Maailma muuttuu, mutta entä pentutestit?

Kirjoittanut Jirka Vierimaa | Julkaistu Lapinkoiralehti Reviirissä nro 1/2012

Johdanto

Moni koirankasvattaja järjestää kuusiviikkoiselle pentueelleen pentutestin. Testin tarkoituksena on selvittää eri yksilöiden sellaisia luonteenpiirteitä, joiden ajatellaan vaikuttavan pennun tulevaan elämään uudessa kodissa. Vanhoilla testirungoilla (mm. Volhard, Campbell ja Malmskogen) onkin pitkä historia ja niiden avulla erotellaan vaikkapa työkoirat kotikoirista. Pentutestien käyttötarkoitus on havaita pysyviä ominaisuuksia, joita yhdessä havaittuna kutsutaan koiranpennun persoonallisuudeksi. Niiden suuntaviivojen avulla on ajateltu, että oikea koira kohtaa oikean työn tai oikean omistajan. Koska persoonallisuutta pidetään yleisesti hyvin dominoivana ja ennen kaikkea kiinteänä osana elämää, voidaanko tällaisilla testeillä myös harhaanjohtaa pennunostajia?

Pysyvätkö vanhat testimenetelmät käsitteineen koiria koskevan muuttuvan tiedon perässä? Kirjoituksessa esittelen, mitä merkityksiä pentuajan varhaisilla kokemuksilla ja ihmisten oletuksilla on koiranpennun tulevaan elämään. Sivuan asiaa myös hieman koiran elinkaaren kautta ja ongelmakoirakoulutuksen näkökulmasta.

Pentutestien tarkoituksesta

Vanhat pentutestit perustuvat joko harrastajien kokemuksiin ja havaintoihin ja/tai vanhoihin käsityksiin. Siksi ei periaatteessa ole mitään merkitystä, kuinka kokenut pentutestaaja testin tekee. Testin onnistuminen tai epäonnistuminen onkin ennemmin kiinni siitä, mitä testillä pyritään selvittämään. Jos tarkkojen tulosten saamiseen tarvitaan muutakin kuin silmät ja kädet, puhutaan jo koirakuiskaamisesta ja sillä taas ei tarvitse olla mitään tekemistä pennun tulevan elämän kanssa. Mikäli pentu pyristelee toistuvasti pois ihmisen sylistä, se koetaan usein hyvin henkilökohtaisesti ja koira leimataan mm. itsenäiseksi ja dominoivaksi. Silloin tulkitaan, ettei se kunnioita ihmistä eikä ota koiralle automaattisesti kuuluvaa alempaa asemaa arvojärjestyksessä. Tällainen pentu joutuu usein epäasianmukaiseen käsittelyyn läpi elämänsä, koska se ”tiedetään” persoonallisuudeltaan haastavaksi.

Toisin sanoen sen aikeet tunnetaan ja jo pentuaikana on ”nähty”, mitä kyseinen yksilö tulee ajattelemaan ja haluamaan läpi elämänsä. Koiranpennun ulkoisen käyttäytymisen hyväksyminen on ihmisille usein hyvin haastavaa. Ulkoinen käyttäytyminen on valintoja, jotka tehdään uudessa tilanteessa aiempien kokemusten perusteella. Sylissä sinnikkäästi pyristelevä pentu saattaa käyttäytyä siten, koska asialle on jokin järkevä syy. Sylissä oleminen saattaa olla pennulle pakottava tai epämiellyttävä tilanne, josta pyritään pois. Lattialla saattaa olla hyvät leikit meneillään tai ruokailu sattui olemaan kesken. Oli kyse sitten tärkeisiin tarpeisiin tai voimakkaaseen välttämiseen liittyvästä käyttäytymisestä, se vahvistuu helposti ja nopeasti.

Kun riehuva pentu lasketaan lattialle, sille on opetettu erittäin tehokkaan urheilusuorituksen alkeet: päästä ulos lyhyt ja voimakas stressilataus, niin saat tavoittelemasi välittömästi. Muutaman toiston jälkeen pentu jaksaa kokeilla hyvin voimakkaasti ja pitkään ihmisen käsien välttelyä vaikka läpi elämänsä ja epäsäännöllisesti onnistuen. Ja näistä kokemuksista tulee osa pennun ns. persoonaa eli kokemusten värittämää yksilöllistä ulkoista käyttäytymistä.

Lopulta ei siis olekaan enää mitään väliä, millainen pentu on luonteeltaan – sehän on saattanut rimpuilla vältelläkseen epämiellyttävää tilannetta mistä tahansa syystä. Ja mikä tärkeintä, käyttäytyminen on jatkuvasti muuttuvaa, joustavaa ja opittua. Tämä ”pysyvä piirre” voidaan helposti häivyttää koiran käyttäytymisestä kokonaan, jos pentu on jo ensimmäisistä kerroista asti totutettu käsittelyyn ja opetettu rentoutumaan ihmisen syliin. Käyttäytymisen pitkän aikavälin muutokset voivat olla hankalia ajatella, vaikka kasvattajan työsarka perustuukin monella tapaa valmiuksien antamiseen. Aiempi esimerkki rimpuilevasta pennusta saattaakin valottua uudella tavalla, jos sama pentu todetaan nivelrikkoiseksi vuoden iässä. Pentulaatikon ihmistä dominoiva kingi, pyrkyri ja yksinäinen susi, joka on leimattu ongelmakoiraksi jo ensi hetkillään, onkin sairas.

Pennun tarina saa yllättäen aivan uudenlaisen käänteen ja tarinasta tulee mystisen sijaan arkisen huolestuttava. Tällaista osatekijää ei yksikään perinteinen pentutesti ota huomioon, ja eläinlääkärin tutkimuksetkin tehdään vasta paljon pentutestiä myöhemmin. Testien rakenteita kannattaisi siis muuttaa nykytiedon mukaisesti kokonaisvaltaisemmiksi oppimisen testeiksi.

Hyvä pentutesti kertoo paljon oppimisesta ja hyvinvoinnista

Varteenotettavan ja asianmukaisen pentutestaamisen tarkoituksena on osoittaa, millainen pentu on ulkoiselta
käyttäytymiseltään, valinnoiltaan ja taidoiltaan testihetkellä. Ulkopuolinen testaaja näkee muutamien testiminuuttien
aikana vain sen, mitä kasvattajan luona asuminen ja hänen toimenpiteensä ovat opettaneet pennuille kuuden viikon aikana. Ja niistä kokemuksista testin tulisi avoimesti kertoa, sillä pennun käyttäytyminen on hyvin vahvasti mm. emän hyvinvoinnin ja kasvattajan osaamisen yhteisvaikutusta. Se on nimenomaan oppimisen eli aiempien kokemusten myötä muuttunutta käyttäytymistä.

Hyvä pentutesti on siten samaan aikaan myös oppimisen ja kouluttamisen testitilanne. Hyvinvoiva ja terve pentu on avoin tai tottuu nopeasti vieraaseen testaajaan ja tämän kanssa harjoitteluun. Kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti ja testitilanteiden aikana parhaiten voivat eli parhaiten kasvatetut pennut haluavat oppia lisää ihmisen kanssa. Ne kestävät nopeaa ja yllättävää muutosta leikin ja rauhoittumisen välillä. Niiden kanssa koulutus etenee yhtä nopeasti kuin aikuisenkin. Niiden kanssa pystyy käyttämään erilaisia palkkioita ja vaihtelemaan niitä lennosta. Koska oppiminen näkyy vain toistamalla, hyvässä pentutestissä tilanteet toistetaan vähintään kahdesti ja tarkkaillaan tilanteiden välillä tapahtuneita muutoksia. Toisella kierroksella pentu juoksee parhaimmillaan nopeasti ja suoraan testaajan luo ja tarjoaa tälle niitä asioita, joita aiemmin harjoiteltiin.

Jokainen koira havaitsee ja seuraa kiinnostuneena liikettä. Miten se käyttäytymisellään vastaa sellaisiin havaintoihin, on opittua. Ja vain sen me ihmiset voimme nähdä. Se, että liikkuva kohde sattuu testitilanteessa olemaan ihminen, ei liity mitenkään sosiaaliseen dominanssiin, arvoasetelmiin tai johtajuuteen. Kuten ei heitettyyn vinkuleluunkaan reagoiminen liity sen kummemmin saalisviettiin, juoksi pentu lelun perään tai ei. Nämä asiat liittyvät hyvin kiinteästi oppimiseen, vaikka kesykoirillakin on metsästyskäyttäytymiseen liittyviä, voimakkaita käyttäytymistaipumuksia.

Täysin ”vietittömäksi” testattu pentu saattaa olla aikuisena pentueen vahvaleukaisin, nopein ja tarkin purija. Se on ihan mahdollista, jos joku vain haluaa leikkiä ”vietittömän” pennun kanssa saalis- ja vetoleikkejä.

Lopuksi

Pentutesti on aina kasvattajan käyntikortti. Tämän tietäen, monet kasvattajat ovat valinneet vanhanaikaisen pentutestin. On mukavampaa kertoa, että pentue on pentutestattu ilman, että tarvitsee kertoa sen selkeitä tuloksia. Tulokset saattavat joskus olla vaikeita hyväksyä, jos pentujen käyttäytymisessä voidaan havaita esimerkiksi jotain kehitettävää kasvatustyön kannalta. Toisaalta, usealle saman kasvattajan pentueelle tehdyt testit osoittavat, että kasvattajan kädenjälki siirtyy jokaisen pentueen jokaiselle yksilölle. Nämä asiat näkyvät koiran käyttäytymisessä myös aikuisena, vaikka koiranomistaja olisikin ensikertalainen ja tehnyt joitain virheitä – vaikkapa kynsienleikkuussa.

Varhaiset kokemukset vaikuttavat pennun tulevaisuuteen hyvin merkittävästi. Luonteenpiirteiden avulla määritelty
pentu on epätarkasti ja usein jopa harhaanjohtavasti määritelty pentu. Se kantaa pentuajan leimaa mukanaan, mutta vain ihmisten ajatuksissa ja toimissa koiraa kohtaan. Jokaisen koiranomistajan tulisi tietää, ettei pennun elämä vain yksinkertaisesti romahda pienestä vastoinkäymisestä, ellei sen hyvinvointi ole jo valmiiksi veitsenterällä.

Kokemusteni mukaan pennut ovat saaneet erinomaiset valmiudet tulevaan elämään, mikäli kasvattaja toistaa johdonmukaisesti useiden viikkojen ajan yksinkertaisia harjoituksia jokaiselle pennulle. Kasvattajan vain tarvitsee keksiä, mitä haluaa pennulle opettaa ja kuinka hyvin hän haluaa pennun tuon taidon osaavan. Esimerkiksi rentoutuminen käsittelytilanteisiin on taito, johon vaikutetaan opettamalla, vaikka sitä usein pidetään vain itsestäänselvyytenä. Lisäksi useamman turvallisen aikuisen koiran sekä erilaisten ihmisten kohtaaminen pentuaikana muokkaa pennun sosiaalisesta käyttäytymisestä monipuolisen. Tällöin mm. dominanssiin liittyvä määrittely voidaan vain unohtaa, koska pentu on varma ja taitava sosiaalisissa tilanteissa. Ihmisten hermostumista herättävät koirat ovatkin useimmiten vain koiria, jotka eivät osaa.

Tärkeimmäksi kysymykseksi jättäisin kasvattajille: Ottaisitko avoimesti vastaan testin, joka voi antaa rakentavaa kritiikkiä kasvatustyöstäsi? Tärkein kysymykseni pennunostajille: Haluaisitko kuulla avoimesti ja nähdä omin silmin, mitä kasvattaja on pennuille opettanut ja miten voit harjoittelua jatkaa? Ja tärkein kysymykseni molemmille: Haluatteko tietää, millainen koira edessänne oikeasti on ja mitä sen kanssa kannattaa tehdä?