Koiraihmisiä motivoi onnellisuus, ei terveys

Julkaistu 28.5.2018 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Koiranomistajien tapojen tutkiminen tieteellisesti voi tuntua arkielämän kanssa ristiriitaiselta. Esimerkiksi koiran kanssa lenkkeilemiseen kannustaminen ei motivoi kaikkia, vaikka sen seuraukseksi tarjotaan koiran pidempää ja terveempää elinkaarta.

Tiede ei pelkällä olemassaolollaan muuta tapoja elää koirien kanssa. Asioista kannattaakin kysyä koiraihmisiltä itseltään.

Lemmikkikoirat kaikkialla maailmassa voisivat paremmin saadessaan enemmän liikuntaa. Koiranomistajien tapojen ja motivaatioiden tutkiminen tieteellisesti voi kuitenkin tuntua arkielämän kanssa ristiriitaiselta tai liian etäiseltä. Esimerkiksi koiran kanssa lenkkeilemiseen kannustaminen ei motivoi kaikkia, vaikka sen seuraukseksi tarjotaan koiran pidempää ja terveempää elinkaarta.

Liikunta voidaan yhdistää tieteellisessä tutkimuksessa monella tavalla koiran psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, mutta pelkällä olemassaolollaan se ei vielä muuta ihmisten tapoja isossa kuvassa. Tässä artikkelissa esittelen vuonna 2017 julkaistussa haastattelututkimuksessa esiin nousseita teemoja koirien ulkoiluttamiseen motivoitumisesta.

Yleisesti ottaen lyhyitä koiranulkoilutuksia tai niiden sijaan kokonaan kotiin jäämistä selittäviä syitä on monenlaisia. Vaikka syiden yleisyydestä ei olisi julkista ja tarkkaa tieteellistä tilastoa, syyt ovat helposti ymmärrettäviä. Eräs syistä voisi olla pienen koiran valtava askelmäärä ihmiseen verrattuna. Suurikokoisten koirarotujen kanssa saatetaan puolestaan varoa niiden nivelten rasittumista. Sadekelillä tai pakkassäällä koira taas ei pidä ulkoilusta. Lenkin välistä jättäminen ei tietenkään voi olla koiralle haitallista, jos koira ei protestoi sitä vastaan tai on pelokas ulkoillessaan. Monet varmasti ajattelevat näillä tavoilla ainakin joskus, mutta jos ajattelutavoista muodostuu lenkkeilyn säännölliseen välttämiseen johtavia tapoja, silloin näiden tapojen vaikutukset omaan ja koiran hyvinvointiin muuttuvat merkittäviksi.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö erilaiset selitysmallit koiran jaksamisesta, terveydestä, hyvinvoinnista ja valinnoista voisi pitää paikkaansa. Ennemmin tulisi huomioida, ettei koiranomistajia voida vain lähettää lenkkeilemään koiriensa kanssa enemmän. Motivaatioksi ei riitä ulkopuolisen sanelema sääntö ja epäolennaiselta tuntuva kaukainen vaikutus, kuten vuosien päässä oleva hyväkuntoinen seniorikoira. Vaikka ajatus hyvinvoivasta koiravanhuksesta olisikin yhtenä tavoitteena, ennen sitä koiranomistajat haluavat jotain muuta.

”Kysytään suoraan koiranomistajilta!”

Sosiaalisten suhteiden uskotaan yleisesti lisäävän ihmisten aktiivisuutta, koska yhdessä tapahtuneista asioista voidaan nauttia yhdessä vielä jälkikäteen. Samalla ihmisiä tutkiessa sosiaaliset suhteet leimataan pääosin ihmisten välisiksi, jolloin yhteiset asiat voidaan jakaa vain ihmisten kesken – esimerkiksi somessa tai kasvotusten.

Tällainen ajattelutapa voi johtaa liian helposti oletukseen, jonka mukaan koiranomistajat ulkoilisivat koiriensa kanssa enemmän, jos heillä olisi lenkkiseuraa. Tässä on tiivistetty esimerkki ajatuskulusta, jossa koirasta tulee persoonaton väline. Huonoimmassa tapauksessa sitä ei laskettaisi edes lenkkiseuraksi.

Oman motivaation julkistaminen ja sen välittäminen muille auttaa tavoittamaan saman henkisiä ihmisiä ja muodostamaan ryhmiä heidän kanssaan. Tätä johtolankaa tutkijoiden olisi kannattanut seurata jo aiemmin ja olinkin iloinen havaitessani yhden tutkijaryhmän tehneen juuri niin. On huomattavasti mielekkäämpää selvittää koiranomistajien ajatuksia kysymällä heiltä suoraan kuin kertomalla heille, mitä heidän pitäisi ajatella.

Brittiläisen tutkijaryhmän (Westgarth et al., 2017) mukaan koiranomistajan motivaatio koiran ulkoiluttamiseen ja sen hyvinvoinnin edistämiseen ei tule ulkopuolelta. Tärkein motivaatio on koiranomistajan sisäinen eli koiranomistaja lenkkeilee koiransa kanssa, jos hän itse haluaa. Sosiaaliset suhteet muiden ihmisten kanssa voivat olla tärkeä syy koiran hyvinvoinnin ylläpitämiseen vasta, kun säännöllinen liikunta on jo muodostunut tavaksi.

Joissain aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että koiran tarpeisiin vetoaminen voi lisätä koirien ulkoiluttamista. Nähdäkseni lajituntemuksen ja tiedon lisäämisen ohella tämä ei yksiselitteisesti ole välttämättä ihmisen oppimisen kannalta hyvä asia, jos hän ulkoiluttaa koiraansa useammin välttääkseen syyllisyydentunnetta ja oman laiskuuden häpeämistä. Molempien osapuolten hyvinvointia pitäisi pystyä parantamaan yhtä aikaa.

Westgarthin tutkimusryhmä haastatteli brittiläisiä koiranomistajia heidän odotuksistaan, asenteista ja kiinnostuksesta koiran ulkoiluttamista kohtaan. Haastatteluita tehtiin myös koirien ulkoiluttamisen aikana, jolloin ulkoilusta keskusteltiin siellä, missä se tapahtui. Koiranomistajien haastatteleminen selkeytti, miksi aiempien tutkimusten ehdottamat keinot koirien kanssa lenkkeilyn lisäämiseen eivät ole toimineet kannustavasti: Koiranomistajat eivät ole vastuussa ajankäytöstään ainoastaan koirilleen.

Koiranomistaja käy monia neuvotteluja

Yleisesti ottaen yhtenä koiratutkijoiden laajamittaisena tavoitteena on parantaa koirien hyvinvointia. Tämän vuoksi koiranomistajille ei ole mielekästä osoittaa yksittäistä syytä, miksi he eivät lenkkeile koiriensa kanssa ja yrittää korvata sitä paremmalla toimintatavalla. Silloin otettaisiin kysymättä oikeus toisen elämäntapojen muuttamiseen, mikä jo sellaisenaan aiheuttaa vastustusta. Koiranpidon kulttuurinen muutos voi tapahtua vain, jos riittävän monet ihmiset kokevat muutoksen tarpeelliseksi ja osallistuvat sen tekemiseen.

Tutkijaryhmä ehdottaakin, että muutokseen kannustamista tehtäisiin monella tasolla, jotta koiranomistajat lenkkeilisivät koiriensa kanssa enemmän ja useammin. Uusien tapojen muodostaminen edellyttää yleensä koiran ja sen omistajan kouluttamista. Siten uudet tavat pääsevät muodostumaan ja korvaamaan vanhoja. Koiran ymmärtäminen lajina on kehittynyt valtavasti viime vuosina, mikä tarkoittaa tietysti ihmisille parempia mahdollisuuksia pärjätä koirien kanssa.

Mielestäni omien tapojen muuttamiseen tulisi suhtautua myönteisemmin, jotta sitä voitaisiin tehdä myös ennen huonoihin tilanteisiin ajautumista. Koiranomistamisessa tapoja ja käytäntöjä pyritään muuttamaan ensisijaisesti tiedon nopean lisääntymisen vuoksi, eikä ainoastaan lainrikkomusten ja koirien kärsimyksen vuoksi. Koiranomistajien arkiset tavat ja ajatukset eivät ole koiratutkimuksen vihollisia, kuten Westgarthin tutkimusryhmä haastattelututkimuksessaan ansiokkaasti osoittaa.

Koiran kouluttaminen voi olla miellyttävää molemmille osapuolille, jolloin sitä tehdään herkemmin myös ilman välitöntä hyötyä. Haastatellut koiranomistajat kertoivat motivoituneensa hyvin monenlaisesta toiminnasta koiran kanssa. Koiran kanssa liikkumiseen, leikkimiseen, temppuiluun ja harrastamiseen motivoitumisen kannalta tärkeintä on nauttia niistä yhdessä koiran kanssa.

Mikäli haluamme muuttaa omia tapojamme koiranomistajina ja olemme päättäneet niin tehdä, meidän tulee tunnistaa arjessa käymämme neuvottelut, jotka estävät tai edesauttavat muutoksen aikaansaamista. Juuri tämän syyn vuoksi olen syventynyt opinnoissani eläinten oppimisen ohella vuorovaikutusta käsittelevään tutkimukseen. Sosiaalista elämää koskevissa tilanteissa ei voi olla olemassa yhtä ainoaa vastausta ja totuutta.

Westgarthin tutkimusryhmän haastattelemat koiranomistajat kävivät ajatuksissaan läpi useita erilaisia neuvotteluja koiran ulkoiluttamiseen liittyen. Esittelen seuraavaksi näitä neuvotteluja tiivistetysti ja yleisellä tasolla. Uskoakseni haastattelujen tulokset kertovat jo pelkistetyssäkin muodossa asioiden moniulotteisuudesta.

1. Koiran tarpeet

Tutkijaryhmän havaintojen mukaan ulkoilu tehdään usein koiraa varten ja se koetaan keskeiseksi koiranomistajan vastuuksi. Tässä yhteydessä ihmiset lapsista aikuisiin käyttivät apuna inhimillistämisen keinoja. Jos koira ei saa tarpeeksi liikuntaa, siitä tulee lihava ja sillä on mieli maassa. Jonkun toisen ihmisen koira ei puolestaan ole koskaan valittanut siitä, että se saa paljon liikuntaa.

Monissa näkemyksissä koiralle tarjotaan aktiviteetteja silloin, kun ihminen on kiintynyt siihen. Itse sain tutkimusartikkelia lukiessa sellaisen ajatuksen, että hyvä suhde koiraan tarkoittaa usealle haastatellulle koiran yksilöllisten tarpeiden huomioimista ja niiden täyttämiseen sitoutumista – ikään kuin hyvä suhde kuvailtaisiin persoonan antamiseksi koiralle.

Vastuun ottamisessa koiratkin osoittautuivat tutkimustuloksissa tärkeiksi motivaattoreiksi ihmisille. Ne osoittavat elekielellään nauttivansa liikunnasta ja valitsevat reittejä. Tällä tavalla ihmiset voivat koiriensa toimintaa seurailemalla oppia enemmän niiden tarpeista ja mieltymyksistä. Pidemmällä aikavälillä kokemus osoitti koiranomistajille, miten he voivat liikunnan avulla pitää koiransa pitkään hyväkuntoisina sekä vähentää niiden turhautumista ja aggressiivista käyttäytymistä.

Kokeneiden koiranomistajien havainnoista voi siten olla hyötyä muillekin, jos havainnot esitetään sopivassa asiayhteydessä. Itse ehdottaisin tällaiseen ratkaisuksi tieteellistä tutkimusta, jonka avulla usean ihmisen kokemuspuheet voidaan järjestellä vastaanottajia huomioivalla tavalla.

Koiran rotu oli yksi keskeinen tekijä, jota käytettiin kuvastamaan koiran tarpeita. Tämä on mielestäni usein varsin erinomainen asia, vaikka työhön jalostettujen koirien energisyys yllättää varmasti jokaisen, joka sen arjessaan kokee. Haastateltavat kertoivat, että oikeasti hyvä syy jättää kävelylenkki tekemättä on koiran sairaus, vanhuus tai pennun nuori ikä. Pienten koirarotujen kohdalla koiran rotua saatetaan käyttää syynä ulkoilun vähäisyyteen eli perimään vetoamista käytetään päinvastaiseen tarkoitukseen kuin työkoirarotujen tapauksessa.

Kaikissa tapauksissa koiran itse tulkitaan näyttävän tyytyväiseltä, jäi lenkki tekemättä tai ei. Koiran tarpeiden huomioiminen vaikuttaa siten hyvin tulkinnanvaraiselta eli ainoastaan sen perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä, miksi koirien kanssa lenkkeillään paljon tai vähän.

2. Koiranomistajan tarpeet

Koiranomistajan tarpeet ja mahdollisuudet nousivat tutkijoiden tekemissä haastatteluissa esille hyvin monipuolisesti. Koiran tarpeiden ja ihmisen tarpeiden pitäisi haastateltavien mukaan sopia yhteen. Tämä on luultavasti yksi suurimmista neuvotteluista, mitä koiranomistajat käyvät hyvinvointia tavoitellessaan.

Westgarthin ryhmän tutkimuksessa koiran ulkoiluttamisen vähentäminen tai siitä vastuun siirtäminen toiselle ihmiselle koettiin hyväksyttäväksi ihmisten sairastapauksissa. Yleisimmäksi esteeksi koiran ulkoiluttamiselle kerrottiin olevan ajanpuute, joka esiintyi etenkin lapsiperheiden haastatteluissa. Sitoutuminen lasten rutiineihin on tasapainotettava koiran tarpeiden kanssa.

Vastuun siirtäminen tai ajankäytöstä neuvotteleminen riippuu paljon siitä, millaisessa paikassa koiranomistaja asuu. Jos koiraa on pidettävä kytkettynä ja lähiympäristössä on vilkasta liikennettä, koiran ulkoiluttaminen sairaana tai lasten kanssa voi olla vaikea järjestää.

Suomalaisia koiraharrastajia tutkineet Leena Koski ja Pia Bäcklund (2014) kirjoittivat artikkelissaan “On The Fringe: The Positions of Dogs in Finnish Dog Training Culture”, että niin koiralähtöisten kuin ihmiskeskeisten koulutusmenetelmien ulkopuolella koirien ja lasten väliin vedetään lajienvälisestä hierarkiasta muistuttava raja. Vaikka koulutuksen yhteydessä koiria ja lapsia halutaan kohdella samoilla periaatteilla ja luoda oppimistilanteesta oppijalle miellyttävä, koulutuksen ulkopuolella neuvottelu on toisenlaista. Nähdäkseni tämä on asia, jota tulisi tutkia läheisemmin. Kyse on arkisten tapojen muodostamisesta ja myös Westgarthin tutkijaryhmän tulokset osoittavat koirien olevan merkittäviä osatekijöitä tapojen muodostumisessa.

Lapsiperheessä ”avustajana” elävä lemmikkikoira voisi nimittäin muuttaa neuvottelua ajan jakamisesta lapsen ja koiran välillä. Koiran työnkuva ja rooli perheessä saa muuttua perheenlisäyksen myötä ja useimmiten muutoksesta neuvottelemiseen on riittävästi aikaa. Koiran, sen omistajan ja pienten lasten tarpeiden välisessä neuvottelussa kenenkään ei pitäisi joutua häviämään.

3. Lopputulemat ihmiselle

Brittiläisen tutkijaryhmän haastattelemat koiranomistajat kertoivat tulleensa onnellisiksi koiriensa ulkoiluttamisesta, kun he huomasivat koiriensa nauttivan ulkoilusta. Tutkimusartikkelissa esitetyt tulokset painottuvatkin ihmisten osalta enemmän psyykkisen kuin fyysisen terveyden etuihin.

Koirien kanssa ulkoilemisen kerrottiin stressin vähentämisen lisäksi lisäävän koiranomistajan onnellisuutta, kun puolestaan yksin ulkoileminen ainoastaan vähentää stressiä. Koiran vaikutus ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin voi siten olla oikein virkistävä.

Koiranomistajat kertoivat, että kuntoilu oli ennemmin toivottu lisä kuin pääasiallinen motivaatio koiran ulkoiluttamiseen. Vaikka osa kertoikin hankkineensa koiran nimenomaan kuntoa kohottaakseen, useimmiten koiranomistajat eivät pitäneet koiran ulkoiluttamista kuntoiluna. Jos koira on hankittu aktiivista kuntoilua varten, sen ulkoiluttamisesta saatetaan käydä kuntosalikäyntien ohella samanlaista neuvottelua kuin lapsiperheiden kiireen ja ajanpuutteen kokemisen tapauksissa.

Koira voi toimia jäänmurtajana ihmisten välisissä kohtaamisissa. Koirien tiedetään lisäävän keskustelua koiranomistajien välillä, mutta sitä ei ole juuri tutkittu, vähentääkö koiranomistajien välinen keskustelu heidän stressiään.

Westgarthin tutkimusryhmän haastattelemien koiranomistajien mukaan näyttäisi siltä, että muiden ihmisten kanssa keskusteleminen voi jopa vähentää koiran ulkoiluttamisen stressiä lieventävää vaikutusta. Tämä on hyvin erilainen näkökulma moneen aiempaan tutkimustulokseen nähden. Muiden kanssa keskusteleminen koettiin ei-toivotuksi silloin, kun oman koiran kanssa ulkoilu keskeytyy toisen ihmisen vuoksi.

Ihmiset näyttävät koiran ulkoiluttamisenkin yhteydessä toivovan, että he saavat valita muiden kanssa keskustelemisen ajankohdan. Oman koiran kanssa liikkuminen osoittautuu monissa tilanteissa tärkeimmäksi motivaatioksi ulkoiluttaa koiraa.

Lopuksi

Koiranomistajat osallistuvat mielellään tieteelliseen tutkimukseen, jolloin tieteen ja eletyn elämän välinen yhteys lujittuu. Westgarthin tutkijaryhmän kirjoittaman tutkimusartikkelin etuna oli se, että haastateltujen koiranomistajien joukko oli monipuolinen. Yksin asuvat, perheelliset ja pariskunnat sekä eri ikäiset ihmiset lapsista eläkeläisiin kertovat kaikki oman versionsa, miksi he ulkoiluttavat tai eivät ulkoiluta koiraa.

Koiratutkijoilla on erinomainen mahdollisuus ammentaa tietoa arjesta ja antaa tietoa arkeen takaisin. Mainitsin esittelemäni tutkimusartikkelin ansiokkaaksi tällaisen keskustelunavauksen vuoksi. Nämä tulokset eivät kosketa ainoastaan niitä useamman tunnin päivittäisiin lenkkeihin tapautuneita koiraihmisiä, jotka ovat jo opetelleet neuvottelemaan eri osapuolten tarpeista, vastuista ja ajankäytöstä.

Tutkimustiedon tulee palvella myös sitä suurta koiranomistajien joukkoa, jotka ovat hankkineet koiran ainoastaan seurakseen. Toteutustavasta riippumatta me koiraihmiset teemme koirien kanssa asioita, joista tulemme itse onnelliseksi. Se näyttää olevan paras motivaatiokeino, mikä sitouttaa meidät parantamaan koiriemme hyvinvointia.

© Jirka Vierimaa. Tekstin kopioiminen vain kirjoittajan luvalla.

Lähde:

Westgarth, C., Christley, R.M., Marvin, G. & Perkins, E. (2017) I Walk My Dog Because It Makes Me Happy: A Qualitative Study to Understand Why Dogs Motivate Walking and Improved Health. International Journal of Environmental Research and Public Health 14(8), 936; http://www.mdpi.com/1660-4601/14/8/936 (Viitattu 25.5.2018).