LIMAsta LIFEen

Julkaistu 18.12.2023 | Kirjoittanut Jirka Vierimaa

Oikeudenmukaisuus on noussut viime vuosikymmenten aikana tärkeäksi puheenaiheeksi kaikessa ihmisten toiminnassa ja niin myös eläinten kouluttamisessa. Varsinaisena hidasteena toimii kuitenkin ihmiselle tyypillinen muutosvastarinta uudenlaista ja muodoltaan tuntematonta kohtaan. Esimerkiksi Suomessa koirien koulutuksessa väännetään peliaikaa venyttäen edelleen kättä siitä, missä määrin rankaisu- ja pakkokeinot ovat oikeutettuja koiran elämän jatkumisen kannalta. Tämä vuodesta toiseen jatkunut keskustelu ei silti opeta meille paljoakaan uutta siitä, millaisia ovat eläimille hyvät koulutusmenetelmät ja mitä hyvää kouluttamisella on mahdollista saada aikaan.

Käytännönläheisestä tekemisestä koirien kanssa tulee hyvin herkästi ihmisen identiteettiä ja yksityiselämää koskeva näennäisesti filosofinen keskustelu, jossa etiikka rajautuu epäkäytännölliseksi toimintamahdollisuuksien jarruksi. Nykytilanteessa, missä kaikenlainen tietäminen pirstaloituu pieniksi palasiksi, on tosin tarpeetonta etsiä sopivaa ja kuvitteellisesti parasta syyllistä omille asenteillemme. Voimme yhtä lailla keskittyä etsimään eläinkoulutuksen ihmislähtöisen ihannetilanteen ja eläimen hyvinvointihaittojen välisestä metelistä ratkaisua tarjoavan kolmannen osapuolen – eläimen itsensä ilmaiseman käyttäytymisen tarkoituksen.

LIMA

2000-luvun alussa Steven Lindsay määritteli LIMA-periaatteen (Least Intrusive, Minimally Aversive) avulla, miten ihmisen tavoittelema käyttäytymismuutos voidaan toteuttaa eläinkoulutuksessa mahdollisimman inhimillisesti ja välttämällä eläimen hyvinvointiin haitallisesti vaikuttavia kajoavia keinoja. Vaihtoehdot voidaan asettaa hierarkkiseen suhteeseen, joista ihminen valitsee järjestyksessä yhden kerrallaan, kunnes tavoite on saavutettu. Kuvituksen LIMA-periaatteeseen löydät klikkaamalla tästä ja suomennettuna tästä.

Vaikka LIMA-periaatetta voi käyttää ja sitä käytetäänkin hyvin ja hyvään tarkoitukseen, silti se tarjoaa ihmisen päätöksenteon tueksi hieman valuvikaisen kehikon, jossa positiivinen heikentäminen (jolla yleensä tarkoitetaan rankaisemista tai sillä uhkaamista) esitetään edelleen varteenotettavana ja mahdollisena vaihtoehtona. Meidän ei siis välttämättä tarvitse kehittää osaamistamme, jos tieteellinen lähestymistapa validoi arkijärkisen ajatuksen ihmisen oikeudesta kajota eläimen hyvinvointiin ja vaikka kovalla kädellä. Laiskasti ajateltuna, mikäpäs siinä, jos muut tiedetyt vaihtoehdot on jo kokeiltu eikä haluttua muutosta tapahtunut.

Vähiten kajoavan menetelmän etsiminen pysyy siten potentiaalisesti kajoavana, koska suhtautuminen ja oikeutus kajoamiseen pidetään avoimena. Eläinkoulutuksessa ei ole mitenkään poikkeuksellista pyrkiä paradoksaalisesti lisäämään omia palkitsemisen mahdollisuuksia rankaisemista ja sillä uhkaamista käyttelemällä. Kukaan ei valvo LIMA-periaatteen oikeudenmukaista käyttämistä tai sitä, kuinka suunnitelmallisesti eri vaiheita käydään tai edes osataan käydä läpi. LIMA oli erinomainen tullessaan käyttöön, mutta tänään se ei ole enää riittävän sitkeä kestämään eläimille asettamiamme sosiaalisia vaatimuksia.

Kuvitellaan arkiongelmille tyypillinen tilanne, jossa koiraa kuljetetaan talutushihnassa kapeaa kulkuväylää pitkin toista koiraa kohti. Näin saadaan joidenkin – tai aika monien – koirien kanssa aikaan remmirähjäämiselle otolliset olosuhteet. LIMA-periaatteen mukaisesti ongelmanratkaisun vaihtoehtoina olisi mm. harjoitella ohittamista isommalla välimatkalla muihin (kuvion vaihtoehto 2), palkita koiraa kontaktista taluttajaan (vaihtoehto 3) tai vaikkapa viimeisenä oljenkortena eri tavoin rajoittaa riehaantuvaa tai jo riehaantunutta koiraa talutushihnan tai muiden pakkokeinojen avulla (vaihtoehto 6). Tästä puuttuu koiran näkökulma ja sen käyttäytymisen tarkoituksen ymmärtäminen. Tietysti ohitustilanteiden harjoittelusta LIMA-periaatteen mukaan voidaan tehdä oma sovellus ja tulkinta myös yhdistämällä kolme ensimmäistä kohtaa (tarpeet, tilannejärjestelyt ja palkitseminen), vaikka myötämielinen tulkinta ei vielä itsessään paranna toiminnan taustalle auki kirjoitettuja vaihtoehtoja.

LIMAa soveltaen toisten koirien ohittaminen tapahtuu joka tapauksessa liian helposti pakotetun valinnan avulla, tehtiin se sitten kauempaa, palkkioiden avulla tai rähjäämistä hihnalla estäen. Pidemmällä aikavälillä mikä tahansa näistä tavoista ja kaikkien niiden yhdistelmä voi vähentää koiran remmiräyhäämistä ihmistä tyydyttävällä ja tilanteesta selviytymistä vahvistavalla tavalla. Silti koira oppii tilanteissa ehdollistumisen avulla vain suorittamaan jotain pinnallista ilman tilanteeseen rauhallisemmin ja myönteisemmin suhtautumista. LIMAn keskeinen ongelma on sen epämääräinen monitulkintaisuus, joka ajaa hankalassa tilanteessa olevaa koiranomistajaa keskittymään yksittäisistä ohitustilanteista selviytymiseen ilman koiran ulkoiluttamisesta nauttimista yhteistyöhön motivoituneen koiran kanssa. Tällainen puutteellinen eettinen kehys sovellettuna koirien koulutukseen näkyy myös tuoreiden koirakirjojen valikoimassa ohjenuorina ja koulutusfilosofioina, miten ihmisen pitää tai ei pidä oman toimintansa koiraobjektiin suhtautua. Koiran kanta asioihin jää liian helposti huomioimatta.

LIFE

Tulevina vuosina eläinkoulutuksen ammattilaiset tulevat koettelemaan entistä systemaattisemmin Eduardo Fernandezin tuoretta LIFE-periaatetta (Least Inhibitive, Functionally Effective). Se tarjoaa kehyksen eläimen toimintamahdollisuuksien valikoiman laajentamiseen, jotta eläin voisi saavuttaa tavoittelemansa asian omalla käyttäytymisellään. Kyse ei ole aivan uudesta ja kaiken mullistavasta toimintatavasta, vaan ammattimaistuvan eläinkoulutuksen eettisen perustan yhtenäistämisestä. LIFE-periaatteen kolme pääkohtaa löydät klikkaamalla tästä.

Käyttäytyminen on koiralle väline, jonka avulla se voi vuorovaikuttaa lähiympäristönsä kanssa. Vain käyttäytymisensä avulla koira voi ilmaista, miltä jokin tilanne sen aisti- ja kokemusmaailmassa näyttää ja mitä odotuksia se herättää. Tämä taustatekijä on LIFEn ja LIMAn keskeinen ero. LIMAssa halutaan suoraviivaisemmin muuttaa käyttäytymistä, jonka muuttamiselle on jo havaittu tarvetta. LIFEssä kiinnostaa, miksi eläimen kannalta jokin käyttäytyminen on ylipäätään tarpeellista. Kun LIMA rajaa tekemistä ja vähentää haitan aiheuttamista, LIFE avaa uusia ovia osaamisen kehittämiseen tekemällä eettisyydestä keskeisesti osan ammattitaitoa.

Mainitsin ohitustilanteiden yhteydessä pakotetun valinnan. Sillä tarkoitetaan yhtä ainoaa toimintavaihtoehtoa saada palkkio. Palkkio jää saamatta, jos koira ei toimi odotetulla ja vaaditulla tavalla. Pakotetussa valinnassa kakkosvaihtoehto on siten jättää tekemättä ja jos hankala tilanne on jo meneillään, löydämme tästä itse (tarkoituksella tai tahattomasti) rakentamastamme asetelmasta niin halutessamme oikeutuksen käyttää rankaisu- ja pakkokeinoja. LIMAn mukaan voidaan järkeillä, että palkkion tulisi vain olla parempi, jotta koirakin sen valitsisi, mutta LIFEn avulla keskitytään siihen, mitä kaikkea itselleen palkitsevaa ja ihmisen tavoitteen saavuttamista edistävää koira haluaisi tehdä. Esimerkiksi remmiräyhäämisen tapauksissa koirat usein hidastavat vauhtia, vilkuilevat sivuun tai pelkistävät elekieltään ennen räyhäämiseen ryhtymistä. Ne siis pyrkivät usein aktiivisesti, joskaan eivät ihmisen silmään aina riittävän sinnikkäästi, välttämään ahtaan tilanteen eskaloitumisen. Koiran käyttäytymisen tarkastelu tällaisena yhteisymmärrystä varmistelevana tapahtumasarjana yksittäisen ja huomattavasti erottuvan riehakkaan reagoimisen sijaan kertoo, että räyhäämisen taustalla on koiran aie ja monta erilaista tapaa välttää kohtisuora lähestyminen ja totutusti stressialtis tilanne. Välttämisaikeet vain estyvät mm. talutushihnan kiristymisen ja taluttajan etenemisen vuoksi. Jos tätä hetkeä yritetään tulkita LIMA-periaatteen kautta, räyhääminen on seurausta koiran muiden eleiden ja välttämisaikeiden heikentämisestä (vaihtoehto 6). Tällaiset hetket livahtavat helposti valvovan silmän ja onnistumisen toiveiden ohi, eikä LIMAsta siinä avuksi olekaan. Ei siis ihme, miksi koirankorjauskeinot ovat lyhytnäköisiä. Osaltaan ne perustuvat koiran vastentahtoisille valinnoille annettuihin seurauksiin.

Silloin, kun toisten koirien ohitukset ovat vaikeita, on syytä kysäistä koiralta syytä sen tekemään käyttäytymisvalintaan. Esimerkiksi remmiräyhääminen voi olla alkulenkistä hyvin reaktiivista ja eloisaa verrattuna loppulenkkiin, mikä kertoisi suoremmin koiran tarpeesta purkaa lepäämällä kertynyttä energiaa liikkumalla ja tekemällä kuin vaikkapa ainoastaan reviirikäyttäytymisestä. Jos koira ei pysty tottumaan kotipihan lähistöllä päivittäin havaittuihin kauriisiin ja rusakoihin, vaan on aina valmis jahtaamaan niitä kaikella elinvoimallaan, harjoittelu alkaa liikunnan ja toiminnan vaihtoehtojen lisäämisestä. Voimakkaasti kiihdyttävään tilanteeseen pysähtymällä rauhoittumisen harjoittelusta on vain harvoin hyötyä ja sen tietää jokainen, joka on ehtinyt itsekin turhautua opettaessaan intoa puhkuvalle koiralle hihnakäyttäytymistä etenemällä vain sillä ehdolla, että koira on rauhallinen eikä vedä lainkaan.

Hankalassa tilanteessa koiraa voi rentoutumista tavoitellen palkita hyvin toiminnallisesti vaikkapa etsimisen, leikkimisen tai yhdessä juoksentelun avulla. Nämä kaikki ovat erikseen harjoiteltavia yhteistyötaitoja, jotta koira oppisi tyhjentämään käyttäytymistarpeensa ohjattuun ja yhteiseen intensiiviseen käyttäytymiseen. Kun koiran tilannekohtaisen käyttäytymisen tarkoitus kirkastuu, opetetaan koiralle tilannekohtaisesti esillä olevaa käyttäytymistarvetta täyttävä keino saavuttaa haluamansa. Tämä on kiinnostava lähestymistapa myös hyökkäyseleiden muuttamiseen, sillä koirat usein välttävät hyökkäämisen hyvin mielellään, jos niille annetaan useita samaan tarkoitukseen sopivia vaihtoehtoisia keinoja siihen. Hyvin monissa tilanteissa hyökkäävä koira ei ole luonteeltaan yhtä hyökkäävä kuin tavoiltaan ja siksi se voi saavuttaa rauhallisempana pysymiseen tarvitsemansa välimatkan myös käyttämällä itseään miellyttävää käyttäytymistä. Hyökkäämisen yksiselitteinen ja puusilmäinen tarkoitus ei siis ole päästä hyökkäämään, vaan saada tilaa ympärille. Sen vuoksi jopa vaarallista käyttäytymistä ja siihen johtanutta tapahtumakulkua voidaan muuttaa turvallisesti ja tavoitteellisesti.

Lopuksi

Käyttäytymisen tarkoituksen ymmärtäminen sekä sen tietoinen ja tavoitteellinen hyödyntäminen koulutuksessa muuttaa eläimen käyttäytymistä tehokkaasti. Silloin käyttäytymismuutoksen tehokkuus perustetaan eläimen omalle motivaatiolle ja kyvyille valita omia intressejä jo hyvissä ajoin tukevia toimintatapoja. Itsesäätelyä ajatellen myös eläimen kyky palautua vaikeista ja stressaavista tilanteista paranee tällä tavalla. Eläinkoulutuksen tarkoitusperiä voidaan näin ollen muuttaa eläinlähtöisemmiksi myös suuren yleisön silmissä, kun eläimet osallistuvat koulutustilanteisiin paineettomammin omilla käyttäytymisvalinnoillaan.

LIMAn ja LIFEn välisenä erona korostuu tosiasia, että LIMAan jääneen valuvian avulla eläimiä voidaan periaatteessa pakottaa ”oikean” valinnan tekemiseen erilaisin keinoin ja LIFEn avulla puolestaan vahvistetaan eläimen ilmaisemaa tarvetta toimia alkuperäisesti ”oikeilla” tavoilla. Sen vuoksi LIFE-periaate näyttäytyy tällä hetkellä hyvin lupaavalta kehykseltä yhdistää opetetut taidot aiempaa suoremmin hyvinvointiin niin arjen käytännöissä kuin tieteenalarajoja ylittämällä. Tulevat vuodet näyttävät, missä määrin tämä uusi periaate eläinkoulutuksen kentille jalkautuu ja kuinka tunnettua siitä suurelle yleisölle tulee.