Muistiinpanoja Human Animal Bond -konferenssista 4.11.2021

Julkaistu 4.11.2021 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Ihmisen ja eläimen välistä suhdetta on tutkittu enenevissä määrin 1970-luvulta alkaen ja se kattaa valtavan määrän tieteen- ja tutkimusaloja. Tänä aikana myös koiratutkimus on kasvanut mittavaksi ja ennen kaikkea suhteemme ja suhtautumisemme koiriin on aivan erilainen kuin 50 vuotta sitten. Tutkimusta ja näkökulmia sen tekemiseen on niin paljon, ettei yksittäinen ihminen pysty enää tietämään, mitä kaikkea koirista tiedetään. Eikä tarvitsekaan, sillä eläintutkimuksessa on yhtä lailla kyse jatkuvasti kehittyvistä yhteisöistä, kuten eläinharrastuksissakin. Lisäksi lähivuosien tuore tutkimusote tulee sisältämään aivan uudenlaisen fokuksen, kun pandemianaikaista elämää sekä sen aiheuttamia muutoksia ihmisten ja muiden eläinten väliseen yhteiseloon voidaan alkaa ymmärtää.

Ennen näitä tulevaisuuden näkökulmia palataan vielä CHAB-konferenssin luentoihin. Konferenssin taustalla olevien tutkimuskeskusten tavoitteina on monimuotoisuus, oikeudenmukaisuus ja inkluusio, jotta jokaisella ihmisellä olisi esimerkiksi eläinavusteisten menetelmien avulla mahdollisuus myönteisiin kokemuksiin kohtaamisista ja vuorovaikutuksesta eläinten kanssa. Jokaiseksi ihmiseksi lasketaan tietysti eläinavusteisten menetelmien asiakkaat, mutta myös niiden toteuttajat. Eläinavusteisuuden laajalla ja kasvavalla kentällä on siten kyse sekä eläimen, työntekijän että asiakkaan jaetusta hyvinvoinnista.

Tiedettä vuorovaikutuksen taustalle

Ensimmäisenä puhujana oli Dr. Ádám Miklósi, joka on pitkän uransa aikana tutkinut muun muassa koiran ja ihmisen suhdetta etologian (eläinten käyttäytymistiede) näkökulmasta.

Hän aloitti luennon yleisemmältä tasolta ihmisen ja muiden eläinten välisten suhteiden lajikohtaisuudesta. Ihmisellä ei ole vain yhdenlaista suhdetta kaikkiin eläinlajeihin, vaan suhdetta voidaan kuvata esimerkiksi yhden- tai kahdensuuntaisen hyödyn tai kilpailun kannalta. Käytännössä ihmisen suhde lajina koiraan, kotkaan tai kanaan on hyvin erilainen niin ihmisen kuin toisen lajin näkökulmasta. Näillä suhteilla on kytköksensä niin historiaan, talouteen kuin kulttuuriin ja uskontoon – kytkökset ovat lähtökohtia siihen, mitä näiden lajien kanssa teemme.

Molemminpuolinen etu tarkoittaa suhteen positiivista vaikutusta molemmille osapuolille. Siihen voi kuulua esimerkiksi metsästys, leikki, toisiltaan oppiminen, yhdessä oleminen eli turvallisuus tai vaikka sodankäynti. Lajitasolla ihmisen suhde johonkin tiettyyn eläinlajiin on siten aina monimuotoinen.

Osaa lajeista, joiden kanssa ihminen on tekemisissä, kutsutaan kumppanilajeiksi. Niistä viime vuosikymmeninä paljon tutkittu on koira. Kumppanuuteen on alkujaan voinut vaikuttaa molempia hyödyttävät lähtökohdat, tietyn eläinlajin eroaminen muista samalla alueella elävistä lajeista sekä aika, jonka ihminen on viettänyt kyseisen lajin seurassa. Tällaista ajattelutapaa voidaan käyttää domestikoitumisen taustalla, vaikka se ei kerro koko totuutta esimerkiksi siitä, miksi koirasta on tullut ihmiselle erityislaatuinen kumppanilaji. Joka tapauksessa, koiran on ollut mahdollista osallistua, niillä on ollut halu osallistua ja niitä on ajateltu mahdollisena osallistaa moniin yhteisiin arkielämän käytäntöihin ihmisen kanssa.

Kiintymys näyttelee keskeistä roolia kumppanieläinten ja ihmisten välisissä suhteissa, se muuttaa abstraktin suhteen kiinteämmäksi siteeksi. Lähellä pysyminen, tavoittelu takaisin lähelle pääsemiseen eron hetkellä ja tutkimusmatkailusta kiinnostuminen kodin turvalliseksi kokemisen myötä erottavat eri eläinlajien mahdollisuuksia päätyä ihmisen kumppaneiksi. Kumppanilajeja voidaan siis kutsua ihmislähtöisestä näkökulmasta sosiaalisesti kyvykkäämmiksi kuin muita lajeja. Edellä mainituista syistä me voimme kiintyä niihin ja ne meihin.

Luento ihmisen ja eläimen välisestä siteestä jäi yleiselle tasolle, sillä ihmisen ja eläimen välinen vuorovaikutus lajienvälisen siteen näkökulmasta on luonnontieteelliselle tutkimukselle liian laaja aihe. Tarkennuksia, joita voidaan kuitenkin tutkia, on esimerkiksi eläinlajin sosiaalinen kyvykkyys verrattuna ihmiseen. Hajutyöskentely ja koiran ihmiseen nähden ylivertainen hajuaisti on tästä hyvin käytännönläheinen esimerkki. Lajeja vertailevaa tutkimusta on kuitenkin tehtävä tarkasti, koska esimerkiksi vastikään tehty ehdotus koirien käyttämisestä mallina autismin tutkimuksessa on vasta ensimmäinen askel pitkään tutkimusten sarjaan. Lisäksi tutkijan mukaan ihan kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse etsiä vastausta tieteestä, sillä se voi esimerkiksi riittää, että koiran oma ihminen uskoo koiran rakastavan häntä sen sijaan, että tämä pystyttäisiin tieteellisesti todistamaan.

Kenellä on mahdollisuus päästä mukaan ja kuulua joukkoon?

Luentonsa alussa Dr. Brinda Jegatheesan esitteli kokemusperäisesti koiran vaikutusta koululuokan lapsiin. Erityisesti kultainennoutaja Kushin vaikutus Tomo-nimiseen poikaan oli auttanut opettajaa ymmärtämään, miksi poika ei viihtynyt koulussa. Koulukiusattu Tomo oli luokkansa syrjityin lapsi, mutta luokassa vierailevan Kushin suosikki-ihminen. Kushin avulla kiusatusta Tomosta tuli menestyksekäs koululainen ja koiran suhtautumisen vuoksi myös muut lapset alkoivat suhtautua häneen paljon myönteisemmin.

Tutkijan luento A Life without Each Other perustui lähtökohtaan, jonka mukaan ihmisen ja eläimen pakotettu erossa oleminen on tragedia, jonka hyvinvointivaikutuksia molemmille osapuolille ei vielä tunneta riittävän hyvin – etenkään globaalissa skaalassa. Jegatheesanin varsinainen tutkimustyö keskittyy kulttuurin, lapsuudenkokemusten ja perhe-elämän monimuotoisuuksiin ja siihen, millaisia merkityksenantoja haavoittuvassa asemassa olevat lapset antavat eläinsuhteilleen.

Jegatheesan on tutkinut lasten ja kumppanieläinten välisten suhteiden merkityksellisyyttä tilanteissa, joissa lapsi on esimerkiksi maahanmuuton vuoksi pakotettu muuttamaan pysyvästi tai tilapäisesti erilleen hänelle tärkeästä kumppanieläimestä. Aikuinen ihminen, jolla on vapaus ja varaa liikkua maasta toiseen ja takaisin, voi hankkia koiralleen passin ja vierailla koiransa kanssa yksittäisessä harrastustapahtumassa toisella mantereella. Saatamme oman läheisen eläinsuhteemme vuoksi pitää hellyttävänä myös ajatusta, että maahanmuuttajalapsi on piirtänyt lähtömaassa perheen lemmikkikoiralle passin toivoessaan, että koira saisi matkustaa perheen mukana.

Ajatus koiran passista ja mahdollisuudesta liikkua oman koiran kanssa maasta toiseen voi mutkistua, jos kyse onkin nuoresta maahanmuuttajasta, joka on hankkinut koiralleen passin ja taivaltanut koiran kanssa 500 kilometriä päästäkseen turvaan kotimaansa sotatilaa. Samaan aikaan maailman toisella puolella ydinonnettomuuden alta paenneet ihmiset ovat saattaneet jättää koiransa kotikyliin, vaikka koiran mukaan ottaminen ei olisi vaatinut passin hankkimista ja maasta muuttamista.

Luento tarjosi näkökulmia rikastavan tavan ajatella, miten pakotettu eroaminen itselle tärkeästä eläimestä voi vaikuttaa niin ihmisen kuin eläimen hyvinvointiin. Koirien kohdalla tiedämmekin jo melko hyvin, että toistuvat lyhyet erot omista ihmisistä voivat olla hyvin stressaavia, mutta tämä koskee lähinnä länsimaiden lemmikki-, harrastus- ja työkoiria eli niitä, joihin käytetään paljon resursseja. Olisikin kiinnostavaa saada lisätietoa tutkimuksesta maailmanlaajuisella otannalla ja ymmärtää useammanlaisia syitä, miksi ihmiset ja eläimet joutuvat toisistaan erilleen ja millaisin keinoin toisistaan eroamista pakon edessä pyritään välttämään. Käsitykseni mukaan kumppanieläinten domestikoitumisen voidaan ajatella tapahtuneen maanviljelyn eli yksittäisten kasvilajien domestikaation aloittamisen yhteydessä ja likimain samaan aikaan eri puolilla maailmaa. Meillä ihmisillä saattaa sen vuoksi edelleen olla jonkinlainen kumppanieläinten kanssa tapahtuneesta yhteisevoluutiosta lähtöisin oleva eläinsuhteiden yhtenäiskulttuuri. Vaikka käytännöt vaihtelisivat suuresti alueittain, ehkä kielellisissä merkityksenannoissa ja eläintarinoissa voi olla jotain jaettua.

Lemmikin omistaminen ja ihmisen hyvinvointi

Dr. Daniel Millsin erikoisalaa on lemmikkieläinten ongelmakäyttäytyminen sekä ihmisen ja eläimen välinen side. Hän on alansa ensimmäinen professori Euroopassa ja sijoittuu maailman huippututkijoiden listalla parhaan 2 %:n joukkoon.

Mills esitti luennon aluksi erilaisia mahdollisia vastauksia siihen, miksi meillä on lemmikkejä eli miksi koemme ne meille hyödyllisiksi. Saatamme esimerkiksi tarvita kosketusta luontoon ja muihin olentoihin. On myös mahdollista, että lemmikit kääntävät huomiomme pois muun elämän epävarmuuksista. Tietysti koko väite, että lemmikit olisivat meille hyödyllisiä, on myös kyseenalaistettava. Se saattaa nimittäin olla väärin tehty tulkinta monista tutkimustuloksista. Ensinnä lemmikkien hyvinvointivaikutus voi todellisuudessa koskea vain pientä ja rajattua ihmisjoukkoa, eikä edustavasti laajempaa ihmispopulaatiota. Toiseksi myönteisiä hyvinvointivaikutuksia raportoivat ovat usein helpoiten tutkijoiden saatavilla olevia lemmikkimyönteisiä ihmisiä. Ja kolmanneksi tutkijat raportoivat mieluiten positiivisista vaikutuksista kuin vaikutuksen puutteesta ja merkittävämmältä näyttävät tulokset myös huomioidaan varmimmin.

Lemmikkien vaikutusta ihmisten hyvinvointiin tarkastellaan usein positiivisten ja negatiivisten tunteiden kautta. Tunteet saattavat ensisijaisesti kertoa hyvin lyhyistä ajanjaksoista ja toisekseen lemmikkien kanssa negatiivisten tunteiden kasvavalla tai vähenevällä määrällä ei näyttäisi aina olevan väliä hyvinvointimme kannalta, mutta positiivisten tunteiden vähenemisellä puolestaan on. Lemmikin kanssa jaettu vuorovaikutus on Millsin tutkimushavaintojen mukaan omiaan lisäämään positiivisia tunteita ja samanaikaisesti vähentämään negatiivisia.

Lemmikin omistamista ja ihmisen hyvinvointia koskevat yksittäiset tutkimustulokset saattavat yksinkertaistaa monimutkaista todellisuutta liikaa ja vääristäen sitä. Riippumatta siitä, onko näkökulmana lemmikinomistajan hyvinvointiin kukoistaminen vai tunteet, lemmikin kanssa yhdessä tehdyt asiat ovat voimakkaimmin hyvinvointia parantavassa asemassa. Yhdessä liikkuminen, maailmaan ja sen asukkaisiin tutustuminen, leikkiminen ja lepääminen näyttävät rikastuttavan lemmikinomistajien elämiä hyvin varmasti.

Tunteiden sijaan hyvinvoinnistamme voi kertoa jotain uutta se, miten koemme kukoistavamme elämissämme. Kukoistamisen osa-alueita ovat muun muassa autonomia, henkilökohtainen kasvu, positiiviset suhteet muiden kanssa, oman elämän tarkoituksen löytäminen ja itsehyväksyntä. Millsin mukaan lemmikin ongelmakäyttäytyminen heikentää hyvinvointia tunteiden kautta tarkasteltuna, mutta parantaa sitä, jos asiaa tarkastellaan elämässä kukoistamisen kautta. Lemmikin ongelmakäyttäytymiseen perehtyminen ja sen muuttamiseen sitoutuminen yhdistyy tällöin henkilökohtaiseen kasvuun. Kukoistamisen näkökulmasta lemmikin omistaminen kuitenkin lähtökohtaisesti vähentää autonomiaa lemmikistä huolehtimisen myötä.

Monimuotoisuus eläinlääkärin työn tulevaisuutena

Dr. Jennifer Ogeerin tavoitteena on varmistaa kaikkien pääsy ihmisen ja eläimen välisen siteen tunnettujen hyötyjen ja etujen pariin. Luentonsa alussa hän esitteli, miten 2010–2040-lukujen väestönmuutos ja sen monimuotoisuus Yhdysvalloissa on suora kutsu oikeudenmukaisempien käytäntöjen luomiseen. Lisäksi lähitulevaisuuden työntekijältä edellytetään huomattavasti laajempaa kulttuurista ymmärrystä kuin aiemmilta sukupolvilta. Jo tällä hetkellä kulttuurisesti inklusiivisten organisaatioiden menestyminen on kahdeksan kertaa todennäköisempää kuin muiden. Kun ihmisiä arvostetaan työelämässä heidän erilaisuuksiensa vuoksi, heidän voimaantumisensa näkyy myös parempana työntekijyytenä.

Eläinlääkäripalvelujen saavutettavuus on One Health -näkökulmasta katsottuna terveyttä edistävää niin eläimille, niiden läheisyydessä eläville ihmisille kuin lähiympäristölle. Mikäli eläinlääkäripalvelujen huono alueellinen saavutettavuus kohdistuu alueelle, jonka väestö on värillistä ja köyhää, valtionrajojen sisäiset eriarvoisuudet ja terveysriskit kasaantuvat ja korostuvat. Eläinlääkärin ammatin harjoittaminen on siten yksi vakiintunut ja tarpeellisuutensa osoittanut työnteon muoto, jossa monimuotoisuuden kohtaaminen tulee olemaan yleisempää. Kun tunnistetaan, miten eriarvoisuutta voimistavat osatekijät kasautuvat, niitä voidaan purkaa täsmälleen samaa ongelmavyyhtiä avaten.

90 % amerikkalaisista eläinlääkäreistä on valkoihoisia eli ammattiin kouluttautuminen ei siinä mielessä ole edustanut aiempina vuosikymmeninä samaa monimuotoisuutta, joka kuvaa Yhdysvaltojen väestörakennetta nyt ja tulevaisuudessa. Vaikka halu auttaa eläimiä työnä on tärkeä lähtökohta, yliopistossa opiskeleminen maksaa paljon. Sosioekonomisen eriarvoisuuden tasoittamiseksi monet järjestösektorin toimijat ovat alkaneet lahjoittaa stipendejä, auttaneet ylittämään ihonvärin, etnisen alkuperän ja köyhyyden asettamia korkeakouluopiskelun esteitä ja näin parantaneet ei-valkoisten ihmisten pääsymahdollisuuksia eläinlääketieteen opintojen pariin. Lemmikkien auttamiseksi pyritään kehittämään ajantasaisia ratkaisuja, joten myös auttamiseen keskittyvän ammatin on nähtävä uudistuvan samoilla perusperiaatteilla.

Lopuksi

Konferenssipäivän aikana pureskeltiin isoja asioita aina kiintymyksen määrittelystä monimuotoiseen tulevaisuuden työelämään ja maahanmuuttajan lemmikkikoiran passiin. En tutustunut etukäteen ohjelmaan kovinkaan tarkasti, joten odotin lähinnä videoita eläinavusteisten menetelmien toteuttamisesta. Ainostaan lounastauolla näytettiin hieman videota, kun lapset opettivat koiria matkimaan itseään eli hyödynsivät Do As I Do -menetelmää. Muilta osin päivä oli hyvin teoreettinen ja siksi ajatuksia herättelevä. Toivon mukaan onnistuin tallentamaan osan näistä kiinnostavista keskusteluista tähän tekstiin.

Luettavaa ja kuunneltavaa

© Jirka Vierimaa. Tekstin kopioiminen vain kirjoittajan luvalla.