Yhteiskunnan reunalla

Julkaistu 6.12.2017 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Koira on kuulunut Suomen pohjoisiin ja karuihin olosuhteisiin jo pitkään. Esimerkiksi Kalevalan runojen keräämisen aikaan teoksessa villahänniksikin kutsuttuja koiria käytettiin apureina ensisijaisesti metsästykseen ja vartiointiin. Koirien rooli oli auttaa ihmistä selviytymään, joten koiran on täytynyt olla ulkomuodoltaan ja käyttäytymiseltään elinolosuhteisiin soveltuva.

Kaupungistumisen myötä nämä ominaisuudet ovat olleet ihmisen ja koiran selviytymisen kannalta vähemmän tärkeitä. Vilkkaassa, ihmiskeskeisessä ja sosiaalisessa kaupunkilaiselämässä koirien käyttäytymisellä on jatkuvasti suurempi merkitys elinympäristöön sopeutumisen kannalta. Selviytyminen puolestaan on lähes itsestään selvää. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa pohtia, millainen on nykyisin koiran paikka ihmisen arjessa.

Referoin tässä blogitekstissä Kosken ja Bäcklundin artikkelia On the fringe: The positions of dogs in Finnish dog training culture vuodelta 2015. Artikkelissa tutkijat analysoivat suomalaisten koiraharrastajien kertomuksia koulutusmenetelmistä ja niihin vaikuttavista koirien ominaisuuksista. Tavoitteellinen koiraurheilu nähdään analyysissa esimerkkinä lajienvälisestä vuorovaikutuksesta, jossa koirat ja ihmiset opettelevat toistensa kieltä ja yrittävät ymmärtää toistensa käyttäytymistä ja tarpeita. Tämän vuorovaikutuksen avulla voidaan nähdä, miten ja minne koirat sijoitetaan sosiaalisina olentoina ihmisten yhteiskunnassa.

Analyysissa löydettiin koiraharrastajien kertomusten perusteella kaksi erilaista tapaa luokitella koirien roolia koulutusprosessissa:

1) Koiralähtöinen, joka altistaa koiraa inhimillistämiselle. Koiralähtöisyyttä kuvastaa yhteistyö eläimen kanssa.

2) Ihmiskeskeinen, joka puolestaan altistaa koiraa välineellistämiselle. Ihmiskeskeisyyttä kuvastaa ihmisen ja eläimen välinen hierarkia.

Nämä lähestymistavat ovat kulttuuristen rajojen vetämistä, sillä koirat nähtiin kertomuksissa joko osana ihmisyhteisöä tai osana luontoa. Tutkijat tarkastelivat inhimillistämistä, eläimellistämistä ja välineellistämistä myös positiivisen ja negatiivisen eläimellisyyden käsitteiden avulla.

Tutkijoiden kysymyksiin vastanneet olivat useimmiten 20–30-vuotiaita naisia, joilla oli kaksi koiraa. Yleisimmät koirarodut olivat bordercollie, sileä- ja pitkäkarvainen collie, australianpaimenkoira, eri noutajarodut, rottweiler, saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoirat ja dobermanni. Rotujen kirjo oli kuitenkin laaja ja siihen kuului myös mm. tanskandoggi, chihuahua ja suomenlapinkoira. (Koski & Bäcklund 2015, 29.)

Koira ihmisten maailmassa:

Koirien tarkastelu osana luontoa tai ihmisyhteisöä ei tarkoita niiden neutraalia luokittelua vain jompaankumpaan. Ihmisten ajattelu, tunteet, uskomukset ja motivaatio siirtyvät koiriin, vaikka koiria pidetään samanaikaisesti täysin erillisinä ihmisistä ja ihmisyydestä. Koirat nähdään eläiminä, joiden kantamuoto on susi. Yleisesti yhteiskuntatieteiden havaintojen mukaan ihmiset kokevat koirien olevan kykenemättömiä abstraktiin ja moraaliseen ajatteluun sekä ymmärtämään omaa olemassaoloaan. Koiria kohdellaan rakastettuina ystävinä ja perheenjäseninä, mutta myös aggressiivisina kaupunkielämään vaarallisina petoina sekä ylivoimaisina sosiaalisesti tärkeisiin työtehtäviin soveltuvina eläiminä.

Kouluttaminen on tehostettua vuorovaikutusta

Koirien kouluttaminen on erinomainen ja rajattu konteksti selvittämään koirien sijoittamista ihmisten sosiaalisiin järjestyksiin. Kosken ja Bäcklundin mukaan koirien kouluttaminen on tehostettua vuorovaikutusta, jossa paljastuu esimerkiksi ihmisen ymmärrys ja tulkinta koiran ominaisuuksista (2015, 30). Lisäksi koirien kouluttaminen linkittyy yleisiin pedagogisiin ihanteisiin ja käytäntöihin. Näin ollen keskustelut ihmiskeskeisyydestä, inhimillistämisestä tai koirien ihmisiksi, eläimiksi tai välineiksi tekemisestä tulevat konkreettiselle ja kaikkien ymmärrettävälle tasolle.

Suomessa tärkeänä pidettyjä pedagogisia käytäntöjä ovat mm. demokratia, tasa-arvo ja yksilöllisyys. Koiran kouluttamisen muuttuessa tavoitteelliseksi koiran osallistuminen tavoitteiden saavuttamiseen nousee ensisijaiseksi kysymykseksi. Ihannesuoritukset ja suorituskyvyn mittarit eivät johda loogisen päättelyn keinoilla koirien tahdoksi tai tavoitteiksi. Juuri ihminen valitsee edetä tehokkaasti, tavoitella pisteitä ja titteleitä sekä osallistua kilpailuihin.

Tavoitteellinen koirien kouluttaminen vuorottelee kilpailemisen näkökulmasta koiran motivoinnin, rankaisemisen, tukahduttamisen ja voimaannuttamisen välillä (2015, 32). Asennoituminen ja puhetavat kouluttamisesta ovat hyvin vaihtelevia. Esimerkiksi normatiivista ”koiran rakentamista” käytetään kuvastamaan yhdensuuntaista valtaan ja ehtoihin perustuvaa suhdetta. Koiraan käsiksi käymistä rankaisukeinona selitetään ristiriitaisesti, sillä samassa yhteydessä väitetään, ettei koiraa saa koskaan satuttaa. Koiran omaan oivaltamiseen perustuvaa harjoittelua kuvaillaan mahtavana näkynä, kun koira lopulta keksii itse mitä sen halutaan tekevän.

Koiran toimijuus

”Koiran rakentamista” käytetään sekä koiralähtöisessä että ihmiskeskeisessä koulutuspuheessa. Niille annetaan tosin erilainen merkitys, joka perustuu koiran toimijuuteen. Molemmissa puhetavoissa koiran suorituskyky nähdään kouluttajan ansiona, mutta koiran toimijuuden ja tukahduttamisen välinen tasapaino vaihtelee.

Ihmiskeskeinen kouluttaminen perustuu ihmisen johtajuuteen, jossa koira on suoraan kytketty ihmisen tahtoon. Koiran tulee tehdä yhteistyötä, koska vastahakoisuuden nähdään heikentävän sen suorituskykyä. Ihmiskeskeisessä kouluttamisessa koiria ennemmin välineellistetään kuin inhimillistetään.

Koiralähtöisessä kouluttamisessa johtajuus perustuu koiran luottamukseen ihmistä kohtaan, koska koiran yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Tämä lähestymistapa nähdään ihmiskeskeisyyttä johdonmukaisempana toimintana arjessa koirien kanssa. Koiralähtöisessä kouluttamisessa koiria puolestaan ennemmin inhimillistetään kuin eläimellistetään.

Positiivisten koulutusmenetelmien suosio perustuu ainakin osittain yleisiin pedagogisiin ihanteisiin ja tuoreen koiratutkimuksen tuloksiin. Nähdäkseni tutkimuksessa esiteltyjä ihmiskeskeiseksi ja koiralähtöiseksi luokiteltuja koulutustapoja ei tule käsittää toistensa vastakohtina, sillä monissakaan kohdissa ne eivät eroistaan huolimatta asetu toisiaan vastaan. Koiralähtöisessä tavassa suositaan ihmiskeskeistä tapaa enemmän positiivisia koulutusmenetelmiä, mutta ei kaikissa tilanteissa.

Etenkin arjessa koulutustilanteiden ulkopuolella koiralähtöinen ja tasapuolisuutta peräänkuuluttava koulutustapa muuttuu hierarkkisemmaksi, kun koirien ja lasten kohtelua verrataan toisiinsa (2015, 37). Koiralähtöinen kouluttaminen ei siis tarkoita automaattisesti inhimillistävää asennoitumista koiraa kohtaan. Pikemminkin koiran tunteiden huomioiminen kohdistuu nimenomaan lajiharrastamiseen eli tavoitteelliseen toimintaan koiran kanssa. Näin ollen positiivisten koulutusmenetelmien hyödyntäminen kuuluu vain rajattuihin tilanteisiin, eivätkä ne välttämättä siirry esimerkiksi ihmisten väliseen kommunikointiin tai koulutusasenteisiin arjessa.

Positiivinen ja negatiivinen eläimellisyys

Koiran aggressiivisuus ei ole toivottua ja analyysin mukaan koiraharrastajat laittavat yleensä itsensä sen syyksi. Samalla koiran aggressiivisuutta lajitovereita kohtaan tehdään luonnolliseksi ja normalisoidaan negatiivisen eläimellisyyden avulla. Yleinen strategia on esimerkiksi koiran perinnöllisesti heikkoon luonteenlaatuun vetoaminen. Verenvuodatus ja väkivalta liitetään kulttuurisesti ihmiskunnan tuhon symboleihin, sillä väkivallanteot ovat tarkasti säädeltyjä tai piilotettuja kaikissa ihmiskulttuureissa. Koirien aggressiivinen käyttäytyminen sen sijaan on avointa, ei-hyväksyttyä ja usein ihmisen näkökulmasta sosiaalisesti häpeällistä.

Ihmisiin kohdistuvassa aggressiivisuudessa side ihmisen ja koiran välillä rikkoutuu täysin. Koiralähtöisen kouluttamisen myönteisiin emootioihin liittyvä vuorovaikutus, jaettu ilo ja kumppanuus eivät sovi yhteen aggressiivisuuden kanssa. Aggressiivinen koira siirretään tutkimukseen osallistuneiden puhetavoissa negatiivisen eläimellisyyden ja ihmiskeskeisen lähestymistavan kategorioihin, joiden vuoksi sitä voidaan yleisen hyväksynnän avulla kohdella välineellisen väkivallan keinoin. Tämän prosessin avulla koira voi saada uuden mahdollisuuden palata ihmisen koiralähtöisen ideologian piiriin.

Positiiviseen eläimellisyyteen kuuluu tasapainoilu ”luonnottoman” kaupunkielämän ja koulutuksen sekä ”luonnollisten” koiramaisten aktiviteettien välillä. Positiiviseen eläimellisyyteen liitetään vapaana juokseminen, kaivaminen, pihan vahtiminen, koirakavereiden kanssa leikkiminen. Tavoitteellisessa kouluttamisessa tällaisia rutiineja rakennetaan samaan aikaan koiran suorituskyvyn kanssa.

Koirille halutaan antaa vapaa-aikaa kouluttamisesta ja hihnassa kulkemisesta. Koiran elämän jopa tärkeimpänä asiana pidettiin vastauksissa vapaana leikkimistä ja normaalia elämää perheenjäsenenä. Positiivista eläimellisyyttä kuvastaa mielestäni parhaiten koiralle annettu lupa olla ja elää kuin koira. Suomen lainsäädännön ja positiivisen eläimellisyyden yhdistäminen edellyttää näkymättömän talutushihnan jatkuvaa olemassaoloa.

Lopuksi

Koirien inhimillistäminen voi lisätä koiralähtöistä kouluttamista, mutta se ei näyttäisi eroavan koirien välineellistämisestä negatiivisen eläimellisyyden tapauksissa. Tämän vuoksi yleisiä pedagogisia käytäntöjä sekä tuoretta koiratutkimusta koirien oppimisesta ja käyttäytymisestä voitaisiin hyödyntää laajemmin myös koirien aggressiivisuuden kohdalla.

Koirille annetaan toimijuutta koulutustilanteissa, sillä positiiviset koulutusmenetelmät yleistyvät tavoitteellisessa koiraharrastamisessa lajista riippumatta. Koira ja ihminen nähdään koulutustilanteissa yksilöllisten persoonallisten piirteiden kautta. Kommunikointi on välttämätöntä yhteistyön muodostumisen vuoksi.

Koiralähtöisen ja ihmiskeskeisen lähestymistavan välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Isoin ero näyttäisi olevan ihmiskeskeisessä tavassa painottuvan koiran välineellistämisen ja koiralähtöisessä tavassa painottuvan inhimillistämisen välillä. Hyvin tärkeä yhtäläisyys on toimintaa ohjaavassa ajattelutavassa. Molemmissa lähestymistavoissa ajatellaan, että koira on koira ja sitä tulee kohdella kuin koiraa. Mitä tällä milloinkin tarkoitetaan, vaihtelee ihmisen tavoitteiden perusteella.

Mielestäni kiinnostavinta koiraharrastajien ihanteellisen koiran kuvailussa on sen yhtäläisyydet ihanteellisen ihmisen piirteisiin. Koirien avoin aggressiivisuus on näiden ihanteiden vastaista ja ihmisen suora aggressiivisuus koiraa kohtaan on sitä myös. Käytännön toimintaa voimakkaasti muuntelevissa ja perustelevissa puhetavoissa koiria siirrellään nopeasti luokittelujen välillä – ”hyvästä” koirasta voi hetkessä tulla ”huono” koira esimerkiksi juuri aggressiivisuuden vuoksi.

Positiivisesti eläimellistetty koira liikkuu ketterästi luonnollisuuden ja luonnottomuuden välillä, jolloin yhteisymmärrys ja side ihmiseen voimistuvat jatkuvasti. Koirat elävät aina yhteiskunnan reunalla – kolme jalkaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja yksi sen ulkopuolella. Nykytutkimuksen tarjoaman tiedon avulla voitaisiin kehittää käytännöllisiä ja avoimia tapoja, joiden avulla koirat luokiteltaisiin yhä useammin kaikissa tilanteissa positiivisen eläimellisyyden kategoriaan koiralähtöisen tai ihmiskeskeisen lähestymistavan välillä seilaamisen sijaan.

Lähde:

Koski, L. & Bäcklund, P. (2015) On the fringe: The positions of dogs in Finnish dog training culture. Society & Animals 23(1):24–44.