Eläinkoulutuswebinaari 4, 15.10.2022

Julkaistu 15.10.2022 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut ja Suomen Käyttäytymisanalyysin Seura järjestivät 15.10.2022 eläinkoulutuswebinaarin. Webinaarissa Treen Käyttäytymisanalyysiperusteisesta eläinkouluttajien koulutuksesta valmistuneet esittelivät opinnäytetöidensä aiheita, tuloksia ja niistä seuranneita pohdintoja. Tapahtuma oli neljäs laatuaan ja se keräsi yli 160 osallistujaa.

Webinaariesityksistä kertyi hyvin monipuolinen ilta. Vaikka olin jo aiemmin lukenut jokaisen esiintyjän opinnäytetyön ja ohjannut niistä puolet, tekijöiden itsensä ja omin sanoin kertomana projektit avautuivat uusilla tavoilla. Valmistunut opinnäytetyö on vain yksi välivaihe asiantuntijuuden kehittymisessä ja tutun aiheen jatkokäsittely selvästikin rikastuttaa ajattelua omanlaisella tavallaan.

Tässä blogitekstissä kirjoittamani tiivistelmät jokaisesta esityksestä sisältävät omia tulkintojani.

Henna Hanhirova aloitti esiintyjäkuusikon savotan otsikolla Valinnan vaikutus pelkoaggressiiviseen käyttäytymiseen. Hänen aineistossaan oli kaksi vieraisiin ihmisiin aggressiivisesti suhtautuvaa koiraa. Opinnäytteen tarkoituksena oli selvittää, mitä koirat valitsevat tehdä vieraan aikana tai kanssa, jos kaikista valinnoista saa saman palkkion samalle palkkioalustalle.

Koirille opetettiin aluksi, mitä palkkioksi saa ja minne – koiran osuudeksi jäi valita, miten palkkion saa. Alkuvaiheen jälkeen myöhemmät harjoitusvaiheet olivat erilaisia, koska ensimmäisen koiran kanssa harjoiteltiin vieraan päästämistä kotiin ja toisen kanssa vieraan kosketusta.

Varsinaisen harjoittelun aikana ensimmäinen esimerkkikoirista ilmaisi ”kyllä” tai ”ei”, saako vieras tulla ovesta sisään, lähestyä samaan tilaan koiran kanssa tai pitääkö hänen siirtyä kauemmas. Tulkintoja koiran ilmaisuista tehtiin esimerkiksi erottelemalla jähmettynyt tuijotus lyhytkestoisemmasta vilkaisusta. Tämä on monille tuttu erottelutapa myös ohitusharjoittelusta. Jälkimmäisen koiran kanssa kouluttaja vahvisti samalla palkitsemistavalla riippumatta siitä, jos koira pysyi kaukana, lähestyi kouluttajaa tai lähestyi ja antoi luvan koskettaa.

Olennaista harjoitustilanteissa oli, että koiria ei pakotettu osallistumaan, jotta saataisiin näkyviin, miten niiden suhtautuminen vierasta kohtaan muuttuu. Pidän lähestymistapaa rohkeana, kun tarkoitus on vahvistaa vain koiran omia valintoja ja havainnoida, mitä tapahtuu vieraisiin kohdistuvalle aggressiiviselle käyttäytymiselle. Nykytiedon näkökulmasta harjoitusten onnistuminen ei yllättänyt, vaan ansiokkaimmaksi voidaan ajatella johdonmukaisuus koulutusasetelman toteuttamisessa.

Piia Karisen esitys aiheella Positiivinen vahvistaminen ja omaehtoisuus – kouluttamisen sudenkuopat toi kiinnostavaa lisäystä edelliseen aiheeseen. Kaikenlaisten hyviksi ajateltujen lähestymistapojen kriittinen tarkastelu ja oman toiminnan reflektointi ovat mielestäni tärkeitä. Tavoitteena Piian opinnäytteessä oli kuonokosketuksen keston vahvistaminen kahdelle koiralle samana pysyvän keston aikataululla. Niin kutsuttuun FD-aikatauluun kuuluu sisäänrakennetusti kiintiökuormituksen riski ja siitä tärkeimmät huomiot heräsivätkin.

Koirilla oli vaihtoehtoina omalle pedille meneminen tai harjoitella kuonokosketukseen kestoa täsmälleen samoilla palkkioilla. Tai oikeastaan, pedille menoa vahvistettiin välittömästi, mutta kuonokosketuksen kanssa palkitsemisen viive kasvoi jatkuvasti suunnitelman mukaan. Molempien koirien kanssa kuonokosketuksen kesto kasvoi, mutta muina vaikutuksina ne alkoivat vilkuilla osan harjoitusajasta muualle ja äännellä enenevästi. Toisen koiran kohdalla hännän heiluminen loppui harjoitusten jatkuessa, kunnes koira kieltäytyi kokonaan jatkamasta.

Ei-tavoiteltujen muutosten pääsyyksi nähtiin keston kasvattamiseen valittu aikataulu. Siinä tavoitekäyttäytymisen ja sitä seuraavan palkkion suhde venyy, jolloin koirien on vaikea tunnistaa, tuleeko palkkio viiveellä vai puuttuuko se kokonaan. Toisin sanoen vahvistaminen voi muuttua koiran silmin tavoitekäyttäytymisen sammuttamiseksi. Tilanne ratkaistiin muuttamalla samana pysyvän keston aikataulu vaihtelevan keston aikatauluksi sekä muuttamalla palkitseminen monipuolisemmaksi. Toisella koiralla pedille menot vähenivät, mutta koiran muut eleet eivät muuttuneet toivotunlaisiksi ja lisäksi kuonokosketuksen kesto pysyi samassa. Toisella koiralla kesto puolestaan romahti, vaikka koiran mielentila harjoituksessa parani.

Jälleen harjoitukseen oli siis tehtävä muutoksia ja Piian omin sanoin harjoittelu jatkui palaamalla oppimisen perusteisiin ja niin sanotusti tunteella ja havainnoiden kouluttamalla. Harjoitusasetelmaan lisättiin ensimmäiselle koiralle selkeä lupaus palkkiosta, jonka seurauksena ääntelyt ja levottomuudet saatiin lähes kokonaan pois. Näiden muutosten lisäksi koira kehitti oman keinon startata harjoituksen. Lopulta kuonokosketuksen kesto kasvoi yli 20-kertaisesti. Toisen koiran kanssa koulutustilanteen parantelu johti siihen, että koira halusi aktiivisesti osallistua harjoitukseen. Tässä yhteydessä tarkoituksena ei ollut enää kasvattaa kestoa, mutta se kasvoi kuusinkertaiseksi.

Loppuhuomiona esityksessä todettiin, että ”eettinen ja tehokas kouluttaminen voi vaatia muutakin kuin positiivisten vahvisteiden ja yksittäisen valinnanvapauden huomioimisen.” Pienet parannukset ovatkin usein tarpeettomia, jos yksittäisellä valinnanvapaudella tarkoitetaan lähinnä pakotettua valintaa eli osallistumisen ja kieltäytymisen välistä tasapainottelua. Palkitseminen ei siten aina yksin riitä, koska on huomioitava tilanne koiran näkökulmasta – koirathan eivät joka hetki ole parhaimmillaan harjoittelemaan pitkäkestoisia suorituksia. Piia teki myös osuvan huomion, että koiran kieltäytymiset kannattaa palkita, jotta osallistuminen saadaan varmistettua: ”Todellinen omaehtoisuus pohjautuu käyttäytymisen sallimiseen ja vahvistamiseen”.

Katja Nortunen-Illman esiintyi otsikolla Leikittämisen vaikutus aran kissan rohkaisussa. Mukana projektissa oli neljä eläinsuojeluyhdistyksen kissatalossa asuvaa kissaa. Lähtötilanteessa kissat muun muassa jähmettyivät paikoilleen, pakenivat vierasta tai sähisivät tämän aikana.

Koulutussuunnitelmaan kuului, että ennen kissojen leikittämistä kouluttaja havainnoi kissaa häkin ulkopuolelta ja siivosi häkin. Olosuhteet eivät olleet kissoille kodinomaiset tai koulutukselle ihanteelliset, kuten edellisten esitysten koirilla. Kissoilla oli melko vähän tilaa, eikä siten mahdollisuutta kieltäytyä osallistumisesta paikalta poistumalla. Tällainen asetelma voi asettaa kouluttajan hyökkäyksen kohteeksi, joten työturvallisuuden huomioiminen omalla rauhallisen ennakoitavalla liikkumisella ja kissasta etäämmälle sijoittumisella nousevat ensisijaisiksi.

Jos leikkiminen lasketaan leluun kohdistuvana lähestymiskäyttäytymisenä, harjoitustilanteiden aikana mitattu muutos oli hyvänsuuntainen, mutta se jättää elekielen huomioimatta. Lähestyminen voi olla myös hyökkäävää ja ei-lähestyminen puolestaan hyvin rentoa. Lisäksi havainnot leikittämisyritysten seurauksista olivat tärkeitä, sillä kissat saattoivat jäädä uteliaasti tutkimaan leluja ja leikkimään leluilla itsekseen. Kun harjoituksen ympäristö on rajallinen ja pelkistetty, juuri tällaisten havaintojen tekeminen voi paljastaa, mitä kissat varsinaisesti oppivat. Tätä esitystä voidaankin tarkastella lähtökohdiltaan ja tavoitteiltaan samankaltaisena kuin webinaarin loppupuolella ollutta vasikoiden virikkeistämisohjelmaa ja sitä seuraavaa kouluttamista.

Sanna Nylundin esityksen aiheena oli Hevosen kavionhuollon kouluttaminen positiivisesti vahvistamalla. Opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda yksinkertainen eettinen koulutusohje, jonka avulla hevoset voitaisiin opettaa suhtautumaan myönteisesti noin 10 kertaa vuodessa tapahtuvaan kavionhuoltoon. Sannan sanoin opinnäytetyön tavoitteena oli ”yksinkertainen, toistettava, riskitön ja läpinäkyvä koulutusohje jokaiselle positiivisesta vahvistamisesta kiinnostuneelle hevosenomistajalle”.

Käytännössä kolmelle hevoselle opetettiin jalan nostaminen pienestä kosketusvihjeestä. Kahtena päivänä toteutettu, mutta varmasti useampana suunniteltu, koulutus vei taukoineen yhteensä kolme tuntia. Hevosille opetettuna ennakkotaitona oli tallin käytävällä rauhallisesti seisominen, jotta hallintavälineitä tarvitsisi käyttää mahdollisimman vähän. Lisäksi harjoituksiin osallistuvilla hevosilla oli tauoillaan karsinassa lajitoveri. Varsinainen harjoittelu kohdistui keston ja häiriöiden kouluttamiseen, jolloin hevosen jalan nostaminen johti jalasta kiinni pitämiseen sekä kavion vuolemiseen ja naputteluun.

Yhteensä 13 kriteeriportaan välit olivat melko pieniä, jotta tiheään ja tarkasti palkitseminen helpottaisi varsinaista kengitystilannetta. Tarkkaan pitkäkestoista suoritusta palkitsemalla tulee huomioitua, että kouluttaja pääsee laskemaan rentona alusta loppuun saakka pysyvän jalan. Saavutettuna lopputavoitteena oli, että hevosten nostamia jalkoja pystyttiin pitämään paikallaan 60–75 % jokaisesta kolmen minuutin ajanjaksosta.

Piritta Pärssisen esityksessä Vasikoiden virikkeistämisen vaikutus vasikoiden hyvinvointiin ja kouluttamiseen oli lähtökohtana ajatus, jonka mukaan nuorten eläinten on vielä helppo tutustua uusiin asioihin. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä vasikoiden hyvinvointia virikkeistämisohjelman avulla ja kysyä, väheneekö vasikoiden arkuus ihmistä kohtaan virikkeistämisen myötä ja saadaanko niiden koulutettavuutta parannettua.

Käytännön hyötyä pidemmällä aikavälillä virikkeistämisestä ja kouluttamisesta olisi esimerkiksi silloin, jos lehmä tarvitsee saada siirtymään lypsyrobotille. Mitä vähemmän ihmisiä tarvitaan ison eläimen siirtämiseen ja mitä varmemmin ihmiskontakti saadaan yhdistettyä palkitsemiseen, sitä turvallisempia tilanteet ovat eri osapuolille. Eläinten siirtämisestä on koulutuksessamme tehty aiemminkin opinnäytetöitä esimerkiksi hevosen lastausongelmien purkamisen ja sialle opetetun kosketuskepin seuraamisen aiheilla.

Vasikoille tehtiin kaksi ihmisen ja naudan välistä suhdetta tutkivaa lähestymistestiä. Lisäksi ennen koulutusta toteutetun virikkeistämisohjelman avulla tavoiteltiin uutuudenpelon vähentämistä ja luontaisen imemistarpeen kohdistamista. Virikkeistäminen aloitettiin helpoilla virikkeillä, joista suulla kokeiltavat näyttivät olevan mieluisimpia. Piritan havaintojen mukaan kaikki virike-esineet, kuten oksat ja lelut kiinnostivat vasikoita, ja uusiin esineisiin tutustumisen aikaiset jännittyneet reaktiot vähenivät koko virikkeistämisohjelman ajan. Toisin sanoen virikkeistämisohjelman etenemisestä pystyi tiivistämään, että alun uteliaisuuden ja pelkäämisen välinen suhtautuminen muuttui pelon vähenemisen seurauksena uteliaisuutta herättäväksi, jolloin vasikat alkoivat lähtökohtaisesti suhtautua uusiin esineisiin positiivisemmin.

Virikkeistämisen jälkeen toistetun lähestymistestin tulos myös parani eli jopa aluksi arimpana esiintynyttä vasikkaa pystyi lopuksi koskemaan. Varsinaisen kohdetyöskentelyn opettaminen oli virikkeistämisen jälkeen helppoa, koska vasikat lähestyivät kosketettavaa esinettä itse. Näin ollen kouluttajan tehtäväksi jää vain kohteen koskemisen vahvistaminen. Näihin havaintoihin tukeutuen virikkeistämisohjelma tulee olemaan käytössä myös jatkossa, virikkeistämistä jatketaan säännöllisesti ja eläimiä koulutetaan kohdetyöskentelyyn, jotta turvallista käsittelyä voitaisiin tarvittaessa tehdä. Virikkeistämisen jatkaminen on hyvin keskeisessä roolissa eläinten hyvinvoinnin kannalta, koska intensiivisemmän virikkeistämisohjelman jälkeen virikkeistämisen vähentäminen tai kokonaan lopettaminen olisi hyvinvointia heikentävä toimintatapa. Yhtä kaikki, yhdeksi eläinkoulutuksen perusperiaatteeksi voidaan katsoa virikkeistämisen myönteiset vaikutukset kouluttamisen tehokkuuteen ja turvallisuuteen, koska eläimen hyvinvointiin on kiinnitetty riittävästi huomiota.

Webinaarin viimeinen esitys, Eeva Ylisen Vahvistamisen aikaisen käyttäytymisen erottelu, oli itselleni toisinto Tampereella kesäkuussa kuullusta konferenssiesitelmästä. Eevan esityksessä käyttäytyminen nähtiin jatkumona, jossa sekundaarit vahvisteet eli palkkiomerkit toimivat erottelevina vaikutteina sen lisäksi että ne vahvistavat edeltävää käyttäytymistä. Niillä on siis kaksoisrooli, joka on syytä huomioida koulutuksen suunnittelussa niin teknisen tarkentamisen kuin työturvallisuuden parantamisen kannalta.

Eeva aloitti kertomalla suomalaisten koiraharrastajien treeniblogeista keräämistään havainnoista. Palkkiomerkkien erottelussa huomioidaan: 1) mitä on luvassa, 2) missä palkkio on ja 3) miten palkkion saa. Palkkiomerkkien avulla voidaan siis erotella koirille, saavatko ne esimerkiksi ruokapalkkion tai lelun tai saako tietyn palkkion maasta vai kädestä. Kolmas ja Eevan työtä motivoinut erottelutapa liittyi vahvistamisen aikana eroteltuun käyttäytymiseen eli miten palkkion saa – esimerkiksi lähestymällä ihmistä tai pysymällä paikallaan. Olennaisena asiana opinnäytetyössä kysyttiin, että kannattaako vahvistamisen aikaista käyttäytymistä erotella käyttämällä monia erilaisia sekundaareja vahvisteita. Käytännönläheisemmin voitaisiin ehkä sanoa, että palkkiomerkkien erottelu voi kohdistua annettuihin palkkioihin tai laajemmin ennalta suunniteltuihin palkitsemistapoihin.

Opinnäytteen aineistossa oli kaksi koiraa, joista ensimmäiselle opetettiin palkkiomerkki ruokapalkkiolle ilman kriteeriä palkitsemisen aikana esiintyvälle käyttäytymiselle. Jälkimmäiselle koiralle opetettiin kaksi palkkiomerkkiä, joista toinen tarkoitti koiran vasemmalle ja toinen oikealle puolelle annettua ruokapalkkiota. Näin ollen palkkiomerkit toimisivat ikään kuin kääntymisvihjeinä eri suuntiin. Harjoituksissa molempien koirien kanssa tehtiin 175 toistoa yksinkertaista ja välittömästi vahvistettua kuonokosketusta seinällä olevaan kohteeseen ja testivaiheeseen siirryttiin, kun kouluttaja sai aikaan 25 onnistuneen toiston putken.

Testissä 1 kokeiltiin, voidaan vahvistamisen aikaiselle käyttäytymiselle asettaa kriteeri eli alkoiko ruokapalkkion antamisen suunta vahvistaa koiran orientaatiota heti palkkiomerkin jälkeen aiempien ruokapalkkioiden suuntaan. Ensimmäisellä koiralla näin ei tapahtunut, mutta jälkimmäisellä tapahtui.

Testissä 2 puolestaan kokeiltiin, millä tavalla ruokapalkkion antamisen suunta vaikuttaa käyttäytymisen topografiaan eli koiran muun kehon asentoon kuonokosketuksen ohella. Testissä annettiin 25 peräkkäistä palkkiota koiran oikealle puolelle. Kuten voidaan arvata, molempien koirien takaosa alkoi kääntyä vasemmalle kuonokosketuksen aikana eli ne valmistautuivat oikealle kääntymiseen palkkion ennakoitavasti toistuvan suunnan seurauksena.

Sitten tuli testi numero 3, joka oli kaikkein olennaisin, koska nyt koirille annettiin 25 peräkkäistä palkkiota niiden vasemmalle puolelle. Testissä haluttiin kokeilla, voidaanko koiran asentoon vaikuttaa nopeammin, jos vahvistamisen aikaista käyttäytymistä erotellaan palkkiomerkkien avulla. Ensimmäisellä koiralla takaosan vinous jatkoi vasemmalle kasvamistaan eli koira kääntyi vasemmalla olevia palkkioita kohden lopulta kiertämällä itsensä oikean kautta ympäri. Jälkimmäisellä koiralla asennon vinous korjaantui ensimmäisten toistojen aikana ja takaosa alkoi kääntyä oikealle toiston 7/25 kohdalla.

Näistä yksityiskohtaisista havainnoista voidaan päätellä, että vahvistamisen aikaista käyttäytymistä muodostuu joka tapauksessa, vaikka siihen ei kiinnitettäisi erikseen huomiota. Vapaasti muodostuva vahvistamisen aikainen käyttäytyminen voi vähintäänkin hankaloittaa kouluttamista ja esimerkiksi ensimmäisen koiran kohdalla yksinkertaisen tehtävän yksinkertaisena pidetystä palkitsemistavasta tuli kolmannessa testitilanteessa koiralle jo fyysisesti hankala. Kaikkein olennaisinta on kuitenkin, että jos kouluttajalla on ennen harjoittelun aloittamista tarkempi ajatus, miltä hän haluaa lopputuloksen näyttävän, hän saavuttaa sen suoraviivaisemmin asettamalla kriteerit myös palkitsemisen aikana vahvistuvalle käyttäytymiselle.

Webinaarin kotiin viemiset voisi tiivistää kahteen pääkohtaan. Ensinnä harjoitustilanteiden avulla voi varmistaa, että eläimellä on harjoittelun aikana harjoittelua edistäviä valinnanmahdollisuuksia. Jos eläin tunnistaa minkäänlaista huolestumista tai epävarmuutta aiheuttavasta harjoitusasetelmasta, ettei sillä ole välttämisen mahdollisuutta, tällaisista pakotetun valinnan tilanteista tulee etenemisen kannalta mahdottomia. Pakotetun valinnan tilanteet voivat siten toimia vain, jos eläin haluaa myös kieltäytyessään tehtävästä edelleen pysyä tilanteessa. Toisena, palkitseminen on nähtävä suunnitellun tavoitekäyttäytymisen vahvistamisena jatkumon alusta loppuun asti. Tällä tavalla kouluttaja pystyy parantamaan työturvallisuutta esimerkiksi harjoituksissa, jossa hän laskee hevosen jalkoja maahan omiensa viereen kymmeniä kertoja peräjälkeen. Lisäksi tavoitekäyttäytymistä edistävä palkitseminen sujuvoittaa kriteerien nostamista, koska suunnitelmallisesti palkitessa tavoitekäyttäytyminen saa jatkua vielä hieman lisää.

Haku neljänteen käyttäytymisanalyysiperusteiseen eläinkouluttajien koulutukseen on auki ja koulutus alkaa tammikuussa 2023. Koulutuksen tiedot ja hakuohjeet löydät täältä: https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/kayttaytymisanalyysiperusteinen-elainkouluttajien-koulutus

© Jirka Vierimaa