Koirista kaiken tietäminen

Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Koirilla on enemmän käyttäytymisongelmia kuin koskaan aiemmin, ainakin jos vähän liioitellaan. Koska tällainen väite jättää todistamisen varaa, vetoan lukuun 55,6 %. Se ilmaisee keskivertoa vakavamman aggressiivisen käyttäytymisen esiintyvyyttä yli 43000 koiran tutkimusaineistossa. Eikä siinä vielä kaikki. Kun asiaa on tutkittu pelkästään yhdysvaltalaisten lemmikkikoirien kohdalla, aineisto on sopivan rajattu ja siksi samat löydökset ovat täysin mahdollisia muissakin maissa. Tutkimusten perusteella voidaan jopa väittää, että pohjimmiltaan jokaisella koiralla on jokin keskivertoa vaikeampi käyttäytymishäiriö.

Ennen lemmikkikulttuurin lopullisen tuhon julistamista on kuitenkin tarpeen loikata reippaasti taaksepäin. Jos minulle esitetään 10 koirani aggressiivista käyttäytymistä koskevaa kysymystä, joihin annan esiintyvyyden perusteella arvon nollasta neloseen (joissa 0 tarkoittaisi ’ei koskaan’, 2 tarkoittaisi ’joskus’ ja 4 ’aina’), rajanveto ratkaisee lopputuloksen tulkinnan. Jos joku päättää, että jo kahteen kysymykseen joskus-vastauksen antamalla käyttäytymisongelma on vakavuusasteeltaan vähintään keskiverto ja siitä vakavampi (koska numero 2 on skaalan 0–4 puolivälissä), tilastot rumenevat nopeasti. Suuri osa koirista varmasti haukkuu joskus vieraille ihmisille, mutta se ei tarkoita koirien olevan yleisesti aggressiivisia.

Alussa esittämäni luvun 55,6 % pudottaakin vain viidennekseen, jos keskiverron ja sitä vakavamman aggressiivisuuden raja-arvo nostetaan kolmoseen. Melko usein ja aina tapahtuva tietyntyyppinen aggressiivinen käyttäytyminen ei silti tarkoita aggression olevan koirayksilön yleisratkaisu kaikkiin tilanteisiin. Koiran puremiskynnys tuttuja ihmisiä kohtaan voi olla todella korkea, mutta sama yksilö ei ehkä hyväksykään sisäpiiriinsä vieraita kovin helposti. Koira voi myös olla aivan innoissaan toisista koirista, vaan ei piittaakaan ihmisistä tai sitten asia on aivan päinvastoin. Tietynlainen aggressiivinen käyttäytyminen voi olla niin tiukassa lokerossa, ettei se karkaa sieltä toisaalle.

Tilastojen tulkinta ei koskaan ole aukotonta ja monenlaiset käsitteiden tai ilmiöiden määrittelyt voivat vaikuttaa lopputulokseen niin kysyjien kuin vastaajien osalta. Aggressiivisen käyttäytymisen tapauksissa koko siihen liittyvä kirjo voidaan huomioida, jolloin käyttäytymisongelmaksi tai ainakin merkittäväksi huolenaiheeksi voidaan subjektiivisesti tulkita myös mahdollisesti aggressiivinen käyttäytyminen. Tällainen tulkinta voidaan tehdä vaikkapa koiran ja lapsen välillä, jos lapsen taapertaminen koiraa kohti aiheuttaa satunnaisesti perääntymistä ja haukkumista.

Toisia koiria kohtaan ilmenevässä aggressiivisuudessa taas huomioidaan, onko kyse (saman talouden) tutuista vai vieraista koirista. Käytännössä kyse on samanlaisesta erottelulogiikasta kuin ihmisiin kohdistuvassa aggressiossa, joissa tyypillinen kohde on joko omistaja ja/tai vieras ihminen. Vaikka koira käyttäytyisi saalistaessaan vahingoittavasti toista eläinlajia kohtaan, tilanteen vähäinen sosiaalisuus ja voimakas vaistonvaraisuus voi osoittaa tällaisen käyttäytymisen olevan motivaatioltaan ennemmin ravinnonhankintaan liittyvää. Tällöin käytössä ei ole samankaltaista eleiden valikoimaa kuin vaikkapa pelkoaggression tapauksissa, joissa jo nimitys kielii tilannekohtaisen käyttäytymisen vahvasta emotionaalisesta siteestä. Oman koiran resurssiaggressiivisuus, kuten menettämisen pelosta aiheutuva puruluiden puolustaminen keho kireänä voimistuvan murisemisen välityksellä keskellä olohuoneen mattoa, tapahtuu puolestaan hyvinkin sosiaalisessa tilanteessa ja koiran tunnetila kiemurtelee hyvin herkästi tiensä ihmisen ihon alle. Joskus tunteet kuumenevat, toisinaan myös tarttuvat, välillä meno on taas kylmää ja vaihtelevasti toinen osapuoli ei edes tajua mitä on meneillään.

Käytännössä koiran aggressiivisen käyttäytymisen tulisi olla todella moneen kohteeseen ja tilanteeseen yleistynyttä sekä lisäksi monentyyppistä, jotta kokonaista koiraa voitaisiin kutsua aggressiiviseksi. Siinä on harvoin mitään mieltä, koska niissä tapauksissa voidaan jo olettaa koiran kärsivän esimerkiksi jostain hoitamattomasta sairaudesta. Kaikkeen ensireaktiona aggressiivisesti suhtautuminen on tyypillisesti kivun tai muun vakavan hyvinvointiongelman aiheuttamaa. Yhtä mieletöntä olisi sanoa, että kaikki koirat ovat aggressiivisia (eli pyrkivät vahingoittamaan toisia), koska aggressio voidaan luokitella niin moneen pienempään yksikköön, joiden jokaisen matalankin esiintyvyyden pyydystäminen olisi tarkoitushakuista punaisten lippujen etsintää.

Samoin yksinolotilanteisiin liittyviä ongelmia voidaan tarkastella mm. ”ylikiintymisen”, tekemisen puutteeseen turhautumisen tai luottoihmisestä erossa olemisesta ahdistumisena, mutta myös tilannekohtaisena ilmiasuna muutoin havainnoilta piiloon jääneestä terveysongelmasta. Lopputulos eroahdistunut-leiman saavien koirien määrästä rakentuu sen perusteella, kuinka voimakas inflaatio tälle leimalle kulloinkin sallitaan. Hieman karrikoiden, taustatukea voidaan hakea koiran omistajaansa kohtaan osoittaman kiintymyksen määrästä ja siitä, kuinka usein koira hakee omistajansa huomiota. Numerot vääristyvät hurjasti, jos ongelmanetsintään keksitään lisää mielikuvituksellisia yksityiskohtia varoitusmerkeiksi. Jos kiintyminen ihmiseen on hyvä asia, mutta aiheuttaa eroahdistuksen, eihän se silloin olisi hyvä asia – näin asiat ja ilmiöt pääsevät karkaamaan mittasuhteistaan.

Yksilöllisen hyvinvoinnin näkökulma lisää paljon tulkinnanvaraisuutta koiranomistajien arjessa. Aggression ja eroahdistuksen ohella nk. muita huolenaiheita aiheuttavia koiran käyttäytymisiä voidaan kuvailla sen perusteella, että ne aiheuttavat ihmiselle epävarmuutta tulevaisuudesta. Kun epävarmuus asetetaan synonyymiksi tulevaisuuden riskille, voidaan ryhtyä turvallistamaan elämää. Esimerkiksi koiran jatkuva kiihtyminen kotiin kuuluvista ulkomaailman äänistä tai kotona käyvistä vieraista saattaa näyttäytyä siltä, että koiran tottuminen varsin arkisiin tilanteisiin on estynyttä ja kaikenlainen rauhaton käyttäytyminen pääsee yleistymään hallitsemattomasti. Arkisissa tilanteissa koiran voimakas kiihtyminen on yleisesti ottaen hyvin epätoivottua, kun sitä taas hakemalla haetaan harrastus- ja kilpailulajien huippusuorituksia varten. Jälleen ihmisen näkökulmasta katsottu tilanne ratkaisee sen, onko koiran käyttäytyminen hyvää, huonoa vai jotain tiedettyä tai tuntematonta niiden välillä.

Tämän ymmärtää hyvinkin helposti. Emme läheskään aina pääse suoraviivaisesti (mahdollisesti) ongelmallisen käyttäytymisen lähteille, koska koirilla on omiin havainnointitarkkuuksiimme ja tulkintataipumuksiimme verrattuna melko kapea ja suoraviivainen ilmaisuvalikoima. Koira voi aloittaa auton vartioimisen tai kotona yksin ollessaan ulvomisen jo sen vuoksi, että joku vieras käy kolkuttelemassa ovea tai ikkunaa oman väen ollessa poissa näköpiiristä. Samasta syystä emme aina edes tiedä koiriemme (mahdollisista) ongelmista. Lisäksi saatamme lukea tilanteita ihmisten aikeiden näkökulmasta, emmekä koiran. Vaikka eläinlääkäri olisi mitä lempein ihminen, koiran mielestä hänen kopelointinsa voi lukeutua elämän hirveimpiin kokemuksiin – eikä vähiten sen vuoksi, jos tärkeimpänä lähtökohtana eläinlääkärin tapaamiseen oli jo valmiiksi tulehtunut olotila, jonka myötä kosketusärsykkeiden sietoikkuna oli minimaalisen pieni.

1990-luvun puolivälissä julkaistun koirakirjan nimi koiraongelmista ja ongelmakoirista on siinä mielessä oikein osuva, että kyselytutkimusten aineistoista voidaan saada hyvin vastakkaiset kuvat koirien käyttäytymisongelmien esiintyvyydestä. Sama aineisto voi paljastaa eri analyysitavoilla, että kahdeksan koiraa kymmenestä kärsii ahdistuksesta tai että ongelma koskeekin vain joka seitsemättä koiraa. Ihmisen tietoon ja taitoihin liittyviä koiraongelmia ilmenee ratkaistavaksi sitä useammin, mitä enemmän tiedettävää ja harjoiteltavaa eteen näyttää kertyvän. Asenne-erot voivat kääntää ongelmat koirasta lähtöisin oleviksi, jolloin ongelmat olisivat ratkaistavissa esimerkiksi hankkiutumalla koirasta eroon. Koiran rinnastaminen lapseen, tai oikeastaan koiran omistamisen vastuunkannon rinnastaminen lapsen kasvattamiseen, ei suoraan kuulu kumpaankaan asennoitumistapaan. Inhimillistäminen ja hoivaamisen tarpeeseen vetoaminen on laajuudestaan riippumatta aika huono selitysmalli henkilökohtaisiin, taloudellisiin ja kokonaisiin elämäntapoihin liittyviin kustannuksiin.

Intensiivistä hoivaa voidaan siis tarjota koiralle riippumatta sen mukautumisesta ihmisen toiveisiin ja odotuksiin tai ajattelematta koiraa karvaisena lapsenkorvikkeena. Koirat näyttävät yleisesti ottaen rajoittavan ja vaativan aikuisilta vähemmän vastuuta kuin lapset, joiden kasvattamisen sosiaaliset vaatimukset ovat varsin korkealla. Omanlaistaan sekasotkua aiheeseen tuo sekin, että yksi ihminen saattaa olla jatkuvassa vastuussa koiran tarpeiden täyttymisestä ilman, että saman ihmisen tarpeiden täyttyminen olisi mitenkään riippuvaista koirasta. Ehkä juuri tällaisesta toisesta riippuvuuden asymmetriasta ja dynamiikasta saa alkunsa käsityksemme koiran pyyteettömästä hyväksynnästä. Inhorealismin sijaan koirilta saamamme voimavarat koskettavat meitä syvästi, koska koirien seura voidaan kokea maadoittavana ja palauttavana.

Koira voi olla ihmisensä tunne-elämän keskipiste, rikastaa sitä ja tehdä sosiaalisemman elämän ylipäätään mahdolliseksi. Koiranomistajan tekemissä valinnoissa korostuu korkea autonomia ja kuten vanhemmuudessakin, omasta itsestään oivaltaminen. Itsestään huolen pitäminen ja itsensä kehittäminen saattavat olla jopa helpompia koirien kuin lasten kanssa. Tällaisista jatkuvan muutoksen mahdollistavista lähtökohdista käsin voikin koiranomistajan uskoa omaan pystyvyyteensä ravistella varsin helposti, vaikkapa jo yhden luvun ja sen avulla esiin nostettujen punaisten lippujen avulla.

Katsoi asiaa miten päin tahansa, koiran onnistunut sosiaalistaminen on aina epävarmaa ennen sen todeksi muuntumista. Tämän vuoksi kaikkien itseään koirahommien ammattilaisiksi tai asiantuntijoiksi kutsuvien tulisi harkita, milloin ihan tavallisen asian epävarmuuden maalaaminen turvallistamista edellyttäväksi riskiksi on edes tarpeellista. Yksilö katoaa tilastoihin, tilastotkin luodaan tulkintojen varassa ja on aina mahdollista, että elämä koiran kanssa sujuukin ihan hyvin. Kun katse pidetään koirassa, onnistuminen on aina monta askelta lähempänä.

Käytin blogitekstin taustalla mm. seuraavia julkaisuja:

Serpell, J. A., & Powell, L. R. (2026). Prevalence and severity of behavior problems in dogs in the United States: A re-assessment. Journal of Veterinary Behavior, 83, 8–13. https://doi.org/10.1016/j.jveb.2025.11.005

Udvarhelyi-Tóth, K. M., Szalma, I., Pélyi, L., Udvari, O., Kispeter, E., & Kubinyi, E. (2025). “My Little Son, My Everything”: Comparative Caregiving and Emotional Bonds in Dog and Child Parenting. Animals, 15(23), 3358. https://doi.org/10.3390/ani15233358