Konseptien oppimisessa yhdistyy taito ja luovuus

Julkaistu 21.1.2021 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Kerromme koiriemme ymmärryksestä monin tavoin. On aivan tavallista kuulla, kuinka yksi koira on ”kuin ihmisen mieli” ja toinen koira ”tietää kyllä mitä pitäisi tehdä, muttei se silti aina halua”. Vastaavanlaisia kuvailuja käytetään myös silloin, kun koirien tunnustetaan kykenevän kahteen asiaan: havaitsemaan tarkasti yhtäläisyyksiä ja eroja sekä ymmärtämään sääntöjä. Kuvailut perustuvat ihan hyviin pointteihin, niin kutsuttuun konseptien oppimiseen. Tosin tulkintamme tärkeistä asioista saattavat mennä hieman olennaisen ohi. Olemmehan ihmisiä ja koirat lemmikkejämme. Koirat eivät voi ymmärtää ihmismaailman sääntöjä samalla tavalla kuin aikuiset ihmiset – eivätkä oikein sääntöjen poikkeuksia ja niiden tapauskohtaista soveltamistakaan.

Kuitenkin konseptien oppimista tapahtuu yllättävän helposti. Sitä tapahtuu esimerkiksi koirien nenätöissä. Koiralla on jo olemassa tarvittavat välineet ja kyvyt ja harjoittelemalla se oppii käyttämään niitä tarkasti. Sanotaan, että vasta harjoittelemalla koira saa nenätyöläisen taidot. Koira ei siis ole jälkikoira heti synnyttyään. Agilityharjoittelussa konseptit liittyvät puolestaan esimerkiksi kehonhallintaan, esimerkiksi vasemmalla tai oikealla puolella havaitsemiseen tai etu- tai takajaloilla kohdentamiseen. Voidaan siis ajatella, että urheilukoiran tunnistaa sen kehonhallinnan perusteella. Arkitaidoissa opitut konseptit puolestaan näyttävät koiran tilannetajulta. Laajemmin ajateltuna ihmisen ja koiran välisessä vuorovaikutuksessa elekieli on koko ajan olemassa, mutta vasta konseptien avulla siitä tulee jaettua, yhteistä ja ymmärrettävää viestintää kahden osapuolen välillä.

Osoittamisen ymmärtäminen konseptin oppimisena

Koirat ovat jatkuvasti tekemisissä ihmisten käsien kanssa. Silti meiltä ja niiltä vaaditaan huolellista yhteistä harjoittelua, jotta koira oppii esimerkiksi erottamaan milloin kannattaa katsoa kädestä ohjeita ja milloin ratkaisu löytyy käden osoittamasta suunnasta. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Yhtenä käytännönläheisenä esimerkkinä konseptien oppimisesta voidaan pitää osoittamisen konseptia. Siinä koira ymmärtää, että palkkio on ihmisen eleillään osoittamassa suunnassa. Voin laittaa koiran lempilelun lattialle, laskeutua kyykkyyn ja osoittaa lelua läheltä käsivarsi suorana, kunnes koira ottaa lelun. Seuraavilla toistoilla olen enemmän seisaallaan ja lopulta lyhennän käsimerkkiä. Se voi tarkoittaa pientä sormenvilautusta lelun suuntaan, jonka myötä koira nappaa lelun lattialta. Seuraavaksi teen saman toiselle puolelle. Sitten jaloilla osoittamisella sama juttu ja viimeiseksi katseella. Osoittamisen kohdetta voi myös vaihtaa lelusta esimerkiksi makupalaan tai toiseen ihmiseen. Koira oppii, että seuratessaan osoittavia eleitäni se saavuttaa jonkun palkkion – makupaloja, leikkiä tai rapsuttelua.

Montako toistoa osoittamisharjoittelun perusteiden hoksaamiseen sitten kuluu? Alle luovutusikäisillä koiranpennuilla olen onnistunut kolmella toistolla eli kouluttamisen ihannenopeudella. Ensimmäinen toisto ihmetellään, toinen kokeillaan ja kolmannella jo vähän osataan. Tämä tarkoittaa tosin vasta yhdenlaisen käsimerkin oppimista. Sen lisäksi tarvitaan vielä monta toistoa ja eleiden yleistämistä eri tavoin, jotta koira oppisi menemään vaikkapa lelukorilleen hakemaan lelun, kun makaan sohvalla ja osoitan laiskasti jalallani siihen suuntaan.

Entä mikä tällaisesta yleistämisestä sitten tekee konseptin? Se, että yleistäminen alkaa yleistyä ihan itsellään. Jos olenkin vain osoitellut esineitä käsin ja jaloin, mutta en koskaan katseella, koira ei ole voinut kanssani asiaa suunnitelmallisesti harjoitella. Ja silti se saattaa aivan yllättäen hoksata, että katseella osoittaminen on seurauksiltaan vastaavanlainen ele asia kuin kädellä tai jalalla osoittaminen. Koira on siis oppinut harjoituksessa olevan säännön, joka oli sisäänkirjoitettu suunnitelmaan alusta alkaen: osoittavan eleen suunnassa on palkkio.

Havaintomme koirien ymmärtämistä säännöistä voivat yllättää meidät. Eräs asiakkaani hämmästeli haravointia jahtaavan koiransa uudenlaista suhtautumista, kun hän nosti haravan ilmaan estääkseen koiraa tarttumasta siihen. Koira lopetti jahtaamisen ja juoksi haravan osoittamaan suuntaan, jossa sattui olemaan sen lelu. Ei-halutun käyttäytymisen muuttaminen yhteistyöksi alkoi suunnitelmallisesti opetetun taidon avulla, jonka koira pystyi yleistämään myös itse. Juuri tällaisia uudenlaisia, molemminpuolisia oivalluksia haluamme saada koirien kouluttamisella aikaan. Koirat ovat monella tavalla älykkäitä, kunhan vain osaamme nostaa niiden potentiaalin esiin. Koirille taitojen opettamiseen keskittyvät koulutusmenetelmät ovat mekaanisia ja toisteisia vain alkuvaiheissaan, eikä niiden tarkoituksena ole koskaan ollut katsoa koiria mekaanisina olentoina.

Lopuksi

Koirien kouluttaminen voi laajentaa käsityksiämme sekä niiden kyvyistä että kykyjen näkyväksi tekemisestä. Toistaiseksi emme edes tiedä, montako erilaista konseptia yksittäinen koira pystyisi oppimaan ja mihin kaikkeen voimme konsepteja lähitulevaisuudessa soveltaa. Tällä hetkellä uudenlaiset mahdollisuudet tuntuvat lähinnä rajattomilta.