

Koiraongelmien korjaaminen voimakeinojen avulla auttaa helpottamaan tilannetta aina vain hetkellisesti, kuten omaa huonoa oloakin. Seuraavassa hetkessä tulevat sivuvaikutukset esiin ja silloin tulisi katsoa, millä hinnalla korjaamista yritettiinkään tehdä.

Ongelmakoulutuksen ei-eettiset ja vanhanaikaiset muodot sisältävät voimakeinojen käyttöä, mutta mitä siitä on seurannut? Yksinkertaisuudessaan koiranomistajalle vakuutetaan, että väkivalta on nyt ainoa oikea ratkaisu ja sen jälkeen kaikki muuttuu paremmaksi. Ensimmäisenä tällainen ihmisten välinen, esikoulumaista kiusaamista muistuttava vallankäyttö (”En ole enää sinun kaverisi, jos et uskalla heittää opettajaa lumipallolla!”) johtaa hyvin helposti keinoihin, joista kärsii ensimmäisenä koira, toisena ihmiset. Järjestyksen määrittelin yksinkertaisesti sen perusteella, että koirat huomaavat ongelmien lisääntymisen nopeammin. Ihminen saattaa huomaamattaan elää niiden kanssa kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Tämän umpikujaan ajautumisen vuoksi myös eläinsuojelujärjestöt ja käyttäytymistieteilijät ympäri maailmaa ovat yhdistäneet voimansa ja tiedottavat jatkuvasti mm. eri koulutusmenetelmien ja -kikkojen vaikutuksista niiden kohteeseen, koiraan.

Harjoittelussa käytettyjen menetelmien tulee ehdottomasti olla positiivisia, tavoitteellisia ja haluttuja asioita vahvistavia. Positiivisuus on erinomaisen hyvä lähtökohta, mutta tehoton yksinään. Se tulee yhdistää täsmälliseen, toistuvaan ja tavoitteelliseen harjoitteluun. Kuvittele itsesi oppijana vieraassa kulttuurissa tai uudessa urheilulajissa ja vertaa sitä neuvottomuutta perustaidoiltaan puutteelliseen koiraan. Vaikka koiran luottamuksen ansaitseminen perustaitojen opettamisen ohella on todella yksinkertaista, me ihmiset onnistumme aina löytämään jonkin sivuraiteen.

Positiiviseen vahvistamiseen perustuvilla koulutusmenetelmillä on erittäin vahva ja pitkäaikainen monitieteinen perusta. Ongelmatilanteen rakenteellinen korjaaminen negatiivisin keinoin ei ole edes teoreettisesti mahdollista, sillä juuri sitenhän ongelmatilanteet poikkeuksetta muodostuvat. Koirienkaan elämänlaatu ei siis pakottamalla parane. Ei vaikka foorumikeskustelussa tai koirakentällä niin sanottaisiin.

Tuskin olet mikään toivoton tapaus

Epäonnistuneiksi laumanjohtajiksi itsensä leimanneet ihmiset kysyvät usein: ”Onko tämä aivan toivoton tapaus?” Ennemminkin tulisi katsoa peiliin ja kysyä: ”Olenko minä toivoton tapaus?” Huonot laumanjohtajat muuttuvat melko helposti koiran luottohenkilöiksi ja loistaviksi treenikavereiksi, kun he hyväksyvät oman häpeän ja neuvottomuutensa, pitävät ne irrallaan koirasta ja aloittavat harjoittelun itsensä ja koiran kannalta reilusti kohti tavoitteita.

Ongelmakoulutuksessa harjoitellaan koiran opettamista huonoista lähtökohdista käsin. Se ei aina eikä etenkään alkuun ole kivaa ja kevyttä, onhan sen nimessäkin jo sana ongelma. Mutta se on tärkeä prosessi, jossa ongelma on vain ollut lähtökohta nähdä tarvetta harjoittelulle eli kohdata koira sellaisena yksilönä kuin se todella on. Koiran näkökulmasta koulutuksen nimikkeellä ei ole väliä – se on tekemisen tasolla aivan samaa touhua kuin pikkupentujen tai urheilukoirien opettaminenkin. Siinä ihminen opettelee itse tekemään parempaa yhteistyötä eläimen kanssa.

Häpeä on inhimillistä ja ihmisten välistä. Mitä tahansa häpeätkin, se ei ole ainakaan koiran vika. Jos ajaudut syyllistämään koiraa, aiheutat itsellesi ajan myötä vain lisää hävettävää. Pahimmillaan sellainen herättää ohikulkijoiden huomion ja eläinsuojelijoiden kiinnostuksen – ja sitten taas hävettäisi lisää. Muista: vieroitusoireet, kuten muunlainenkin pakottava olo, on helpon tuntuista saada katkaistua nopeasti, mutta silloin harjoitus ja sen vahvistavat vaikutukset vain opettavat reagoimaan vieroitusoireisiin.

Pirkko Talvion (2011) mukaan ”mielipiteet, arvostukset ja omaa itseä koskevat arvioinnit ovat asioita, joille ei ole objektiivista arviointiperustaa”. Kukaan ei siis voi ennalta tietää, mitä muut ajattelevat, jos osallistuu koiransa kanssa ongelmakoulutukseen. Ongelmakoulutuksessa jo harjoitelleen kokemuksia voi myös olla vaikea ymmärtää, jos ei itse ole tehnyt mitään vastaavaa. Useimmiten omiin koiraongelmiin liittyvä häpeä alkaa muiden ihmisten todellisista tai kuvitelluista mielipiteistä. Ja ongelmat taas usein mahdollistuvat tietämättömyyden vuoksi.

Ongelmatilanteisiin liittyvistä mielipiteistä turhimmat, voimakkaimmat ja kielteisimmät tulevat niiden suusta, joilla ei yleensä ole joko aavistustakaan koko asiasta tai heidän aikeensa ovat vääristyneet. Heidän mielipiteensä saattavat kylläkin olla helposti ostettavissa. Uhmakkailla retorisilla keinoilla voidaan helposti lisätä koiranomistajan kokemaa häpeää, vaikka niiden sanoma olisikin lopulta jotain aivan perätöntä.

Käyttäytymisanalyytikko Kelly G. Wilsonin sanoin: ”What is most personal, is most general”. Et siis todellakaan ole yksin. Monien kokemukset ovat tukeneet tieteellisiä tuloksia ja osoittaneet, että sitoutumalla pitkäkestoiseen harjoitteluun voi saavuttaa tarvitsemansa muutoksen, vieläpä hyvin sivuvaikutuksin. Mutta ensin pitää olla se tavoite – jotain mitä halutaan.

Lähteitä ja luettavaa:

Clayton, Michael C. (2011). Losing Weight Without Really Trying: Avoidance-Motivated Weight Loss. European Journal of Behavior Analysis, vol 12, 441-442.

Inglis, Ian R., Forkman, Björn & Lazarus, John (1997). Free food or earned food? A review and fuzzy model of contrafreeloading. Animal Behaviour, vol 53, 1171-1191.

Koirakoulupalvelut Jirka Vierimaa (2012). Kysely koiranomistajan kokemasta häpeästä. Asiakaskysely.

Malinen, Ben (2010). The Nature, Origins, and Consequences of Finnish Shame-Proneness: A Grounded Theory Study. Helsinki University Print 2010. Väitöskirja.

Talvio, Pirkko (2011). Häpeän tunteet kulutuksessa. Aalto Print, Helsinki 2011. Väitöskirja.