Hyvinvointia käännekohdista

Julkaistu 7.8.2021 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Julkaisin Martti Tuomiston kanssa käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen eettiset periaatteet Käyttäytymisanalyysi ja -terapia -lehdessä kesällä 2021. Artikkelissa on kahdeksan osa-aluetta ja yhteensä 56 kohtaa, joiden tarkoituksena on edesauttaa eläinkouluttajien ammattitoiminnan ja eettisesti kestävän toimintakulttuurin kehittymistä. Tässä blogitekstissä esittelen laatimistamme eettisistä periaatteista yksittäisen kohdan, jonka avulla pohdiskelen lyhyesti koulutusmenetelmän ja koiran hyvinvoinnin välistä yhteyttä.

Artikkelimme koulutusmenetelmiä käsittelevässä osiossa on kohta, jossa kouluttajaa ohjeistetaan seuraavalla tavalla:

Kouluttajan tulee arvioida käytetyn koulutusmenetelmän vaikutusta eläimen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin koulutustapahtumien aikana ja niiden välillä. Kouluttaja osallistaa asiakasta menetelmän lyhyemmän ja pidemmän aikavälin vaikutusten seurantaan ja havainnoista keskustelemiseen. Sen avulla kouluttaja varmistaa, että asiakas ymmärtää menetelmän käytön ja sen seurausten yhteyden eläimen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. (Vierimaa & Tuomisto, 2021.)

Ennen koulutusmenetelmän käyttämistä kouluttaja on asettanut tavoitteet ja suunnitellut menetelmän yhteistyössä asiakkaan kanssa. Yhteistyön avulla asiakkaan suostumus menetelmän toteuttamiseen on myös varmempaa. Koiran suostumuksen varmistaminen perustuu puolestaan siihen, että koulutuspalkkiot täyttävät koiran yksilötason tarpeita sen suosimilla tavoilla. Näistä lähtökohdista alkaa muodostua käyttäytymisen kehityksen käännekohdaksi kutsuttu muutos.

Kompuroiva käsitys hyvinvoinnista

Jos koirankoulutukseen sovelletaan negatiivista hyvinvointikäsitystä eli haittatekijöiden puuttumisen varmistamista ihmisen vastuuna, ihmisen toimintaa voitaisiin helposti väittää vastuulliseksi ja tulkita sen vuoksi koiran hyvinvointia lisääväksi. Jos omistamani koira näyttää sairaalta, on vastuullani viedä se eläinlääkäriin saamaan tarvittavaa hoitoa. Kun sairaus on hoidettu, koira ei ole enää sairas. En silti voi uskottavasti väittää, että koira voisi hyvin vain ei-sairastamisensa johdosta.

Koirankoulutuksessa pakkokeinoista ja rankaisemisesta kieltäytyminen sekä hankalien tilanteiden välttäminen tarkoittavat vain, ettei kouluttaminen aiheuta koiran hyvinvoinnille haittaa. Hyvinvointi on nykyisen määritelmän mukaan yksilön kokemusta, joten oikein suopeasti negatiivista hyvinvointikäsitystä kohdellen voitaisiin sanoa, että haittatekijöiden puuttuminen antaa vain abstraktin mahdollisuuden voida hyvin. Myönteisten kokemusten määrittelyllä tai pysyvyydellä ei tällöin olisi merkitystä, koska ensisijainen huomio olisi ihmisen havaitsemien koiralle haitallisten kokemusten taklaamisessa.

Negatiivisen hyvinvointikäsityksen omaksuminen aiheuttaisi eläinkouluttajalle ja hänen asiakkailleen kaksi hyvin konkreettista haastetta. Ensimmäisenä haasteena ovat turhat mittarit. Jos lasketaan ongelmakäyttäytymisen määrän vähenemistä, samanlaisen muutoksen voi aiheuttaa eläimen käyttäytymiseen lähes millä tahansa tavalla. Esimerkiksi vastaantulijoille rähjäävän koiran haukkuminen saataisiin vähenemään yhtä lailla onnistuneen ohitusharjoittelun, ohitustilanteiden välttämisen tai rähjäämisestä rankaisemisen avulla. Tällöin erinomaista käyttäytymismuutosta havainnollistava viivakaavio tai sanallinen kuvailu olisivat mitäänsanomattomia harjoittelun ja hyvinvoinnin yhdistämisen kannalta. Ongelmakäyttäytymisen vähentämisen sijaan tulisi keskittyä tavoitekäyttäytymisten lisäämiseen ja sen osoittamiseen.

Toisena haasteena on seurausten ylikorostaminen. Tämä näkyy esimerkiksi ajattelutapana, jonka mukaan ihmisen antamat seuraukset koiran käyttäytymiselle olisivat painoarvoltaan suurempia kuin käyttäytymistä aktivoivat biologiset tai olosuhdetekijät. Toisinaan suurimman hyödyn tai haitan koiran käyttäytymiseen ja hyvinvointiin aiheuttaa se, että koira on jo ylipäätään päätynyt johonkin paikkaan tai tilanteeseen. Negatiivinen hyvinvointikäsitys voi tällöin toimia kuin puskurina sen tosiasian huomioimiselle, että jokin käyttäytyminen sellaisenaan ja ilman ihmisen puuttumista voi olla koiralle luontevaa, tarpeellista ja palkitsevaa. Seurausten ylikorostaminen on usein vain normittava käsitys siitä, että omasta mielestäni teoillani pitäisi olla isompi vaikutus koiran elämään kuin mitä oikeasti on.

Nykyisellään ruokapalkkioiden tehokkuutta ei enää yritetä muuttaa voimakkaan nälän avulla, vaan vahvistamalla ruokapalkkioiden tavoittelua ravinnonhankinnan tarvetta toiminnan kautta kylläännyttävässä ruokinnassa. Sen myötä voidaan muuttaa palkitsemistapoja koiralle ominaisia tapoja hyödyntäväksi. Koira ei siis innostuisi ruokapalkkioiden saamisesta nälän helpottumisen, vaan palkkioiden tavoitteluun oppimisen kautta yhdistyneen sitoutumisen vuoksi. Vain jälkimmäisen avulla voi kehittää taitoja, niiden sujuvuutta ja taklata kaksi aiemmin mainittua haastetta.

Voiko harjoittelu edistää hyvinvointia?

Kysymys on tärkeä ja todistustaakka suuri. Ihminen voi toteuttaa koiran elämässä tieteelliseen tutkimukseen perustuvia hyvinvointitekoja ja tulkita koiran kokevan myönteisiä asioita monissa eri tilanteissa. Lisäksi hän voi kantaa vastuunsa esimerkillisesti, jotta koiralla olisi mahdollisimman harvoin ja lyhyen aikaa kerrallaan negatiivisia kokemuksia. On silti vaikea osoittaa vakuuttavasti, että ihmisen toiminta olisi lisännyt, parantanut tai edistänyt koiran hyvinvointia ennemmin tuntuvasti ja pysyvästi kuin vain hieman ja hetkellisesti.

Hyvinvoinnin tarkempaa arvioimista ajatellen olisi erityisen tärkeää ensin saavuttaa sellainen pysyvä hyvinvointitekojen taso tai kiintiö, jonka arvellaan suorien käyttäytymismuutosten perusteella pitävän yllä koiran hyvinvoinnin kannalta ihanteellista käyttäytymisvalikoimaa. Olennaista on siten ennaltaehkäistä hyvinvoinnin ”lisääminen” sen jälkeen, kun sitä on ensin vähennetty. Jos esimerkkinä on koiran ulkoiluttaminen, liikunnan vähentämisen myötä hyvinvointia on tietysti helpompi keinotekoisesti ”lisätä” palaamalla aiempaan liikuntamäärään. Olennaisempaa olisi tietenkin järjestää ulkoiluttamiseen sellainen rytmi, jonka myötä koira hyötyisi joka viikko lepopäivästä ja palautuisi aina lepopäivän ansiosta elinvoimaiseksi itsekseen.

Ihmisen voidaan ajatella olevan askeleen edellä koiraa ainakin liikunnan tarpeen suhteen, jos hän näkee muutosta ”tyytyväisestä energiseen” useammin kuin muutosta ”ylivirittyneestä tyytyväiseen”. Toisin sanoen hyvinvointikäsityksen kääntäminen negatiivisesta positiiviseen eli myönteisiä kokemuksia pysyvästi kerryttävään voi edellyttää isojakin rutiininmuutoksia yhteiseloon koiran kanssa. Mutta vain siten suunnitelmalliseen harjoitteluun yhdistyvät totuudenmukaisesti ne käyttäytymiset, jotka voidaan leimata osaksi hyvin voimista.

Kohti käännekohtaa

Eläinkouluttaja ja hänen asiakkaansa voivat myös osoittaa koulutusmenetelmän käyttämisen edistävän koiran hyvinvointia, jos he tavoittavat harjoittelun avulla käännekohdan käyttäytymisen kehityksessä. Käytännössä käännekohta näkyy koiran tilannetajuna oikeassa elämässä. Jos koiralle on vaikkapa opetettu, että kaupunkioloissa taluttajaa seurataan suojateiden yli hyvin lähellä kävellen ja mahdollisimman tiiviisti katsekontaktissa, käännekohdan tapahtuessa jo suojatien lähestyminen toimii vihjeenä tähän aiemmin opetettuun tehtävään.

Käyttäytymisen kehityksen käännekohdat avaavat eläinkouluttajan työssä koulutusmenetelmän ja positiivisen hyvinvoinnin välisen yhteyden. Niiden ansiosta koiran hyvinvointia edistävää harjoittelua voidaan tulevaisuudessa suunnitella koiran toimijuutta vahvistavien kykyjen esiintuomisen ja kasautuvien hyvin voimisen mahdollisuuksien varaan. Nykytiedon valossa palkitsemiseen perustuvat koulutusmenetelmät ovatkin vasta monen tulevan ilmiön lähtökohta – eivät päätepiste, kuten joskus on ajateltu. Kuvamme koiran hyvinvoinnista ja kyvyistä tulee siis muuttumaan jälleen kerran.

© Jirka Vierimaa. Tekstin kopioiminen vain kirjoittajan luvalla.