Vahvistaminen koiran ohi tai sen kanssa

Julkaistu 14.8.2020 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Positiivinen vahvistaminen eli palkitsemisen avulla kouluttaminen on yksi koirankoulutuksen tärkeimmistä termeistä. Samalla se sisältää pienen sanaleikin ja mahdollisen käytännön pulman, jota voimme joutua toistuvasti ratkaisemaan. Positiivinen vahvistaminen on nimittäin vasta ihmisen näkökulma. Tarkoitukseni on valottaa tämän blogitekstin avulla sitä, että koiran palkitsemisen epäonnistuessa meidän ei tarvitse miettiä palkitsemisen vaihtoehdoksi rankaisemista. Huomio tulisi kääntää siihen, kenen näkökulmasta kouluttamista katsotaan.

Suomen kieli on siitä hienoa, että voimme jakaa englanninkielisen termin positive reinforcement kahtia. Sillä voidaan tarkoittaa joko positiivista vahvistamista tai positiivista vahvistumista. Positiivinen vahvistaminen tarkoittaa käytännöllisesti katsoen sitä, että me ihmiset suunnitelmallisesti palkitsemme koiraa jonkin asian tekemisestä ja toistamisesta. Positiivinen vahvistuminen on puolestaan koiran näkökulma samaan tilanteeseen. Se on saavuttamista omilla teoilla, tavoitteena usein oman olon paremmaksi tai helpommaksi tekeminen. Kun koiran teot, taidot ja tavat vahvistuvat, jokin vahvistaa niitä – tämä jokin ei välttämättä ole ihminen.

Meidän haluamamme käyttäytyminen ei välttämättä vahvistu, vaikka vahvistaisimme sitä. Samaan aikaan koiran jokin toinen käyttäytyminen vahvistuu. Käytännöllisemmin muotoiltuna koira saattaa ohitustilanteessa vetää hihnassa vastaantulijaa kohti ja haukkua sen ohella, kun se käy välillä hakemassa taluttajalta makupaloja. Yhden ohitustilanteen jälkeen voitaisiin suuntaa antavasti laskea, montako juoksuaskelta koira otti hihna kireällä, montako kertaa se haukahti ja montako kertaa taluttaja sai katsekontaktin. Siten saadaan realistinen näkökulma, missä suhteessa erilaiset käyttäytymiset, kuten juokseminen, haukahtaminen ja katsekontakti taluttajan kanssa potentiaalisesti vahvistuvat. Seuraamalla useampia ohitustilanteita voimme laskea, pysyykö juoksemisen, haukkumisen ja katsekontaktin suhde samana eli mikä näistä kolmesta vaihtoehdosta muodostuu koiralle vahvimmaksi tavaksi toimia ohitustilanteissa.

Kolme makupalaa, 30 haukahdusta ja 300 juoksuaskelta voisi olla ihan tavallinen tulos yhdessä hankalassa ohitustilanteessa. Saatamme kuitenkin pystyä laskemaan vain noiden kolmen makupalan verran, jos kiinnitämme huomion itse yrittämäämme vahvistamiseen, mutta emme koiran näkökulmasta sen oman käyttäytymisen vahvistumiseen. Haukahdukset ja juoksuaskeleet ohituksissa olisivat tällöin vain jotain ei-haluttua käyttäytymistä, jolloin koira ei ole katsekontaktissa meihin ja saamassa meiltä makupaloja palkkioksi. Emme ehkä edes usko minkään muun kuin makupaloilla palkitun katsekontaktin vahvistuvan, koska koira ei riittävän lyhyen talutushihnan vuoksi pääse tai ylety vastaantulijan luo emmekä anna sille makupaloja juoksemisen tai haukkumisen seurauksena.

Kun ohitustilanteissa juokseminen ja haukkuminen ovat vahvistuneet aikansa, niille on ehtinyt muodostua mittava vahvistushistoria ja niiden toistamiseen myös vahva motivaatio. Niistä on voinut tulla koiralle tapoja, jotka ovat sille jatkuvasti helpompia toistaa. Aiemmat kokemukset ohitustilanteissa haukkumisesta ja juoksemisesta ovat tällöin opettaneet koiraa ymmärtämään eli havaitsemaan aiempaa herkemmin ja reagoimaan matalammalla kynnyksellä, milloin itsensä palkitseminen tai vähintään olonsa helpommaksi tekeminen juoksemalla ja haukkumalla ovat mahdollisia. Se oppii tunnistamaan oikean tilanteen, milloin tietynlainen vahvistuminen on mahdollista saavuttaa. Tällaiset ”ongelmat” eivät yksittäisinä tilanteina ilman tapautumista olisi välttämättä lainkaan haitallisia tai vaarallisia, koska koirat pidetään hihnassa ja toisistaan erillään.

Me ihmiset alamme kokea äänekkäät ja vauhdikkaat ohitustilanteet ongelmana, kun koira on oman arviomme mukaan liian kiihtynyt koko ja joka lenkin ajan tai muuttuu ikioman vahvistushistoriansa ansiosta rajummaksi ajan kuluessa. Todellinen ratkaistava ongelma on sen selvittämisessä, missä kohdassa tarkalleen olemme ajatelleet koiran tarpeiden ohi ja sen myötä päästäneet ei-halutut käyttäytymiset vahvistumaan koiran ensisijaisiksi tavoiksi. Kymmenkertaiset määrälliset erot eri tapojen välillä ovat voineet kasautua siten, että ohitustilanteiden vahvistushistoriassa on vain 300 katsekontaktia, mutta 3000 haukahdusta ja 30 000 juoksuaskelta. Jos yksittäisen taidon hyvin osaamisen rajana pidettäisiin 8000–10 000 toistoa, koira olisi ohitustilanteissa jo erinomainen juoksentelija, hyvä haukahtelija ja vain kehno katsekontaktin tarjoaja.

Ajattelemalla ja sen myötä tekemällä systemaattisesti koiran ohi voimme saada tahattomasti aikaan tilanteen, jossa koiran ei-halutut käyttäytymiset pääsevät vahvistumaan hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Tämä tapahtuu vuorovaikutuksessa koiran kanssa, koska koemme ohitustilanteet yhdessä, vaikkakin aivan eri näkökulmista. Samaan aikaan pystymme vain vähäisissä määrin vahvistamaan koiralta haluamaamme käyttäytymistä. Voimme onnistua estämään tavoista vahvimman eli juoksemisen edelleen vahvistumista pitämällä talutushihnan aivan lyhyenä, mutta millaisella lopputuloksella? Vaikka saisimme katsekontaktin vahvistumaan kaikkein sujuvimmaksi tavaksi, emme välttämättä voi enää vähentää katsekontaktin vahvistamista makupaloilla ohitustilanteissa.

Koira ei unohda vanhoja tapojaan edes uusien muuttuessa niitä vahvemmiksi. Se vain alkaa suosia varmemmin vahvistamiseen johtavien tapojen toistamista, jolloin vanhat tavat eivät pääse vahvistumaan lisää. Ohitustilanne-esimerkkiä mukaillen: Jos katsekontaktin vahvistaminen lopetetaan, myös sen vahvistuminen voi pysähtyä ja silloin jokin muu käyttäytyminen alkaa vahvistua. Tämä johtuu siitä, ettei elävän koiran käyttäytymistä, kokemista ja siten oppimista ja muistamista saa pois päältä. Ilman katsekontaktin vahvistamisen jatkamista on todennäköisintä, että aiemmin vahvistuneet tavat eli juokseminen ja haukkuminen pääsevät jatkamaan vahvistumistaan. Katsekontaktin vahvistamisen lopettaminen johtaisi näin ollen takaisin lähtötilanteeseen palaamiseen. Oma päätökseni lopettaa vahvistaminen tai vähentää sitä ei tarkoita koiralta haluamani käyttäytymisen vahvistuvan itsekseen – ellen ole sattumalta hyvin onnekas.

Nämä tosiasiat tietäen emme voi millään järkeilyllä perustellusti väittää, etteikö positive reinforcement toimisi tehokkaasti ja olisi kaikkein merkitsevin seuraus, minkä koira voi omalla käyttäytymisellään saavuttaa. Tavoittelemamme käyttäytymisen positiivisen vahvistamisen ja sen positiivisen vahvistumisen yhtäaikaiseen tapahtumiseen on yksi käytännöllinen ratkaisu. Se on osatavoitteiden ja harjoittelun erilaisten välivaiheiden tunnistaminen. Siten voimme onnistua rakentamaan koiralle vahvan motivaation ensisijaisesti yhdessä harjoiteltujen tapojen sujuvaan toistamiseen.

© Jirka Vierimaa. Tekstin kopioiminen vain kirjoittajan luvalla.