Ollaan ihmisiksi koiran kanssa

Kirjoittanut Jirka Vierimaa | Julkaistu 6.12.2011

 

Koiran kouluttaminen ajatellaan usein kertaluontoisena tapahtumana ihmisten järjestämissä kulisseissa. Tämän tekstin avulla pyrin valottamaan sitä, että koira oppii jokaisesta tilanteesta. Tällöin sinun käyttäytyminen koirasi kanssa – jokaisessa tilanteessa – on oppimistilanne. Koiran käyttäytymistä ei voi hallita täydellisesti, mutta siihen voidaan vaikuttaa mahdollistamalla oikeaa käyttäytymistä ja vahvistamalla sitä palkkioiden avulla haluttuun suuntaan. Se on helpoin tie, jotta koira oppisi itse hallitsemaan omaa käyttäytymistään.

Valitsin viisi soveltavaa käyttäytymistieteellistä tutkimusta punnitsemaan, miten ihmisen kokemus koirista vaikuttaa hänen todelliseen tietotasoonsa, ovatko lapset parempia koirantuntijoita kuin aikuiset ja miten valitsemamme koulutusmenetelmät vaikuttavat koiran käyttäytymiseen. Kyseiset tutkimukset ovat osa pidempää tutkimusperinnettä, joka on kehittynyt vuosikymmenien ajan. Sen vuoksi poimin tähän tekstiin vain uusimpia tutkimuksia, koska vanhoista on tultu taas askeleen verran eteenpäin.

Koira on hyvinvointinsa ja käyttäytymisensä puolesta se mittari, josta voimme omaa koiranpidollista onnistumistamme tarkastella. Pyrin esittelemään yleisiä suuntaviivoja, joiden kautta saat hyvät aikeesi toimivaksi käytännöksi.

 

1. Ammattilaiset vs. tavikset

Tami ja Gallagher (2009) pyrkivät selvittämään, tuntevatko koiraihmiset koiran sosiaalisen käyttäytymisen (sis. elekielen) paremmin kuin koiraton vertailuryhmä, joilla ei ollut kokemuksia koirista. Koeryhmään kuului koiranomistajia, koirankouluttajia ja eläinlääkäreitä. Yhdelläkään koehenkilöllä ei ollut koirien käyttäytymiseen erikoistunutta koulutusta.

Koiraihmiset tunnistivat vertailuryhmää paremmin selkeästä leikkikumarruksesta alkavan leikin, mutta kaikilla osallistujilla oli yhtä lailla vaikeuksia havaita hienovaraisempia eleitä leikin aikana. Esimerkiksi ainoa puremisesta esitelty tilanne liittyi myös leikkimiseen, mutta sitä ei juuri sellaiseksi tulkittu. Tässä olisi tärkeintä huomioida hammastelun lisäksi vallitseva tilanne, edeltävät leikkieleet sekä puremisen voimakkuus.

Suurimmat heikkoudet eleiden tunnistamisessa liittyivät siis leikkitilanteisiin. Koirat alleviivaavat hyväntahtoisuuttaan ja leikkisyyttään leikkikumarruksella, jonka aikana ne saattavat myös äännellä tai irvistellä. Tällöin leikkikumarrus kertoo vastapuolelle mitä seuraavaksi on tulossa ja että se on vain leikkiä. Vastakohtana oikea hyökkäys olisi huomattavasti ennakoimattomampi ja todennäköisesti jäykkäeleisempi.

Tulkinnoissa käytettiin useimmiten apuna koiran häntää, ensisijaisesti sen liikettä ja asentoa. Yleisin käsitys oli, että hännän heilutus olisi ystävällinen ele, vaikka myös aggressiivisia, etäännyttäviä eleitä osoittava koira heilutti häntäänsä. Helpoimmat tunnistukset tehtiin selkeistä liikkeistä, kuten häntä koipien välissä pakenemisesta.

Inhimillistäminen (antropomorfismi) eli koiran emootio- ja motivaatiotekijöiden suora kääntäminen ihmisten vastaaviin osui koirankouluttajien suurimmaksi eduksi. Tutkijoiden näkökulmasta kouluttajat pystyivät ymmärtämään parhaiten tällaisia vaikuttimia. Hieman laajempia kokonaisuuksia tarkastellen koirakokemusta omaavat tunnistavat mm. koiran kipukäyttäytymisen huomattavasti paremmin kuin kokemattomat.

90% osallistujista tulkitsi virheellisesti koirien tutustumistilanteen, jossa luonnollisesti haisteltiin takapuolia. Dominoiva-alistuva –jaottelulla alistuvaksi kuvattiin siis se yksilö, joka tarjosi takapäänsä haisteltavaksi. Tämä oli nähdäkseni tulosten ristiriitaisin kohta, sillä tuo jaottelu ja eleiden merkitys liittyvät susien sosiaaliseen käyttäytymiseen, joka monien 1970-2000-lukujen tutkijoiden mukaan ei ole yhdistettävissä kesykoirien sosiaaliseen käyttäytymiseen. Voit tutustua aiheeseen ja sen kehitykseen lisää etologien Lorna ja Raymond Coppingerin artikkelikokoelmassa Koira? – ihmisen paras ystävä biologin näkökulmasta (2007).

Tulokset herättävät pohtimaan vanhaa uskomusta. Ne nimittäin haastavat sen, että koirien kanssa eläminen ja tekeminen ilman teoreettista taustatietoa niiden käyttäytymistä riittäisi tulkitsemaan niiden aikeita luotettavasti. Yllämainittujen tietojen valossa olisi siis syytä erottaa sudet ja koirat toisistaan, katsoa kokonaisuutta yksityiskohtien sijaan – kuulla ja nähdä samanaikaisesti – sekä tarkkailla, millaisia ne nopeat ja hienovaraiset eleet vaikkapa leikin keskellä ovat.

Valokuvaaminen tai videointi voisi olla hyvä tapa tutustua omaan koiraan uudella tavalla, saatat havaita sen käyttävän paljon enemmän eleitä ja ilmeitä kuin mitä olet aikaisemmin huomannutkaan.

 

2. Onko käyttämälläsi koulutusmenetelmällä väliä?

Herron ym. (2009) seurasivat Yhdysvalloissa yli vuoden ajan käyttäytymisneuvontaa, johon 140 koiranomistajaa oli hakeutunut koiransa ongelmallisen käyttäytymisen vuoksi. Vähintään 40%:a ilmoitti koiransa käyttäytyvän aggressiivisesti tuttuja tai vieraita ihmisiä sekä koiria kohtaan. Tarkoitus oli selvittää yleisimpien ongelmakoulutusmenetelmien turvallisuusriskit sekä niiden vaikutukset koiran käyttäytymiseen. Toisin sanoen, millaista muutosta niillä saadaan aikaiseksi.

Edellisen tutkimuksen tulokset osoittivat, että koiraihmiset saattavat tulkita herkästi väärin tutunkin koiran käyttäytymistä, etenkin hienovaraisemmiksi muuttuvissa tilanteissa. Tässä yhteydessä tulkinnoissa on kyse kuitenkin hyvin voimakkaiden eleiden läsnäolosta tai niiden selkeästä vähenemisestä.

Tutkijoiden mukaan seuraavien menetelmien tarkoituksena on saada koira välttämään tietynlaista käyttäytymistä (esimerkiksi murinaa tai hyökkäämistä). Näiden menetelmien käyttöä eivät tutkijat suositelleet, vaan seurasivat.

Ongelmakäyttäytymisen yleisimmiksi korjauskeinoiksi määriteltiin:
– ”koiran lyöminen tai potkaiseminen” (43%),
– ”muriseminen koiralle” (41%),
– ”fyysinen pakottaminen, kun koiran halutaan irroittavan jostain esineestä” (39%),
– ”koiran selättäminen” (31%)
– ”koiran tuijottaminen” (30%),
– ”dominance down-tekniikka” (29%) ja
– ”poskinahasta tarttuminen” (26%) – tällä saatetaan tarkoittaa myös ”puhuttelua”.

Näillä keinoilla yli neljänneksellä koirista saatiin aikaan aggressiivista käyttäytymistä omistajaa kohtaan, mikä ei välttämättä edes ollut alkuperäinen ongelma. Yleisimmiksi ongelmiksi nimittäin mainittiin mm. varautuneisuus tai aggressiivisuus vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan.

30 erilaista koulutusmenetelmää (tässä yhteydessä koulutusmenetelmällä tarkoitetaan yleisesti tiettyä tapaa, jolla ihminen antaa koiralle palautetta ongelmatilanteen alkaessa ja/tai sen aikana) jaettiin tutkimuksessa neljään luokkaan:
– hyökkäävät ja todennäköisesti kipua tuottavat (14),
– epämiellyttävät ja uhkaavat (7),
– palkkioihin perustuvat (6) sekä
– neutraalit (3).

Huomattavaa on jo näillä luvuilla, että ihmiset näyttävät mieluiten vastaavan tuleen tulella. Kyse voi tosin olla vain virhetulkinnasta ja tiedon puutteesta, jonka vuoksi koiran ongelma alkaa tuntua henkilökohtaiselta. Koskettaahan se arkista elämää.

Käyttäytymisen ja koulutusmenetelmien kannalta tutkimus esittää kiinnostavia tuloksia: Koiranomistajat raportoivat koiran käyttäytymisen positiivisista muutoksista useimmiten ruokapalkkioita käytettyään (87%), mutta hihnasta nykäiseminen (62%) ja koiran pakottaminen maahan hihnan avulla (61%) osoittautuivat myös kannattaviksi kokeiluiksi. Tosin kahden jälkimmäisen kokeilusta 23% sai koiraltaan hammasta. Tässä tapauksessa oikea tieto ei siis olisi lisännyt tuskaa.

Tärkeimmiksi tiedonlähteiksi kokeilla jotain tiettyä menetelmää ongelmakäyttäytymisen muuttamiseksi mainittiin koiranomistajat itse sekä koirankouluttajat. Kouluttajien käytännön ohjeista noin puolet olivat palkkioihin ja puolet rankaisuun perustuvia. Televisio-ohjelmista saatujen koulutusvinkkien tarkkaa lähdettä ei kysytty, mutta niitä on jälkikäteen havaittu esiteltävän esimerkiksi ”Koirakuiskaaja – The Dog Whisperer” –sarjassa (Huom! Suomessa näytettävistä jaksoista aiemmin mainitut menetelmät on saatettu sensuroida, vaikka niiden käyttäminen vaikuttaakin nähtyisin tilanteisiin).

Vaikka suorien ja epäsuorien rankaisukeinojen käyttö saikin kyselytutkimuksen mukaan toisinaan positiivista muutosta aikaan, on huomioitava kaksi tärkeää asiaa: käyttäytymisen muutosta eli oppimista havaitaan arkikäsityksissä usein vain hetken helpotuksen perusteella ja rankaisu- ja pakkokeinot lisäsivät aggressiivisen käyttäytymisen mahdollisuutta jopa 20-kertaisesti. Tulokset osoittavat, että ”liha kyllä tottelee kuria”, mutta sillä on suurella todennäköisyydellä negatiivinen vaikutus eläimen hyvinvointiin – tutkimusasetelman vuoksi koulutusmenetelmien muita vaikutuksia ei voitu tutkia.

Tutkijoiden mukaan tulosten ehdoton myönteisyys palkitsemiseen perustuvaa koulutusta kohtaan on vahvalla perustalla.

 

3. Tarvitaanko määrää, laatua vai molempia?

Tutkijaryhmä (Arhant ym. 2010) selvitti yli tuhannen koiranomistajan käyttäytymisen johdonmukaisuutta heidän koiriensa kanssa. Koirat jaettiin yksinkertaisesti kahteen ryhmään, pieniin (alle 20kg) ja suuriin (yli 20kg). Monien aiempien tutkimustulosten tavoin ja terveen järjen käsitysten mukaisesti säännöllinen leikkiminen koiran kanssa ja sen kouluttaminen palkkioita käyttäen liittyivät parempaan tottelevaisuuteen.

Sekä suurilla että pienillä koirilla rankaisukeinojen käyttäminen lisäsi niiden aggressiivisuutta ja kiihtyneisyyttä ja päinvastoin, palkkioihin perustuvien keinojen käyttäminen vähensi koirien ongelmakäyttäytymistä.

Tulosten mukaan koirien pelkoon ja ahdistuneisuuteen liittyvä ongelmakäyttäytyminen vaikuttaisi olevan todennäköisintä pienillä koirilla, joiden kanssa ihminen on epäjohdonmukainen ja käyttää satunnaisesti rankaisukeinoja.

Saman säännön mukaan hyvä tottelevaisuus saavutetaan johdonmukaisella ja palkkioihin perustuvalla koulutuksella – koiran koko näyttäisi olevan merkityksetön tekijä oppimisen kannalta, mutta ilmeisen merkityksellinen suhtautumisemme kannalta.

Suhtautumiseemme vaikuttanee myös yleiset käsitykset pienistä ja herkistä seurakoiraroduista, joiden vastapariksi voidaan asettaa vaikkapa suuremmat käyttökoirarodut. Tutkijat asettivat rajansa vain siihen, miten koiria kohdeltiin ja miten se vaikutti niiden käyttäytymiseen. Kun koira jo asuu luonamme, emme voi enää juurikaan vaikuttaa sen perinnöllisiin ominaisuuksiin, mutta voimme vaikuttaa sen useimpiin kokemuksiin – arka pentu ei siis ole toivoton tapaus.

 

4. Miten palkkiot ja rankaisut vaikuttavat?

Viimeinen oppimista esittelevä tutkimus (Rooney&Cowan, 2011) selvitti, miten koiran oppimishistoria (eli sen parhaiten tuntema koulutusmenetelmä) liittyy nykyhetken tottelevaisuuteen, leikkisyyteen ja oppimiskykyyn uusissa tehtävissä.
Koeryhmä oli melko pieni (53 koirakkoa), joten tutkimusasetelman suunnittelussa huomioitiin useita 2000-luvun tutkimuksia ja pyrittiin vertailemaan tuloksia myös niihin. Erityisesti palkkioihin ja rankaisuihin perustuvien koulutusmenetelmien ja niiden johdonmukaisuuden vaikutuksista löydettiin samat asiat kuin aiemminkin (ks. kohdat 2 ja 4)

Tutkijoiden mukaan säännöllisiä rankaisuja kokeneet koirat olivat varautuneempia vieraan kanssa ja leikkivät koetilanteessa muita koiria vähemmän. Esimerkiksi suomalaisen luonnetestin tai mh-luonnekuvauksen yhden osa-alueen kaltainen ’leikki vieraan ihmisen kanssa’ herättänee joitain ajatuksia, miten esimerkiksi joku tuttu koira on siinä toiminut.

Uusien tehtävien opettamisessa parhaiten menestyivät koirat, joiden oikeaa suoritusta palkittiin usein ja kärsivällisesti. Samat koirat myös leikkivät mielellään tutun ihmisen kanssa.

Tulokset vahvistavat osaltaan niitä aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan palkkioihin perustuvista koulutusmenetelmistä on eniten hyötyä koiran (ja ihmisten) hyvinvoinnille. Taustatekijöinä tällaiselle väittämälle on mm. interaktiivisuus leikkitilanteissa, kohentuva oppimiskyky sekä tasapainoinen ja terve koiran ja ihmisen välinen suhde.

 

5. Lapset ja koissut

Unkarilaisen tutkimusryhmän (Pongrácz ym. 2011) havainnot tarjoavat vielä yhden kiintoisan näkökulman. 6-10 –vuotiaiden lasten sekä aikuisten tuli yhdistää ääninäyte koiran haukkumisesta sen tunnetilaa kuvaaviin ihmiskasvojen ilmeisiin – muistathan aiemmin mainitun inhimillistämisen – sekä eri tilanteisiin.

Tämä tutkimus käsittelee hieman erityyppistä tutkimuslinjaa kuin neljä ylläolevaa, joten valitsin siitä vain yhden osa-alueen tulokset, jotka toivottavasti herättävät rakentavaa keskustelua koiran elekieleen suhtautumisesta. Koirien tietyt eleet ja äänet liitetään usein automaattisesti ongelmakäyttäytymiseen tai niiden vuoksi asiasta opetetaan koiralle ongelmakäyttäytyminen.

Tutkijat (ja heidän edeltäjänsä) havaitsivat, että pienet lapset osaavat hyvin yksiselitteisesti liittää koiran murinan aggressiivisuuteen, mutta eivät tunnista sen ympärillä olevia ilmeitä. Tämän ajatellaan johtuvan ensisijaisesti eroista koiran ja ihmisen kasvojen anatomiassa – koiran irvistys ja ihmisen hymy saattavat näyttää lapselle hyvin samanlaisilta. Ja lapset kiinnittävät huomiota nimenomaan koiran päähän, eivät niinkään kehoon kokonaisuutena. Kaiken kaikkiaan lasten havaittiin onnistuvan parhaiten koiran sisäisen tilan tunnistamisessa ääninäytteen perusteella.

Lapsilla ja koirilla sanotaan ja ajatellaan olevan hyvin ainutlaatuinen suhde. Koira saattaa käyttäytyä aikuisten kanssa hyvinkin rajusti, mutta liikkuu tarkan huolellisesti lapsen kanssa. Millaisia ajatuksia sinussa herättää se, että koira opettaisi lapselle sosiaalisen vastavuoroisuuden (tässä yhteydessä lapsen ja koiran ”vuoropuhelu”) rajoja tarvittaessa murisemalla? Rajoilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi liian nopeaa lähestymistä ja/tai voimakasta kosketusta tai muuta ”epäkohteliaisuutta”. Tämä on nähdäkseni hyvin tärkeä kysymys, jonka kautta voidaan löytää lisää tärkeitä kysymyksiä, jotka haluan jättää sinun itsesi löydettäväksi.

 

Muutama sana inhimillistämisestä ja temperamentista

Koirat ovat koiria ja ihmiset ihmisiä – tämä lausahdus taitaa olla se suosituin, kun sovitaan perustaa yhteisille keskusteluille. Tarkennettakoon, että koirat ja ihmiset ovat myös nisäkkäitä, jolloin pääsemme askeleen lähemmäksi sitä perusteltua syytä, minkä vuoksi inhimillistämisestä voi joskus olla myös hyötyä. Marc Bekoffin sanoin: ”It’s their emotions that draw them to us…”

Inhimilliseen toimintaan voidaan liittää mieli, ajatukset ja tunteet. Meillä ei tarvitse olla keinoja kokea omin nahoin, miltä leikkivästä koirasta tuntuu olla leikkivä koira tai millaisia ajatuksia sen mielessä liikkuu, kun se leikkii. Voimme vain katsella ja ehkäpä leikistä välittyy itsellekin tuttu olo.

Voimme kuitenkin hyödyntää koiranpidossamme sellaista tietoa, joka kertoo meille, millaisiin asioihin koira pystyy eli mihin sillä on kehityksensä puolesta mahdollisuuksia. Esimerkiksi aivotutkimuksessa ja siihen liittyvässä varhaisten vuorovaikutussuhteiden tutkimuksessa ihmisiä pyritään ymmärtämään paremmin eläinten käyttäytymistutkimuksen perusteella.

Meillä ja koirilla on rakenteellisesti ja toiminnallisesti toisiaan vastaavia aivoalueita, kuten liskoaivot, limbinen järjestelmä sekä aivokuori (esim. Mäkelä 2003, O’Heare 2005). Se, miten ajan saatossa näiden alueiden on käsitetty toimivan, vaikuttaa myös moniin käsityksiin siitä, onko koira ennemmin vaistojensa ja refleksiensä varassa toimiva elikko vai pystyykö se muodostamaan tilannekohtaisia toimintasuunnitelmia.

Temperamentti on käyttäytymisen perimmäistä laatua, se on kynnys reagoida ja tyyli reagoida. Se on asia, joka voidaan havaita jo vastasyntyneen persoonallisuudessa. Tällainen käyttäytymisen tyyli on jatkuvasti läsnä ja se tekee yksilöstä ”persoonallisen”. Saatat esimerkiksi tunnistaa kymmenen koiran pentueen kaikki yksilöt äänen ja liikkeiden perusteella ennen niiden silmien avautumista.

Mikäli yksilö reagoi voimakkaasti ja negatiivisesti esim. väsymykseen tai nälkään, tulisi ympäristön tukea ja säädellä näitä ominaisuuksia vastaparin tavoin. Esimerkiksi koiranpentu, joka rimpuilee voimakkaasti syliin nostettaessa – miten asia tulisi mielestäsi kohdata? Tutkijoiden mukaan paras tapa olisi pitää pentua rauhallisesti ja turvallisen tuntuisesti sylissä, kunnes se rentoutuu. Jos luuta syövä pentu murisee sinulle, kun menet silittämään sitä, jatka silittelyä rauhallisesti.

Vastaavilla tavoilla koiralle voidaan helposti opettaa itsesäätelyä eli ns. stressinsietokykyä. Tällaiset vastavuoroiset tavat näyttävät tekevän haasteellisista yksilöistä hyvin lahjakkaita, kykeneviä ja taitavia ongelmanratkaisijoita. Huomioitavaa on myös, että etenkin voimakkaasti ja negatiivisesti reagoivilla yksilöillä ”kylmä” tai ”negatiivinen” suhtautuminen niihin lisää ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä merkittävästi (Van Aken, 2007). Koirankoulutusmenetelmistä tuollaisia ovat esim. ”jäähy” ja ”selättäminen”.

Yhteenvetona: Puhuessamme koiran ominaisuuksista, persoonallisuudesta tai luonteesta, inhimillistämme. Koirien hyvinvoinnin kannalta se on tällä hetkellä ehdottomasti parempi asia kuin tulkita niitä susina. Hierarkisen ylempi-alempi –asetelman vanhentuminen näkyy nykytutkimuksessa siinä, että se sivuutetaan. Tarvitseeko sen siis hallita meidän nykyisiä arkikäsityksiämmekään?

 

Lopuksi

Jo pelkästään näiden uudempien tutkimusten valossa voidaan ehdottaa seuraavia asioita kaikille koiranomistajille:

Leikki: Vietä paljon aikaa koirasi kanssa, sekä rauhassa että leikkien

Lepo: Tauot harjoituksissa ja yhtäjaksoinen pitkä lepo parantavat oppimista ja keskittymistä

Johdonmukaisuus: toista usein samoja, yksinkertaisia harjoituksia

Sopeuttaminen: Esittele elämäsi perusasiat koiralle jo ensimmäisinä viikkoina

Palkitseminen: Palkitse jokainen onnistuminen, saat sivutuotteena yhteistyöhalua

Rankaiseminen: Vältä sitä, koska se kostautuu – heti tai myöhemmin

Avoimuus: Katso koiraa, tutustu siihen ja näe se uusin silmin joka päivä

Hyväksyminen: Koira saattaa sopeutua elinympäristöösi ja tapoihisi hitaasti

Sitoutuminen: Varaa paljon aikaa, rahaa, varapäreitä ja lepopäiviä – tarvitset niitä kaikkia!

Kyse on sinusta ja koirasta, siitä mitä välillänne tapahtuu. Keskittymällä vain itseesi tai vain koiraan, turhaudut nopeasti. Hanki siis hieman oikeaa tietoa ja toimi sen mukaisesti joka päivä. Tavoitteet ovat sinun ja kyky oppia ne koiran. Nykytutkimuksen mukaan koirat näyttävät pitävän ihmisistä, joiden kanssa elämä on vastavuoroista ja ennen kaikkea elämisen arvoista.

Koiria näyttäisi myös kiinnostavan ensisijaisesti se, onko niillä turvallinen elämä, hyvää seuraa ja mahdollisuus pärjätä omilla keksinnöillään niitä kiinnostavissa tehtävissä. Jos ei, ne oireilevat siitä käyttäytymisellään. Ystävyys, vanhemmuus tai johtajuus ovat meidän henkilökohtaisia asenteitamme, joiden tärkeimpänä tehtävänä tulisi olla sitoutuminen elämään koiran kanssa.

Sinun ja koiran yhteiselämä on helpompaa, jos koira tuntee rutiinisi niiden säännöllisen toistuvuuden vuoksi ja se pystyy ennakoimaan niitä eri tilanteissa. Tämä antaa koiralle mahdollisuuden oppia tekemään itse niissä tilanteissa jotain, jonka kautta se voi saavuttaa jotain hyödyllistä.

Millaisena koiraihmisenä itseäsi pidätkin, pidä toiminnallisista rutiineista kiinni, opeta koiralle monia taitoja, järjestä sille turvallinen elämä ja nauti siitä lyhyestä ajasta, jonka se viettää kanssasi. Silloin hyvät aikeesi voivat välittyä oman käyttäytymisesi kautta paremmin myös koiralle.

Nämä ympäri maailmaa tehdyt uudet tutkimukset antavat sinulle toivottavasti hieman suuntaa, miten voisit kehittää omaa koiranpitoasi. Yleisesti koiran asemaa lemmikkinä tulisi pohtia uudelleen ja suunnata se uudelleen kohti molemminpuolista hyötyä.

Nykytutkimus koirien käyttäytymisestä on saanut tärkeän suunnan kohti positiivisten koulutusmenetelmien etuja, koska niiden avulla koirien hyvinvointia voidaan kohentaa huomattavasti. Tutkimustulosten raskaaseen sarjaan liittäisin sen tiedon, että kohtuuton kohtelu lisää rakenteellista ongelmakäyttäytymistä hyvinvoinnin tason alentumisen kautta.

Lisätietoa kaivatessasi, tutkimusten lähdeviitteet johtavat useisiin aiempiin tutkimuksiin, joiden kautta voit tutustua 1970-2000-luvuilla saatuihin tuloksiin mm. rankaisukeinojen akuuteista ja kroonisista fysiologisista vaikutuksista, jotka osaltaan vaikuttavat koiran yleisen stressitason nousuun ja aggressiivisen käyttäytymisen todennäköisyyden kasvamiseen. Ne antavat selkeän viitteen, ettei rankaisun käyttö koulutuksessa ole tehokkain ja kauaskantoisin vaihtoehto – sisällyttäen hyödyn ja haitan arvioinnin. Koulutusmenetelmien eettisyyden ja tehokkuuden arvioinnissa kannattaa käyttää tukena sitä tietoa, jota on kerätty ja testattu vuosikymmeniä. Tällaista tietoa tulisi koiranomistajien saada ja havaita, kun he käyttävät eläinalan ammattilaisten palveluita. Sanotaan, että hyvä teoria on parasta käytännön tiedettä. Se on yksinkertaisia ja toimivia harjoituksia.

 

Lähteet ja kirjallisuutta:

Arhant, C., Bubna-Littitz, H., Bartels, A., Futschik, A., Troxler, J., 2010. Behaviour of smaller and larger dogs: Effects of training methods, inconsistency of owner behaviour and level of engagement in activities with the dog. Applied Animal Behaviour Science 123 (2010) s. 131-142.

Herron, M.E., Shofer, F.S., Reisner, I.R., 2009. Survey of the use and outcome of confrontational and non-confrontational training methods in client-owned dogs showing undesired behaviors. Applied Animal Behaviour Science 117 (2009) s. 47-54.

Mäkelä, J., Piirteitä aivojen varhaisesta kehityksestä. Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus (2003) s. 107-124. Ws Bookwell Oy.

O’Heare, J., Canine neuropsychology (2005). DogPsych, Canada.

Pongrácz, P., Molnár, C., Dóka, A., Miklósi, A., 2011. Do children understand man’s best friend? Classification of dog barks by pre-adolescents and adults. Applied Animal Behaviour Science 135 (2011) s. 95-102.

Rooney, N.J., Cowan, S., 2011. Training methods and owner–dog interactions: Links with dog behaviour and learning ability. Applied Animal Behaviour Science 132 (2011) s. 169-177.

Tami, G., Gallagher, A., 2009. Description of the behaviour of domestic dog (Canis familiaris) by experienced and inexperienced people. Applied Animal Behaviour Science 120 (2009) s.159–169.

Van Aken et al., 2007. The interactive effects of temperament and maternal parenting on Toddler’s externalizing behaviours. Infant and Child Development 16 (2007) s. 553-572.

© Jirka Vierimaa. Tekstin kopioiminen vain kirjoittajan luvalla.