Valintoja, valintoja…

Julkaistu 4.4.2021 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Mielestäni vitsaileminen ensimmäisen maailman ongelmilla (engl. first world problems) on niiden minäkeskeisyyden ja vähäisten haittavaikutusten vuoksi hauskaa. Ne muistuttavat, millaisessa valinnanmahdollisuuksien runsaudessa elämme arkeamme. Monista vaihtoehdoista valitsemisen mahdollisuus voi olla hyväosaisille ihmisille niin toisteinen arkirutiini, ettemme edes huomaa valitsevamme monista vaihtoehdoista koko ajan.

Ensimmäisen maailman ongelmista johtuvaa harmitusta aiheutuu myös lemmikkikoirista. Onhan se ilmiselvä pettymyksen paikka, jos keskellä talvea lämpimässä hallissa treenatessa vain kahdeksan toistoa kymmenestä onnistuu. Joskus purnaamme vastaan siitä, kuinka tylsäksi käy verrytellä koiran kanssa tai suunnitella tulevaa lajiharjoittelua. Positiivinen vahvistaminenkin menee aivan liian pitkälle, kun koirat saavat valita koulutuspalkkionsa. Korkeaenergiset koirat saisivat puolestaan hiljentyä ja mennä itseensä, kun tarvitsevat koiramaista tekemistä niin paljon ja niin säännöllisesti.

Ensimmäisen maailman ongelmat ovat huvittavuudestaan huolimatta meille hyvin todellisia ja vakavia. Ne voivat riittää oikeutukseksi jopa koirien perustarpeiden ohittamiseen. Asiat, joita sanomme ja teemme koirien kanssa, voivat olla täydessä ristiriidassa keskenään tai ne voivat olla lähinnä makuasioita. Silloin joudumme miettimään tarkasti, missä määrin meillä on aihetta vilpittömästi ja tekoihimme pohjaten kutsua lemmikkikoiriamme omaisuuden ja välineiden sijaan harrastuskavereiksi, kumppanieläimiksi ja perheenjäseniksi.

Pakotettujen valintojen moninaiset seuraukset

Valinnanmahdollisuuksien karsiminen muuttaa valintatilanteita ja niiden seurauksia hyvin erilaisiksi. Silloin, kun valittavana on vain yksi vaihtoehto, puhutaan pakotetusta valinnasta. Se on vapaan valinnan vastakohta, jossa teoreettisesti ajatellen mikään ei rajoittaisi valitsemista rajattomien mahdollisuuksien joukosta. Eläinkoulutuksessa pakotettuja valintoja käytetään jatkuvasti ja siitä riippumatta, suosiiko ihminen enemmän palkitsemiseen tai pakkokeinoihin painottuvia koulutustapoja.

Jos Puppe-koira tavoittelee hyppimällä kädessäni olevaa lempileluaan ja sanon sille leikkipalkkioon aiemmin paritetun vihjesanan ”Istu!”, annan sille lelun saamiseksi vain yhden vaihtoehdon. Valinta eli leikkimään pääseminen vasta istumisen seurauksena on pakotettu palkitsemisesta ja palkkioiden käytön tunnetuista myönteisistä hyvinvointivaikutuksista huolimatta. Esimerkistä tietysti välittyy aivan ensimmäisenä, että harjoitusasetelma ohjaa koiraa ennemmin hyppimään kuin istumaan. Suunnitelmallisen kouluttamisen näkökulmasta harjoitustilanteen tulisi kuitenkin ensisijaisesti johdatella koiraa tekemään ja toistamaan ihmisen keksimän suunnitelman kannalta olennaisimpia asioita. Nyt Puppe-koiran näkökulmasta voidaan väittää, että olen tehnyt lelun saamisen mahdolliseksi ennemmin hyppimisen kuin istumisen avulla.

Pakotettu valinta tarkoittaa eri asiaa kuin pakkokeino. Pakotetussa valinnassa koiralle jää aina toinenkin vaihtoehto: kieltäytyminen. Pakkokeino puolestaan korostaa yhden ainoan mahdollisuuden ehdottomuutta eli pakkokeinojen avulla mahdollisuus kieltäytymiseen poistetaan kokonaan. Pakotetussa valinnassa koira voi kieltäytyä istumisesta esimerkiksi seisomaan pysähtymällä ja jäädä sen seurauksena ilman leikkiä välittämättä asiasta. Voin tietysti ennakoida tämän pitämällä koiran hihnassa ja poistamalla lähistöltä kaiken muun huomionarvoisen. Silloin koira kiinnostuisi tavoittelemaan leluaan minulta pelkästään koulutustavoitteideni mukaisesti. Sen myötä uskaltaisin myös väittää kouluttavani koiraa hyvin, koska asetan koiran onnistumaan ja palkitsen sitä onnistumisista ruhtinaallisesti sen lempilelulla. Siinä, missä pakotettu valinta on toteutettu kokeellisen eläintutkimuksen historiassa ”tienaa ravintosi tai näänny siihen” -periaatteella, nykyiset lemmikkikoirien hyvinvointikäytännöt ovat ihan toista luokkaa. Pakotetusta valinnasta kieltäytymisen seuraukset jäävät tällöin lyhytkestoisiksi ja koirat saadaan koukutettua mekaaniseen suorittamiseen. Ajattelemme tekevämme hyvää, kunhan käytämme palkkioita.

Toisaalta voin olla kriittinen omaa toimintaani kohtaan ja tunnistaa, miten nostan onnistumisprosenttiani vähentämällä koiran valinnanmahdollisuuksia. Lähestymistapani pakotetun valinnan kohdalla on siis rajallinen ja sopii parhaiten esimerkiksi uuden taidon opettamisen alkuvaiheisiin, verryttelyyn ennen muita harjoituksia tai paikkaehdollistamiseen uudelle harjoituskentälle saapuessa. Kuvailemani Puppe-koiran pakotetun valinnan seuraukset näkyvät tavallisesti yksittäisten onnistuneiden istumisten ohella haluttomuutena lelusta irrottamiseen, koiran itsenäisenä leikkimisenä ihmisen irrottaessa lelusta ja kontaktin keskeytymiseen lelusta irrottamisen jälkeen. Vaatimusten päättyessä nähdään siis hyvin selkeästi, saatiinko harjoituksen asetelman avulla aikaan harjoitusta jatkossa edistäviä sosiaalisia palkkioita. Uusia sosiaalisia palkkioita tulisi muodostua harjoittelun ohella niinkin yksinkertaisesta syystä, että koiria kouluttaessa olemme vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Siten palkitsemiseen käytettävien välineiden, kuten ruoan, lelujen, virikealustojen ja palkkioautomaattien, käyttämistä pystytään suunnitelmallisesti vähentämään tai viivyttämään harjoitusten edetessä.

Pakotetun valinnan seuraukset voivat syödä koiran suosiman palkkion tehokkuutta koulutuspalkkiona. Koira saattaa haluta lelun, mutta samalla se saattaa oppia hyvin hitaasti erottelemaan, muistamaan ja toistamaan, mitä tekemällä lelun saa palkkioksi. Tämä voi kuulostaa lillukanvarsiin tarttumiselta, mutta pakotetun valinnan monille tuntemattomien seurausten vuoksi koirankoulutuksessa oikeutetaan pakkokeinojen käyttämistä. Pakkokeinojen tarpeellisuuden ajatellaan johtuvan palkitsemisen riittämättömyydestä eli yksinomaan käyttäytymisen seurausten kontrolloinnista. Sylttytehdas löytyy kuitenkin käyttäytymisen mahdollisuudet rajaavasta harjoitusasetelmasta, joka perustuu pakotettuihin valintoihin ja epäonnistumisten järjestämiseen niiden myötä.

Koiran asettaminen pakotettujen valintojen tekemiseen ei tarkoita, että yhden ainoan vaihtoehdon saaminen olisi sille vain ja ainoastaan surkeaa koettuna ja sen hyvinvoinnille haitallista. Pakotetun valinnan järjestäminen ei tarkoita samaa kuin pakkokeinojen käyttäminen silloin, kun koiralla on mahdollisuus kieltäytymiseen ilman pakko- tai rankaisukeinoja kieltäytymisen seurauksena. Kun pakotettu valinta tarkoittaa käytännön tasolla harjoitusasetelman rajaamista kotona koiralle pysyvästi turvallisessa ja häiriöttömässä ympäristössä tiheätahtisesti palkitsemalla, sen haitalliset seuraukset jäävät hyvin vähäisiksi ja pysyvät ennakoitavina. Puhutaan lähinnä suunnitelmien nyansseista eli koiran pystyessä kotona 30 sekunnin opetettuun suoritukseen 10 kertaa peräkkäin, toisessa paikassa kilpailevien palkkioiden, houkutusten ja häiriötekijöiden aikana kesto- ja toistomäärä pudotetaan ensin vähintään puoleen onnistumisten varmistamiseksi. Pakotettu valinta yhdistettynä harjoittelun suunnitelmallisuuteen voi tällä tavalla poistaa pakkokeinojen tarpeen kokonaan. Samalla avautuu polku uusien sosiaalisten palkkioiden muodostumiseen.

Koira valitsee suosionsa perusteella

Ilman koirankoulutuksen mukana pysyvästi roikkuvia ensimmäisen maailman ongelmia olisin aloittanut tämän blogitekstin koirien preferensseistä. Realismin ja tarkkuuden nimissä halusin kuitenkin painottaa pakotetun valinnan järjestämisen ja pakkokeinojen käyttämisen välistä suhdetta. Niitä kahta ei tulisi koskaan yhdistää. Vähäisten valinnanmahdollisuuksien vähentäminen koiralta estää sosiaalisten palkkioiden muodostumista harjoittelun myötä. Tieteelliseen tutkimukseen ja eettiseen vastuullisuuteen perustuva eläinten kouluttaminen perustetaan palkitsemisen varaan sen vuoksi, että ihminen saa päättää likimain kaikista eläimen elinaikana tapahtuvista asioista. Jos valitsemme käyttää pakotetun valinnan harjoitusasetelmia, tarvitsemme etukäteen myös toimivia suunnitelmia niistä irrottautumiseen ilman pakkokeinoihin turvautumista. Emme voi mitenkään oppia, mitä koirat suosivat, jos jumitumme pakottamaan niitä mennen tullen. Ja silti haluamme, että ne suosisivat meitä.

Positiivisen vahvistamisen eli yleiskielisesti palkitsemisen avulla eläimiä kouluttamalla etsitään uusia tekniikoita ja lähestymistapoja, joilla voimme vähentää vähäisten valinnanmahdollisuuksien ja pakkokeinojen jonkinasteisen välttämättömyyden haittavaikutuksia. Tieteellisessä tutkimuksessa pakkokeinot ja niiden haittavaikutukset tunnetaan itse asiassa paljon paremmin kuin palkitsemisen edut ja myönteiset hyvinvointivaikutukset. Sen vuoksi ei voida perustellusti väittää, että pakkokeinot olisivat tarpeellisia koirien oppimisen tai niiden kanssa missään menestymisen kannalta.

Koirien koulutuksessa käytetään tavallisesti sellaisia palkkioita, joita koirat suosivat. Suosiminen selvitetään koiran yksilöllisiä valintoja seuraamalla eli vaihtoehtoisia palkkioita tulee olla vähintään kaksi erilaista. Suosimisjärjestyksen voi selvittää tarkasti erilaisten testimenetelmien avulla, joita käytetään myös koirien virikkeistämiseen sadepäivinä ja sairaslomilla. Useimmat lemmikinomistajat kuitenkin arvioivat koulutuspalkkioiden arvoa erilaisten makupalojen tai lelujen avulla ja seuraten, mikä kokeilluista palkkioista lisää parhaiten kontaktia omistajaan. Riittävän hyvä palkkio on sellainen, että koira on heti edellisen palkitsemisen päätyttyä valmis jatkamaan harjoitusta, jonka avulla voi saada seuraavan palkkion. Tavoitteellisessa harjoittelussa viiveettömyys perustetaan toimiviin koulutuspalkkioihin, joiden myötä koiran suoritustasosta saadaan ihmiselle ennakoitavissa olevia havaintoja.

Valinta palkkiona koulutustilanteessa

Valinnan lisääminen koulutuspalkkioihin voi tuoda koiralle harjoitteluun todella paljon lisäintoa. Monet harmittelevat, kuinka heidän koiransa tekevät tehtäviä ainoastaan namipalkan vuoksi välittämättä sosiaalisista palkkioista. Yhteistyötä ja -ymmärrystä ei yhtäkkiä ole, jos koiran maha täyttyy tai makupalat jäävät kotiin. Esimerkiksi hihnakäyttäytymisen harjoittelussa hihnan kiristyminen saattaisi olla namipalkkioiden loputtua koiraa selkeimmin ohjaava käyttäytymisen seuraus, jolloin harjoittelusta tulee ihmisen tahtomattakin pakkokeinojen haittavaikutuksille altista.

Valinnan käyttäminen koulutuspalkkiona on yksinkertaista. Järjestä ensin harjoitusalue, jonka keskellä olet koirasi kanssa tyhjin taskuin. Harjoitusalueen yhdellä reunalla voi olla koiran ihmiskavereita, toisella kannellisia herkkupurkkeja, kolmannella rauhallinen reuna-alue ja neljännellä kassillinen leluja. Harjoituksessa saa olla saatavilla vaikka viidenlaisia palkkioita.

Voit käyttää valintaa palkkiona koulutustilanteessa siten, että teetät koiralle ensin yksinkertaisia tehtäviä yhden toiston kerrallaan ja vapautat koiran valitsemaan palkkionsa välittömästi jokaisen onnistumisen seurauksena. Tee niin varmasti onnistuvia harjoituksia, että koira lähtee valitsemaan palkkion vasta tehtävässä onnistumisen jälkeen saatuaan sinulta siihen luvan. Älä vaadi ihmeellisyyksiä, koska koiran tarvitsee ensin oppia valinnanmahdollisuutensa. Se ei katso tilannetta aikuisen ihmisen silmin, vaan sen täytyy ensin touhuta ja kokeilla kaikki vaihtoehdot läpi. Se saattaa jäädä hämmentyneenä lähellesi ja jos itse tulkitset tämän kutsuna rapsutteluun, koira saattaakin vasta sen jälkeen lähteä hakemaan lelua ja tarjota sitä leikittäväksi.

Koiran omaehtoisen palkkion valitsemisen lisäksi voit laittaa koiran suosimat palkkiot TOP5-järjestykseen, nimetä eri palkitsemistavat ja käyttää niitä monipuolisesti osana tavoitteellista harjoittelua. Esimerkiksi itsehillintää vaativasta pitkäkestoisesta tehtävästä voi järjestää palkkioksi railakkaan leikin, jonka jälkeen koira pystyy keskittymään namipalkalla tehtäviin nopeiden aloitusten tekniikkaharjoituksiin. Harjoitusten tauoilla koiran kanssa voi kävellä ja harjoitusten päätteeksi koiran kanssa voi vielä jäädä istuskelemaan ja rapsuttelemaan hetkeksi.

Erilaiset palkitsemistavat, kuten vauhdikas lelulla leikkiminen, makupalojen suoraan kädestä suuhun syöttäminen ja rennompi rapsutteluhetki, kannattaa nimetä erikseen. Ne sisältävät erilaisia käyttäytymisiä, joilla on erilaisia fysiologisia seurauksia. Herkulliset makupalat eivät täytä ravinnonhankinnan tarvetta välttämättä riittävän hyvin, mutta niiden kohdalla palkitseminen tapahtuu tiheään tahtiin. Intensiivisyys voi muistuttaa leikkimällä palkitsemista, mutta koira jää oletettavasti leikkimisen jälkeen hyvin erilaiseen vireystilaan. Namipalkkioiden jälkeen koira saattaa janota lisää toimintaa, kun palkkioleikin jälkeen sitä lähinnä janottaa. Palkitsemistapaan liitetty vihje kertoo koiralle silmänräpäyksessä mitä on luvassa, millaiseen tahtiin ja millaisin seurauksin. Filosofisesti orientoituneet ihmiset voivat kiinnostua tarkastelemaan näin yksinkertaista ja käytännönläheistä ehdollistamista yhtenä esimerkkinä eläinten kyvystä ajassa matkustamiseen. Vuorovaikutuksesta innostuneet kouluttajat huomaavat puolestaan, miten palkitsemistapojen hallinta tarkoittaa käytännössä hyvin välitöntä koiran käyttäytymisen hallintaa. Palkkiomerkit johtavat koiran näkökulmasta hyvien ja helppojen valintojen tekemiseen.

Palkitseminen, huomiotta jättäminen vai rankaiseminen?

Käyttäytymisen tilannekohtaisten seurausten pohtimisen taustalle tarvitaan aina jonkinlainen konkreettinen käsitys harjoitustilanteesta ja siinä olevista valinnanmahdollisuuksista. Todellisuudessa meillä ei kovinkaan usein ole käsillä sellaisia tilanteita, että joutuisimme tekemään valintoja palkitsemisen, huomiotta jättämisen tai rankaisemisen välillä. Voimme toki kuvailla mehustellen esimerkkitilannetta, jossa koiranpentu syöksyy tuulenpuuskan lennättämän lehden perässä autotielle eikä valitse taluttajan taskussa olevia herkkuja. Koiranpennun innostuminen lentävien lehtien jahtaamisesta ei kuitenkaan johdu huonoista palkkioista, vaan lajityypillisistä käyttäytymistaipumuksista. Sen vuoksi tuulisella säällä voi kulkea jossain muualla kuin liikenteen seassa tai vähintään sopivalla välimatkalla ajoradasta. Lisäksi koiranpennun taluttajalla on kaikki valta vaikuttaa taluttimen pituuteen. Jälleen kerran voidaan palata valmistautumiseen ja valinnanmahdollisuuksien järjestämiseen. On ihan ensimmäisen maailman ongelma asettaa koira tekemään omien toiveiden vastaisesti ja laittaa se sitten vastuuseen väärästä valinnasta. Sehän kuulostaisi lemmikinomistajan vastuun välttelemiseltä, koska turvallisuus on ennalta järjesteltävissä oleva koiran perustarve.

Tavoitteellisessa harjoittelussa monilla on käytössään yleisimmin kolmesta seitsemään nimettyä palkitsemistapaa, joiden avulla kontrolloidaan kymmenestä sataan koiralle opetettua taitoa. “Huonoimmat” suoritukset palkitaan vähemmällä toiminnalla ja hitaammalla tahdilla kuin tavoitellut ja ihanteelliset suoritukset. Onnistumisia varmistavat harjoitukset myös alkavat verryttelyllä eli harjoiteltavien taitojen aktivoinnilla. Näillä tavoilla koirat oppivat tarkemmiksi eli kiinnittämään huomiota, mitä niiden tekemistä valinnoista seuraa. Ne alkavat työskennellä aktiivisemmin saadakseen arvokkaampia palkkioita. Tällöin ihmisen täytyy huomioida, että palkkion täydellinen puuttuminen on seurauksiltaan rankaisukeinoksi luokiteltava, eikä sen vaikutusta omaan koiraan kannata kokeilla hyvään onneen luottaen. Etenkään pidemmän aikavälin koulutustavoitteissa koiran motivaatiota ei kannata rakentaa sen kahtiajaon varaan, että se joko saa tai ei saa palkkiota. Sillä tavalla opettaa koiran vain kenkkuilemaan kanssaan ja päätyy avautumaan ensimmäisen maailman ongelmistaan, kuten koiran kunnioituksen puuttumisesta, sosiaaliseen mediaan. Koulutustavoitteesta huolimatta koiran mahdollisuus palkkioon kannattaa aina varmistaa.

Myös taitavasti tehtyjä koulutussuunnitelmia päivitetään jatkuvasti, oikeastaan hieman jokaisen harjoitussarjan myötä. Käytännön harjoittelu tuottaa hyvän ymmärryksen koiran yksilötason nyansseista. Suunnitelman tekeminen kannattaakin perustaa lähinnä harjoitusasetelman miettimiseen ja ennalta-arvattaviin kompastuskiviin. Todellisuudessa kun koulutustilanteiden ongelmakohdissa ei ole kyse palkitsemisen, huomiotta jättämisen ja rankaisemisen välisistä valinnoista. Olosuhteet vaikuttavat todella paljon. Ensinnäkin pakotetun valinnan tilanteissa palkitseminen ei välttämättä ole edes mahdollista tai jää tehokkuudeltaan keskinkertaiselle tasolle. Huolellisemmin suunnitelluissa tilanteissa palkitsemista voidaan puolestaan toteuttaa harkitusti viidellä erilaisella tavalla ja voimakkuudella niiden tarkat seuraukset ennakoiden. Joskus koiran huomiotta jättäminen niin sanotun virheen sattuessa johtaa kolmen sekunnin kuluttua alkavaan onnistumisten sarjaan ja toisinaan harjoituksen keskeytymiseen kokonaan. Harjoitustilanne voi myös altistaa koiraa niin voimakkaalle välttämistarpeelle, että vain tilanteen jatkumisen välttäminen on helpottavaa ja toisinaan välttämistarpeen ollessa riittävän vähäinen, se voidaan ohittaa tehokkaan palkitsemisen avulla. Koira voi myös työskennellä vain myöhempiä vaatimuksia välttääkseen tai toistaa asioita, joista se on tottunut saamaan neutraalia palautetta. Tätä listaa ja sillä kikkailemista voisi jatkaa loputtomiin käyttäytymisen laajuuden vuoksi. Siksi harjoituksen asetelma ja siihen perustuva suunnitelma tulee avata aina huolellisesti, jos aikoo kommunikoida koirien kouluttamisesta ymmärrettävästi ja spekulointia säästellen.

Kun koiran kerran ja kunnolla koukuttaa tavoittelemaan sen eniten suosimia palkkioita, niitä ilman jääminen ilman ennakoitavuutta aiheuttaa esimerkiksi monille tuttuja kesken harjoittelun hyytymisiä, vihjesanojen jälkeisiä vinkumisia, suorituksen aikana haukkumisia sekä häiriöihin reagoimisen kynnyksen madaltumisia. Etenkin pitkäkestoisissa suorituksissa koiran voi olla mahdotonta tunnistaa, milloin palkkio tulee viiveellä ja milloin sitä ei tule ollenkaan. Ihmisellä on kaikki mahdollisuudet ennakoida tällaisen ansan virittymistä. Huonot suoritukset eivät nimittäin vahvistu, vaikka koiran ohjaisi heti epäonnistumisen jälkeen tekemään helpon tehtävän, josta saa keskinkertaisen palkkion ja jonka jälkeen harjoitus jatkuu.

Lopuksi

Koulutusmenetelmien läpinäkyvyyttä voidaan parantaa kuvailemalla harjoitusasetelmia. Niiden avulla pystytään ennakoimaan, mitä koira voi valita harjoituksen alkaessa ja sen aikana. Jokainen koiran kanssa käytännössä harjoitellut tietää, että joskus harjoitus menee alusta alkaen aivan metsään. Silloin kannattaa pitää tauko ja lähteä hetkeksi kävelylle.

Pakotettu valinta tarkoittaa eri asiaa kuin pakkokeinot. Pakkokeinot ovat käyttäytymisen seurauksia ja pakotettu valinta valinnanmahdollisuuksien voimakasta rajaamista. Koiran fyysisestä terveydestä, hyvinvoinnista ja lajityypillisten tarpeiden täyttymisestä huolehtimisen myötä pakotettu valinta tarkoittaa käytännön koulutustilanteissa helpoksi rajattuja oppimistilanteita. Niiden avulla uusien taitojen alkuharjoittelu muuttuu yksinkertaisemmaksi, eikä ympäristön houkutusten ja häiriötekijöiden kanssa tarvitse kilpailla. Jokainen koira ihmisineen hyötyy siitä, että taitojen perusteita harjoitellaan alkuun kotioloissa tiheään tahtiin palkitsemalla.

Pakotetun valinnan ja pakkokeinojen yhdistäminen aiheuttaa koirille ilmeistä ja välitöntä haittaa. Etenkään eläinten kouluttamisen ammattilaiset eivät voisi millään perusteilla oikeuttaa sellaisia toimintatapoja. Ensimmäisen maailman ongelmilla vitsailemisen tarkoituksena onkin muistuttaa siitä, miten paljon voimme itse vaikuttaa koiriemme käyttäytymiseen jo ennalta. Jos tekee mieli luovuttaa epäonnistumisten edessä tai oman jaksamisen vuoksi, tavoittele mieluummin vähäistä hyötyä kuin ilmeistä haittaa. Koira on lemmikkieläin, joka kykyjensä rajoissa tekee ihmistä miellyttäviä asioita saadessaan mahdollisuuksia niihin.

© Jirka Vierimaa. Tekstin kopioiminen vain kirjoittajan luvalla.