Viivytetyllä vihjeellä lisää kestoa suorituksiin
Julkaistu 10.7.2025 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa
Koiran kouluttamista harrastaville aasinsiltojen ystäville pidemmän keston, sarjojen ja käyttäytymisketjujen opettaminen on mielekästä. Se tarjoilee ajattelun ja assosiaatioiden luomisen haasteita, joita ei kirjoitella vain paperille, vaan nähdään selkeinä palasina koiran käyttäytymisvalikoimassa. Esimerkiksi pentukurssilla opetetun namikädestä perääntyvän luopumisen tai tyhjään kämmeneen tehdyn kuonokosketuksen voi myöhemmin yhdistää osaksi käyttäytymisketjua, jossa koira oppii työskentelemään pidempään yhdellä palkkiolla ja lisäksi etääntymään ohjaajasta. Meille ihmisille aasinsiltojen tekeminen toimii kuin mieleen palauttamisen muistitekniikka, mutta koirille nämä assosiaatiot jäävät hämärän peittoon.
Shaping eli käyttäytymisen asteittainen muodostaminen tarkoittaa teknisesti ottaen pienten toisiaan seuraavien käyttäytymismuutosten vahvistamista, jonka avulla lähestytään lopullista (yleensä koiralle uutta) kohdekäyttäytymistä. Esimerkiksi esineeseen tarttumisessa koiran halutaan ensin tähtäävän kuononsa kohti esineen tarttumispintaa, sen jälkeen aloittavan tarttumisen ja vasta tarttumisotteen muodostuttua nostavan esinettä, hakevan sen aiemmin opitulla tekniikalla hieman kauempaa ja lopulta tuomalla esineen ihmisen käteen. Mitä enemmän vapaata pohdiskeluaikaa koiralle annetaan shaping-prosessin aikana, sitä useampia asioita se ehtii kokeilla. Kyse on siis yhden kontekstin sisällä tapahtuvasta taitoharjoittelusta erillisvahvistamisen keinoin.
Syy sille, miksi shaping voi aloittelijalle vaikuttaa kilpailulajeihin sopimattomalta lähestymistavalta, on juuri koiran vapaus varioida käyttäytymistään. Ja näinhän se pelkkää perustekniikkaa hyödyntämällä olisi, koska kilpailusuorituksessa alkuharjoittelun kaltaiselle shapingille ei ole enää sijaa. Lopullisena tavoitteena ei ole vähittäisen onnistumisen operantti valikointi jatkuvan vahvistamisen avulla, vaan valmiiden suoritusten asettaminen arvioitavaksi lajin omilla pelisäännöillä. Jatkuvan vahvistuksen yllättävän pitkä viivästyminen alkaisi tuttuja tehtäviä toistamalla näyttäytyä koiralle vahvistuksen puuttumiselta, koska pitkää kestoa ja palkkiotta jäämistä on vaikea erottaa toisistaan. Kun ennakoitava ja tavoiteltu vahvistus puuttuu, kohdekäyttäytyminen alkaa sammua ja jokin toinen aiemmin vahvistunut käyttäytyminen astelee sen paikalle.
Pitkiä suorituksia sheipataan ja vieläpä onnistuneesti. Tarvitaan vain kirkkain suuntaviivoin etenevät toimintatavat, jotka kertovat koiralle ennakoitavasti, että saman käyttäytymisen jatkaminen tuottaa varmemman vahvistuksen kuin muun käyttäytymisen kokeileminen. Tässä kohtaa ketjuttaminen astuu kuvioihin. Jos koira nyt osaa jo hakea esineen läheltäni, seuraavaksi sen tulisi oppia odottamaan lupaa, vihjettä tehtävän aloittamiseen. Odottamisessa kesto kasvaa asteittain vaihdellen, jotta koiran mielessä tikittävä kello ei pysty laskemaan harjoituksen vain vaikeutuvan tasaisesti. Jos odottaminen käytännöllisemmin tarkoittaa vieressäni perusasennossa istumista ja katsekontaktin yhtäjaksoista säilyttämistä, vihje esineen hakemiseen tulee vain siitä. Mikäli perusasentoa ei ole aiemmin vahvistettu eikä nytkään vahvisteta erikseen riittävästi ja se johtaa aina ennakoitavasti esineen hakemiseen, olemme alkuharjoittelun shaping-tilanteessa, jossa on vain yksi konteksti. Se johtaisi koiran itsenäiseen lähtöön esineelle, mutta on ennen kaikkea yhdistynyt jatkuvaan vahvistamiseen – siis suoran palkkion saamiseen. Kun suora palkkio perusasennosta puuttuu ja vaihtuu yllättäen esineen hakemiseen (mikä olisi oletettavasti nyt jo koiraa motivoivaa tekemistä), koira ketjuttaa ennakoitavat tapahtumat toisiinsa. Näin perusasennon vahvistuksen puuttuminen johtaa palkkion sen avulla tavoittelun sammumiseen.
Ratkaisu on yksinkertainen: perusasennon onnistunut suorittaminen yhdistetään seuraavan tehtävän vihjeeseen ja tämän vihjesanan sanomista viivästetään. Jos otan käyttöön pentukurssilla opetetun kuonokosketustempun, lisään perusasennosta poistettavan suoran palkkion siihen. Se, mitä koira perusasennossa odottaa, on vihjesana, jonka jälkeen annan käden tökättäväksi ja palkitsen osumasta välittömästi aiemmin hyväksi toteamallani palkitsemistavalla.
Tällä tavalla koira oppii yksinkertaisen kaavan keston harjoitteluun. Tee perusasento ja odota kuonokosketuksen vihjettä. Sen jälkeen kuonokosketuksen saa tehdä välittömästi ja palkitseminen alkaa jo ensimmäisestä osumasta. En vaihtele palkkion ajankohtaa, se tulee pidemmän suorituksen jälkeisestä pikkutehtävästä heti. Vaihtelen vain sitä ajallista viivettä, jonka jälkeen annan mahdollisuuden tökätä kättä välittömän vahvistuksen motivoimana. Tämä on myös koiran tasaisemman vireen säilymisen kannalta erittäin olennainen osatekijä harjoittelussa ja siksi nykyisin varsin yleinen ja suosittu tekniikka.
Erikseen opetettu vihjesana esineen hakemiselle voidaan yhdistää perusasentoon ja yleistää tätä samaa toimintatapaa. Jos koira onkin nyt epävarma lähtemään esineelle perusasennosta, esineen hakemisen vihje on liian heikko ja vaatii vielä toistoa. Tämä tarkoittaa, että koira tarvitsee ikään kuin kuunteluharjoituksia erottaakseen shapingin yhden kontekstin uudesta konseptista, jossa onkin kaksi toisistaan eroteltavaa, ketjun etenemisen kannalta relevanttia, kontekstia. Sen jälkeen myös esineen palauttamisen harjoittelussa hyödynnetään samaa vihjeen viivyttämisen tekniikkaa. Aluksi koira voi saada suoraan palkkion esine suussa ohjaajan lähestymisestä ja sitten eteen istahtamisesta, jotta siihen muodostuisi alustavasti kestoa, mutta sen jälkeen jälleen käytetään jotain erikseen harjoiteltua pikkutehtävää. Vihjeen jälkeen esineestä irrottamisen tulee ensin johtaa palkitsemiseen suoraan, jotta koira alkaisi tavoitella vahvistusta pitämällä kiinni esineestä. Kun pitoaikaa aletaan lisätä, koiran assosiaatio suorasta palkkiosta hämärtyy, joten jatkuva vahvistus vain siirretään toiseen tehtävään, irrottamiseen.
Lopulta harjoitus tulee kiertämään kehää, jolloin harrastuslajin olennaisimmat suoritukset korostuvat. Jos noutosuoritus aloitetaan perusasennosta ja se päättyy siihen, perusasennon tulee olla vahva, pitkäkestoinen ja täysin sujuva käytettäväksi osana muiden taitojen harjoittelua. Perusasento ei saisi juurikaan muuttua harjoituksen aikana, koska silloin sitä seuraavatkin osaset alkavat liikahdella, eikä palapeli pysy lopulta enää koossa. Jos perusasentoa tarvitaan useampaan osasuoritukseen peräjälkeen ja sitä seuraa aina jokin aktiivinen, mahdollisesti hyvin itsenäinenkin suoritus, koiran ohjaajalla on periaatteessa yhtä hyvät mahdollisuudet joko vahvistaa perusasentoa viivytetyillä vihjeillä tai sammuttaa sitä päästämällä perusasennossa turhautuva koira tekemään tehtäviä. Kyse on, kuten keston opettamisen alkuvaiheilla, seuraavan tehtävän vihjeen ajoittamisesta.
Kokonaisen noutosuorituksen aloittaminen perusasennosta, jatkuen esineen luovuttamiseen ohjaajan edessä ja suorituksen päättyminen jälleen perusasentoon sisältää tällä tavalla tehtynä kolme viivytettyä vihjettä. Peruasennosta odotetaan vihjettä esineen hakemiseen, palautuksessa odotetaan vihjettä esineestä irrottamiseen ja irrottamisen jälkeen odotetaan vihjettä takaisin perusasentoon. Tällaistakin kokonaista suoritusta voi edelleen vahvistaa lisäämällä loppuasentoon pikkutehtävän, kuten sen aiemmin käytetyn kuonokosketuksen, josta aloitetaan välitön palkitseminen. Näin vältytään harjoittelutavan muuttamiselta ja siltä tosiseikalta, että yleensä noudon jälkeen koiran haluttaisiin suorittavan vielä lisää. Jatkuva vahvistus, suoran palkkion saaminen jokaisesta onnistumisesta pidetään harjoittelussa mukana, jotta pitkälle opetettu käyttäytyminen ei siirtyisi sammuttamisen alle, eikä alkaisi enää isojen toistomäärien ja suunnitelmallisen toistamisen jälkeen vaihdella.
Aiemmassa tiivistetyssä ja yleisluontoisessa esimerkissä perusasento on kuin pikajuoksijan asettuminen lähtötelineisiin. Sen osion onnistuminen määrittää tulevia suorituksia, jotka vahvistuvat toiminnallisesti osasuorituksissa eteenpäin siirtymällä. Viivytetyn vihjeen tekniikalla käyttäytymisen positiivinen hallinta kantaa koirien koulutuksessa todella pitkälle ja antaa itsenäisempien suoritusten aikana koiralle vapautta myös varioida käyttäytymistään. Jos haettavaa esinettä joutuukin etsimään, tarvitaan koiran omaa nenää ja jalkoja. Suunnitelmalliseen harjoitteluun on siten syytä rakentaa kerrallaan yhden käyttäytymisen vahvistumisen ja sen vaihtelemisen toisistaan eroteltavat mahdollisuudet välittömyyden ja viivyttelyn työkalujen avulla.
© Jirka Vierimaa