On tavallista, että ongelmallinen käyttäytyminen ei muutu monien keinojen kokeilusta huolimatta, vaan saattaa tavanomaisesti pysyä yllä tai jopa vaikeutua. Ajan myötä omat keinot ja jaksaminen voivat olla vähissä ja koiran kanssa tekeminen ei enää tunnu mukavalta.
Ihmisen ja koiran väliseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä voi onneksi harjoitella. Se on ensisijaisesti taitojen ja tilanteiden harjoittelua, jonka perusteet oppii nopeasti. Siksi harjoittelu soveltuu erinomaisesti kaikenikäisille koirille. Harjoittelun tavoitteena voi olla esimerkiksi koiran hyvinvointi ja sujuvat arkitaidot, itsehillinnän vahvistaminen, uuteen kotiin sopeutuminen, pelkojen hoito tai sairaan koiran kuntoutuminen aktiivielämään.
Ongelmakoulutus on kokonaisvaltaista, ratkaisuihin ja vahvuuksiin keskittyvää. Käytännön harjoitukset perustuvat monipuoliseen palkkioiden käyttöön, jolloin koko koulutusprosessi voidaan toteuttaa yksilöllisesti ja ilman haittavaikutuksistaan tunnettuja rankaisu- ja pakkokeinoja. Nykyaikainen tutkimustieto ja silminnähtävät tosiasiat tukevat koulutusmenetelmien ainutlaatuista tehokkuutta.
Ongelmapaketti
HKI | TKU | PITKÄNMATKALAISET
Yksityisohjausta saatavilla joustavasti, ajat ja paikat sovitaan erikseen. Kysy lisätietoa ja kauden aikataulua!
ETÄVASTAANOTOT VERKOSSA
Yksityisohjauspaketit saatavilla myös paikasta riippumatta etävastaanottoina helppokäyttöisen Zoom-videoyhteyspalvelun kautta.
Yleisimmin ongelmakoulutusta kaivataan koirien peloista johtuviin ongelmatilanteisiin, ohituksiin ja hihnakäyttäytymiseen ulkoillessa sekä yksinoloon ja muun koiran itsenäisen oleskelun sujuvuuteen. Monesti näiden ongelmien taustalla on koiran taitopuutos ja ihmisen tulkintavirhe, jotka saavat ajan myötä jopa vahvuudet näyttämään ongelmilta.
Usein tärkein tavoite on päästä eroon eristäytyneestä elämästä koiran kanssa. Koulutuksen avulla on mahdollista saavuttaa ongelmavyyhdistä irtautuva elämänmuutos kohti turvallista ja tasapainoista, harrastavaa ja aktiivista yhteistyötä koiran kanssa. Yhteistyö toisenlajisen eläimen kanssa edellyttää ihmiseltä tarkkaa lukutaitoa ja kiinnostusta opettaa, ja koiralta puolestaan keskittymistä uuteen ja oletusta palkkioiden varmuudesta.
Toisin sanoen, koulutuksen odotetaan tuovan mukanaan sille asetetut tavoitteet. Siten koulutuksen lopputulos eroaa lähtötilanteesta, johon ei tarvitse enää palata.
– Turvallista peloille altistumista ja tilanteista palautumista – Luoksetuloa häiriötilanteissa – Hihnakäyttäytymistä erilaisissa ympäristöissä – Ohitustilanteita mm. koirien, ihmisten, hiihtäjien ja rullaluistelijoiden kohdalla – Epävarman koiran rohkaisemista sujuviin arkitaitoihin – Yksinoloa ihmisten työpäivien aikana – Omalle paikalle rauhoittumista vieraiden aikana – Vahtimisen hallintaa ja vieraiden tervehtimistä kotiovella – Harrastuslajeja hyvinvoinnin tasapainottamiseksi – Lapsen ja koiran tasapainoista yhteiseloa – Useamman koiran samanaikaista ohjaamista – Uuteen kotiin tai koirakaveriin sopeutumista – Vaihtokaupan tekemistä ruokakupilla, puruluilla ym. – Molemminpuolista turvallisuutta hoito- ja käsittelytilanteissa – Sairastupalaisen mielen aktivointi – Oikean elämän tilanteisiin sopivia taitoja
Koirangelmien yhteydessä koetaan usein häpeää, vaikka siitä puhuttaisiin ääneen vain harvoin. Klikkaamalla tästä löydät Hävettääkö? -blogitekstin, josta voit lukea koiranomistajien kokemasta häpeästä sekä asiakkaideni kokemuksista.